keskiviikko 18. elokuuta 2010

Synnytys asiaa

Synnytykseni rupeaa päivä päivältä vain lähenemään ihan oikeasti, eikä leikisti. Nyt rupeaa ihan tosi asiat olemaan kyseessä, mutta osaanko ottaa sitä niin? No en.
En osaa edes kuvitella että tuolla mahassa on ihan oikea ihminen. Sellainen ihminen jolla on ripset ja kynnet ja varmaan hiuksiakin jo, ja ihan ne perus jututkin, eli kädet ja jalat, pienen pieni nenä ja punertavat huulet. Tiedän tottakai että siellä on vauva, mutta jotenkin aivoni eivät työstä tuota vauvaa ihmisen muotoon, omituista, tiedän.
Mikä siellä sitten on? Mietin asiaa viime yönä miehelleni
kin, en tiedä mikä siellä on. Jotenkin ajattelen että joka sentti mitä lasta synnytyksessä syntyy muuttaa sen siitä jostakin masu asukista oikeaksi ihmiseksi. Toki tiedän ettei asia nyt ihan oikeasti niin ole.

Vauvan tuleminen osaksi perhettämme on meillä isäns
ä kanssa aivan hukassa. Vatsaan on tottunut ja sen mieltää normaaliksi olo tilaksi. Vauvan tarvikkeita ja vaatteita on hankittu, pesty ja laitettu paikoilleen, joten vauvan tulo pitäisi olla todella realistisen tuntuista, mutta se ei vain ole. En ainakaan itse osaa ajatella pientä vauvaa vielä kaiken tämän arjen keskellä.
Näitä asioita miettiessäni olen miettinyt sitä synnytystä, se ei pelota eikä kauhistuta. Minua kauhistuttaa se hetki kun toteaa että nyt se lähtö tulee. Ei siksi että on kipuja tai ei pysty itse hallitsemaan tilannetta, vaan siksi etten tiedä koska se ta
pahtuu ja pysty saamaan pojille hoitoa. Pelkään että lähdemme sairaalaan pojat mukana ja lopulta synnytänkin niin että pojat ovat jossakin siellä ja mies on kahdessa paikassa samaan aikaan.Jos saisin määrätä synnytyksen käynnistymisen ja lähdön sairaalaan se tapahtuisi kun poikien hoito aukeaa aamulla. Mutta sillä mennään mikä saadaan.

Synnytys ei ole koskaan pelottanut minua, ei esikoisen eikä nuoremmankaan kohdalla. Vaikka molempien synnytyksissä on ollut jotakin joka saattaisi pelon tuoda. Kerron noista kahdesta aikaisemmasta synnytyksestä vielä myöhemmin.
Toki tätäkin tulevaa synnytystä mietin usein. Mietin mite
nkä se mahtaa mennä ja mitä tapahtuu. Kuinka nopea tai hidas se on ja tarvinko kivunlievitystä, koska asia olisi itselleni aivan uusi. Kipu ja sen tuomat tunteet eivät ole koskaan pelottaneet, ne ovat minusta niin suuri luonnollinen osa synnytystä etten osaa olla peloissani niistä. En silti pidä toista äitiä jota sen pelottaa tai joka tarvitsee ja haluaa helpotusta kipuhin huonompana kuin itseäni. Jokainen synnyttää tavallaan ja omilla kokemuksillaan. Oli synnytys luonnollinen, lääkkeellinen tai sektio, on se minulle yhtälailla synnytys.
Tänään väsymys vie voimakkaasti ylivallan, ja tunnen itseni turhan hukassa olevaksi, odotan vain hetkeä kun saan pojat nukkumaan ja voin itse kömpiä s
änkyyn ja sulkea silmäni.
Tänään kirjoitteluni ei tunnu omalta itseltäni, sarkasmini on väsymyksen jaloissa.
Mutta sen verran kuitenkin että olen etsinyt teille vertailun vuoksi muutaman kuvan rv 38 vatsoista kaikissa raskauksissani, injoy! ( ja annetaan kuvakulmille anteeksi, polskija-vatsa näyttää NIIIIN isolta vaikka keskimmäisin on ollut se suurin ikinä)

Ensimmäinen raskaus rv 38+0


Toinen raskaus 38+ 6

Polskija rv 38+2







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti