lauantai 26. kesäkuuta 2010

Voiko sitä unohtaa olevansa raskaana?

Olen muutaman kerran jo miettinyt että olenko unohtanyt että minulla on maha ja että siellä on jokin? Voiko niin käydä?
Nukun edelleen niin että olen miltei mahan päällä, tai kun usean haarukallisen jälkeen huomaan syöväni maksalaatikkoa, eikö se ole jo asian unohtamista?

Juhannus on ollut taas yksi unohdusten kausi.
Olen tehnyt pitkiä päiviä töissä, mikä tietenkin on pyhäpäivinä oikein ihanaa sitten kun tilipäivä koittaa. Mutta olen unohtanut levätä välillä. Joten iltaisin selkä on ilmoittanut olemassa olostaan ja särkenyt välillä voimakkaastikkin. Maha taas on kiristänyt minkä kerkiää, mitä pidemmälle iltaan mennään sitä tukalammaksi olo mahan kanssa muuttuu.

Perjantaina kävi kuitenkin niin että huomasin että klo on 23.00 ja meidän nuoret miehet ovat edelleen hereillä. Kotiin ei olisi autolla matkaa kuin 10min korkeintaan, mutta itselläni oli niin tukala olo, että tahdoin päästä pitkälleni HETI.
Jäimme yöksi töihin ja oikein järjen pamauksena nukuimme siskonpedissä. Pojat rakastivat sitä, mieheni inhosi sitä ja itse, noh en edes nukkunut.
Kuvitelkaa vatsa 30 viikolla, reipas metri navan ympärystää siis ja että yrität nousta lattialta ylös. Tasapaino on hukassa, lantiota vihlaisee kipu ja selkää jomottaa, koitat hiljaa äheltää ettei muut herää. Parin askeleen jälkeen olo on taas normaali. Mutta kun toistat sen 30 min välein, ei uni oikein kerkiä tulemaan.
Unohdinko että olin raskaana? Aivan täysin, kuka muu raskaana oleva muuten vapaaehtoisesti nukkuisi lattialla? Mies varoitti asiasta, kysyi että oletko aivan varma, olisi TAAS pitänyt uskoa miestä eikä pitää omaa päätään, olisimme säästyneet monelta pahalta mieleltä.

Nyt kuitenkin oli ihana nukkua omassa sängyssä, vessaan herääminen oli helppoa vaikka se lantio siltikin vihlaisee kun lähtee kävelemään, mutta se on vain sekunti mitä se kestää ei minuutteja kun äheltää itseän ylös. On ihana nukkua pehmeässä sängyssä jossa käsi ei puudu.
Tästä lähtien en enää jää nukkumaan muualle kuin omaan sänkyyn, tai sänkyyn yleensäkkin. Lattialla nukkuminen on ei-raskaana olevien hommaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti