5.6, eli 40+4 heräsin aamulla klo 5.15 omituiseen oloon joka laittoi vatsan sekaisin. Jossain vaiheessa tajusin että supistuksia tulee noin 10 min välein. Ennen kun esikoisemme kerkisi heräämään lähdin varoittelemaan äitiäni työn puolelle (asuimme työpaikan yhteydessä) että tänään sitten mennään, toppuuttelin kuitenkin että tuskin tässä ennen puoltapäivää mihinkään lähdetään. Mies vei esikoisen hoitoon ja itse istuskelin asiakkaiden kanssa kevät aamua katselemassa ulkosalla ja koitin rentoutua supistuksien tullessa. Asiakkaille juttelu oli itseasiassa aika rentouttavaa. (olen minäkin äiti, olin töissä vaikka pitäisi kohta synnyttää!)
Päätin kuitenkin mennä rauhalliseen paikkaan ja menin sängylle pitkäkseni jotta hieman rentoutuisin supistusten tullen. Jossakin vaiheessa tajusin että en ole pakannut mitään sairaalaa varten ja supistusten välillä pakkailin laukkua. Välillä makasin sängyllä, välillä nojasin sohvaan polvet lattialla tai vain makasin maassa, mutta laukku tuli pakattua valmiiksi!
Kellon ajasta ei ole mitään tietoa kun kävin kysymässä mieheltä että vieläkö kestää saada se illan tilaus valmiiksi, et jos voitais kohta lähteä. Mieheni oli ainut joka pystyi valmistamaan kyseisen päivän tilauksen ja olin päättänyt odottaa sen aikaa että sen esivalmistelut olivat niin pitkällä että mies pystyi jättämään loput tekemisistä toiselle kokille.
Istuin toimiston tuolilla ja äitini katseli että kyllä teidän on parempi ruveta jo menemään. Miehen vaihtaessa vaatteita, äitini kuitenkin rupesi juttelemaan vielä illan tilauksen perunoista, ja itsekseni siinä mietin että, kyllä vain, jutellaan tässä perunoista kun koitan selvitä näistä supistuksista.
Kello taisi olla 9.15 kun viimein auto lähti pihasta. Mies ajeli kuin sunnuntai ajelulla 3km matkan hiekkatietä ja hieman jo asiaan turhaannuin ja huomautin että ei tässä millään sunnuntai ajelulla olla! Mies nauraen tokaisi takaisin että eihän meidän pitänyt ennen puolta päivää mihinkään lähteä. Itseäni ei asia paljoa naurattanut, tahdoin vain sinne sairaalaan. Mies totesi kommentini jälkeen että supistukset tulevat nyt 3 min välein.
Sairaalaan tulon kellon ajasta en tiedä mitään, vaikka katselin kelloa koko ajon ajan, tarkkailen supistusten väliä. Eiköhän kun sairaalalle päästiin se käytävä mitä pitkin piti kävellä ollut tajuttoman pitkä! Ja kaiken kävelyn keskellä rupesi vetämään vielä suontakin jalasta!
Synnytysvastaan ottoon kun päästiin hoitajat vain ihmettelivät ja miettivät mitä tehdä, joku etsi tietoja ja sen aikaa sitten seisoskelin siinä keskellä huonetta ja mies istui käytävässä minne se oli komennettu, ajattelin vain että tehkää jo nyt jotakin en jaksa tässä kauaa!
Lopulta päätettiin että katsotaan kohdunsuun tilanne supistusten välillä, Tulos oli kuulemma 5-6 cm riippuen mielipiteestä, hoitaja tokaisi että lähdetään sinne ylös ennen kuin lapsi syntyy tähän.
Itse sinne kävelin ja istuskelin tuolilla kun odottelimme tietoa mihin huoneeseen tässä ollaan menossa. Ihmettelin tovin huonetta, kun ajattelin että ei synnytys sali nyt tältä näytä. Mietin että mitä tutkimuksia tässä nyt vielä tehdään. Sali oli mielestäni niin kodinomainen että oikein säikähdin. Espanjassa synnyttäessä kun sali oli askeettinen ja erittäin steriili.
Kätilö laittoi välittömästi minut käyrille ja kyseli samalla että kun noita kipuja on että mitäs olen ajatellut. Totesin että en ole ajatellut mitään. Kätilö ihan jätti tekemänsä asian kesken ja kysyi että eikö mitään? Nauroin vain takaisin että en ollut ajatellut mitään, ei suunitelmia sen suhteen. Hän sitten ehdotteli heti ilokaasua, jonka tyrmäsin toisella naurahduksella, et ei ainakaan sitä kiitos, olen ihan tarpeeksi iloinen jo nyt ja en kaipaa nyt yhtään mitään. Ilmaan jäi kuitenkin kohdunkaulan puudutus.
Kivut olivat mielestäni todella pienet ja pärjäsin niiden kanssa, ainoastaan jomotus alavatsalla oli hieman inhottavan tuntuista ja siihen sainkin lämpöisen geelipussin joka helpotti todella paljon!
Sitten vain odoteltiin. Koitin katsella kelloa supistusten välillä, mutta mitään mielikuvaa ei siitä ole mitä se milloinkin näytti. Surin vain sitä että unohdin ottaa huulirasvan mukaan ja kätilökin jo asiaa nauroi kun se tuntui olevan suurin ongelmani synnytyksen aikana.
Kätilö jossakin vaiheessa jutteli että taidatte olla jo puolilta päivin syntyneiden osastolla, johon itse totesin et, ai jaa, mä kun meinasin tulla tänne vasta silloin alkuperäisen ajattelun mukaan.
Kätilö ei poistunut huoneesta koko aikana, kun totesi että kuullostaa todellakin siltä että kohta päästään tosi toimiin.
Muistan vain maanneeni vasemmalla kyljellä siinä sängyllä ja puristaneeni sängyn laittaa kun supistus tuli ja koitin miettiä jotakin rentouttavaa.
Pian kätilö tarkistin kohdunsuun tilanteen ja totesi että kunhan saadaan lapsivedet pois pääsee ponnistamaan. Niitä siinä sitten pikkuisen ponnisteltiin, mutta millään ei lähtenyt tulemaan, lopulta taisi kätilö hieman avittaa että kalvot puhkesivat ja saatiin kunnon vesi syöksy. Ajattelin että ai ihanaa, nyt saan pienen hengähdys tauon ja kivut häviävät, kuten esikoisen synnytyksessä. Niinpä niin, en saanut mitään taukoa, eikä kivut kyllä hävinneet minnekkään, olo vain paheni. Muutama minuutti siinä odoteltiin ponnistuksen tarvetta, jota en ollut koskaan ennen tuntenut. Esikoisen synnytyksessä kun ponnistin silloin kun käskettiin eli supistusten aikana.
Taisin näin jälkikäteen ajateltuna säikähtää sitä ponnistuksen tarpeen tulemista että hieman hätäännyin. Se olikin niin voimakas kakkaamisen tunne että en tiennyt mitenkä olla.
Jalkojen paikkaa hain hieman ponnistuksia ennen, en millään tajunnut että mitä ihmettä se kätilö tarkoitti. Ponnistus tapahtui siis perinteisessä puoli-istuvassa asennossa. Ponnistin ensin kuulemma itseeni päin ja toisella kertaa ponnistin kätilöä pois. Lopulta se oikea jalkojen paikka löytyi ja ponnistuksille tuli tehoa oikeaan paikkaan. Tässä vaiheessa kuitenkin pää oli jo näkyvillä ja ohjeita sateli, hengitä, ponnista, hengitä. Miestä pyydettiin soittamaan kutsukelloa ja toinen kätilö tuntui tulevan jo heti samalla hetkellä sisään. Pääsyntyi 4 ponnistuksella, ja kätilön avulla heti jo hartiat ja sit taas ponnistettiin. Muutama ponnistus lisää ja vauva oli syntynyt!
Ihana helpotuksen tunne tuli kun paine oli kadonnut.
Kätilö vilautti meille nuorta miestä ja todettiin että niinhän sen pitikin. Poika sinersi jonkin verran mutta pikku hiljaa väri normalisoitui. Poika huusi kuin King Kong, ja tuolla nimellä ilmoitettiin sukulaisille ja ystäville pojan syntymästä. Rinnan päällä poika kuitenkin rauhoittui.
Istukka syntyi pian perässä ja sitä vartenkin piti ponnistaa, mikä oli taas itselleni ihan uutta.
Kätilö sitä näytti ja oltiin miehen kanssa, et juu, se oli sitten istukka.
Poika pääsi hetkeksi rinnalle kun kätilöt touhuili juttujaan ja lopulta poika vietiin pesulle ja itse pääsin suihkuun ja sain puhtaat vaatteet päälle. Syntyneiden osastolle päästiin lopulta hieman ennen klo 13. Poika oli ruvennut hieman nikottelemaan salissa ja siitä kätilö oli melkoisen huolestunut, lääkärikin kävi kurkkaamassa ja totesi että seurataan tilannetta, nopea synnytys oli ilmeisesti syynä tähän nikotteluun.
Synnytys kertomuksesta totesimme että poika syntyi 1h 13min sairaalassa olon jälkeen, sairaalaan meidät on kirjattu 9.30.
Sairaalassa vietimme yhden päivän, eli noin 26h vanhana tuore poikamme pääsi kotiin.
Nikottelusta johtuen otettiin verikokeita ja tarkkailtiin syömistä, mutta mitään syytä ei löydetty.
Loppu tulos oli siis;
rv 40+43 min ponnistus vaihe, jälkeiset 15min ja koko synnytys 5h 55min
3940g ja 51cm poika
muoks. ihmeen kaupalla löysin muutaman kuvan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti