perjantai 1. heinäkuuta 2011

10 kuukautta

Tällä on ollut hiljaista, aikaa on mennyt miltei kaksi viikkoa viimeisestä päivityksestä.
En vain ole kerennyt tänne asti, työ vie mennessään ja vapaa aikaa on niin vähän ja kotikin pitäisi pitää siistinä.

Polskija on kuitenkin tänään 10kk.
Ajan kuluminen on niin valtavaa että välillä pitäisi oikein pysähtyä miettimään mitä kaikkea tässä on tapahtunut, kohta huomaan jo että Polskija täyttää ensimmäisen vuotensa.
Tällä hetkellä polskija kuitenkin herättelee Mamaa edelleen öisin useita kertoja ja Maman maitopalvelu toimii. Polskijalle on tullut nyt tapa imeä eri tavalla kuin ennen, eli ennen kyljeltään pötköttäen, nyt pitäisi olla vastakkain, mikä Mamasta tuntuu hieman erikoiselta.
Koko imettämisen päättämistä pitäisi hiljalleen ruveta miettimään tarkemmin, sen kun voisi muutaman kuukauden päästä lopetella. Kiire ei ole mutta Mama tahtoisi joskus oman kehonsa takaisin.

Polskija on myös muutaman kerran seisonut ilman tukea, mutta mielestäni poika ei ole huomannut itse koko juttua, joten taidoksi en sitä oikein osaa vielä lukea. Jokin kiva juttu kädessä on vain ollut niin paljon kiinnostavampaa kuin se että pitää kiinni!
Lisäksi Salama-auto on huippu juttu, eli autossahan on tuki takana josta voi pitää kiinni ja tassutella eteenpäin. Polskija harjoittelee siis sillä kävelemistä joka jo muutaman päivän jälkeen onnistuu selkeästi mukavammin, auton kääntäminen onkin sitten eri juttu.

Niin ja se 10kk ikä tarkoitaa myös sitä että Polskijan ura päiväkodissa alkaa. Se on Mamasta äärettömän kamalaa. Ja se kamaluus alkaa huomenna. En tiedä mitenkä pystyn huomenna kääntämään selkäni ja kävelemään hoidon ovesta ulos. Tiedän että hoitoa on vain 12 päivänä kuussa ja joskus ei sitäkään jos tarvetta ei ole, en vain tahtoisi Polskijaa vielä hoitoon, poika on vielä niin pieni. Mutta tiedän myös että vaihtoehtoja ei ole.
Sillä mennään mitä saadaan ja tiedän että elokuussa olo on jo toinen, Polskija on niin aktiivinen ja iloinen muista lapsista että pahamieli taitaa olla vain äidillä.
Toivottavasti.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Mistä pienet hampaat on tehty?

Ne on tehty puremisen ilosta, sattumisen irvistyksestä ja keijun valkoisesta maalista. Jep, niistä ne on tehty.

Meillä kaksi isomapaa päättivät että ihan uudet hampaat on keijun maalilla maalaamia ja Mama päätti että ne on oltava myös tulleet siitä kun ihminen jota purraan irvistää.
Meillä on siis alettu irvistämään ja paljon!
Polskija kun on oppinut tarkoituksellisesti ja etsii oikein etsimällä paikkaa mistä puraista ja sitten irvistellään onnesta päälle. Eihän sellaiselle pojalle voi olla vihainen vaikka hieman pitäisi.
Kovasti vain toivon että kun se hoitoon meno tulee eteen, niin siellä ei ketään purtaisi. "pikku J" puri nimittäin aikanaan ja lujaa, ihan niin lujaa että veri välillä lensi. 4 vuotiaana tuo puree satunnaisesti edelleen jos tulee tilanne jossa ei osaa muulla tavalla puolustautua. Toivon siis että Polskijan kohdalla tämä nyt vain on niiden uusien ylähampaiden tulon ja sen tajuamisen aiheuttanut vaihe, joka sivutetaan seuraavan uuden asian tullessa.

Toinenkin uusi asia on viikon sisään tullut, ihan vain siksi että Polskijan isä on sitä kovasti opettanut. Polskija oppi taputtamaan. Hieman haparoivaa se on mutta usein Polskija istuu lattialla ja katselee käsiä ja taputtaa. Kyllä se on vain ihmeellistä kun lapsi oppii jotakin uutta!

Mamaa harmittaa vain se että olen kuluneina päivinä tehnyt töitä kellon ympäri ja Polskija on jäänyt ilman rintamaitoa, hieman huollisani itse olen ollut asian suhteen. Olen ajatellut että tähän se nyt loppuu, enää ei kohta imetetä jos näitä tulee lisää ja valitettavasti en tahdo vielä niin. Polskija on mielestäni vielä niin pieni että on liian pieni juomaan muuta maitoa ja jostakin nokka mukistakin vielä! Taidan itse tehdä tissi kapinan!
Sillä siis seuraavaan viikkoon!

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Kesä tuo tullessaan

Se olisi kulkaa nyt tasan viikko töitä takana. En osaa sanoa siitä mitään. Ihan jees, on ihan ok, ei mitään erikoista. En siis tuulettele onnesta että saan tehdä aikuisten juttuja ja olla ajattelematta Polskijaa tai iso veljiään. En myöskään sure sitä että työt alkoivat, on kuitenkin ihanaa ajatella sitä päivää kun palkka kilahtaa tilille, vaikka minun tapauksessani palkka ja kelan tuki ovat periaatteessa samaa linjaa. Palkka on kuitenkin aina palkka!

Suurin muutos on kuitenkin se että rinnat huutavan melko useasti apua kun maitoa tulisi yli äyräiden ja 7-8 tunnin työvuoro on jo liikaa, jos aamulla ennen töihin menoa ei ole kerennyt imettää niin sitä enemmän. Tiedän että kyllä se siitä, mutta en taida edes olla valmis sellaisen, kyllä se siitä taphtumaan. Samaa mieltä taitaa olla Polskija, tuo kun imee kuin viimeistä päivää ja Mamasta tuntuu että kohta tulee verta. Koskaan imetyksen aikana ei ole sattunut imettäminen niin kuin nyt, enkä tiedä mistä se johtuu? Polskijalla on toki hampaita, mutta ei niitä käytetä puremiseen, ehkä isompi poika jo imeekin eritavalla, who knows?

Kesä näytti viime viikolla merkkinsä ja sen myötä Polskijakin sai tutustua uuteen asiaan, järveen. Ja kulkaa kyllä Polskija piti! Eipä olisi Polskija tahtonut että kukaan pitelisi kiinni vaan olisi itse pitänyt päästä polskuttelemaan ja hampaat täristen olisi pitänyt saada olla pidempään! Rannalla veden läpsyttely oli ihan yhtä mukavaa kuin vedessä oleminen. Taisi Maman uiskentelu viime kesän helteillä tehdä Polskijasta kunnon vesi hirmun!

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Yö hulinat

Polskija on Maman loppuvan vanhempain vapaan kunniaksi päättänyt pitää yö hulinat! Tämähän tarkoittaa siis sitä että puolen yön aikaan heräillään toistuvasti noin 30 min välein, juuri sopivasti että Mama saa juuri nukahdettua ja sitten taas ähistään ja inistään. Ja Mama ottaa rinnalle, tottakai! Parin tunnin heräilyn jälkeen sitten päätetään olla hereillä reipas tunti, jolloin höpistään ja löpistään Maman ja isin välissä ja lopulta simahdetaan rinnalle jossa Mamakin jo puoliunessa makoilee. Loppu yö saattaa mennä ihan kiitettävästi, ehkä yhdellä heräämisellä. Aamulla sitten vierestä, jos ei Mama ole ollut sen vertaa hereillä ollut ja nostanut omaan sänkyyn, herää iloinen ja hymyilevä Polskija. Ja Mama on puolikuollut! Silmän aluset eivät ole meikistä mustat vaan nukkumattomuudesta. Mama makoilee sohvalla ja torkkuu kun Polskija touhuaa leluillaan, välillä Mama makoilee "J":n sängyllä kun Polskija touhuille isojen poikien huoneessa. Ja kun on ensimmäisten päiväunien aika taitaa Mama nukkua jo ennen Polskijaa joka pötköttelee sängyssään.
Syynä voi olla kahtena perättäisenä päivänä tulleet yläetuhampaat, eli nyt hampaita löytyy jo neljä!

No mutta joka tapauksessa Mama hartaasti toivoo että yö hulinat olisivat pian mennyttä ja nukuttaisiin yötkin joskus, koska (tämän vuoksi kirjoittelen vasta tänään) tänään tai huomenna, en nyt ihan varma ole, mutta on se viimoinen päivä ja ensimmäinen työvuoro kutsuu Mamaa keskiviikkona. Eli olisi mitä ihaninta saada yöllä nukuttua ettei töistä kotiin tule Mamaa joka on polttanut kätensä kiehuvaan veteen tai pessyt jo kolme kertaa pestyä huoneen lattiaa tai vastaa puhelimeen jotakin ihan muuta kuin pitäisi.

Työn aloituksen takia tuntuu että olen jossakin maraton juoksulla tai muuten kilpaa kipittämässä jossakin, mitään en saa tehtyä ja sitten taas saan kaikkea mitä ei pitäisi. Koti on siivoton ja mama on sekaisin. Onneksi Isi sitten siirtyy koti puikkoihin hetkeksi lomansa ajaksi ja Mama toivoo saavansa rauhoituttua sillä aikaa työn ääressä ja toivon mukaan palattua normaaliin elämään!

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

p-p-paniikki

Viime viikon blogailu jäi täysin väliin, oli melkoinen hälsinki ja kiire.
Lähinnä siksi että aloittelen jo töitä, todellisuudessa tasan viikon päästä on minun lomani lomailtu ja paluu koko aikaiseen työhön on edessä.
Sen takia onkin sitten se p-p-paniikki! Pitää miettiä työvuoroja ja Polskijan hoito aikoja!
Kesäkuu menee onneksi omalla painollaan Polskijan vielä ollessa kotona lomailevan isänsä seurassa, mikä on isän pojasta varmasti mahtavaa, kun kerta se isi on ihan mahtis tyyppi ja isin kanssa kaikki sujuu mukavasti.Mutta kun isin loma loppuu alkaa pikku miehen elämä hoidossa 10kk iässä.
Ja se onkin se kauhein kohta!
Olen katsellut Polskijaa ja todennut että ero itkut varmasti tulee enemmän äidille kuin pojalle hoitoon jäädessä, mutta varmasti selvitään niistäkin.
Nyt kun olen viime viikon aikana vääntänyt omaa työvuorolistaa, tuijotellut miehen työvuoroja ja etsinyt ne 12 päivää Polskijan hoidon tarpeelle on pakko sanoa että helpommallakin olisi mukava päästä!

Minun työvuoroni on vuorotyötä maanantaista sunnuntaihin, mieheni työ on samanlaista. Ja siitä suosta pitäisi pystyä katsomaan niin että kun toinen tulee töistä, toinen menee ja lapset saa silti hoidosta! Saati että sovittu hoitoaika on riittävä. Kieltämättä eilen asiaa viimeistellessäni salamat lentelivät kun kumpikaan ei suostunut antamaan periksi työvuorojen muutosten suhteen, joka taas minusta on äärettömän tyhmää. Mutta tässäkin asiassa minä olen luonnollisesti oikeassa, teenhän työtä tilauspohjalta ja jos on häät en tosiaan voi olla vaihtamassa vuoroa kun ei ole mistä vaihtaa. Meidän 2 hengen keittiö-sali henkilökunta kun ei kykene sellaisena päivänä tekemään muuta kuin töitä aamusta iltaan. Mies taas on isommassa työyhteisössä josta varmasti löytyy joku joka voi sen yhden tai kaksi vuoroa muuttaa.
Mutta kun se tuntuu olevan maailman loppu jos sitä pitää kysyä! En kiellä etteikö se miehen työ olisi yhtä tärkeää tai tärkeämpää kuin minun, mutta en tahdo olla se joka aina vaihtaa tai jonka pitää mennä vain miehen töiden mukaisesti kaikessa.
Joten uskokaa tai älkää tuntuu kamalalta kun ensimmäisten hoito viikkojensa aikana Polskija vierailee vuorohoidossa useaan otteeseen, sen sijaan että olisi omassa hoidossaan koko ajan. EIkä tietenkään se että Polskija aloittaa hoidon juuri sekavimpaan kesäpäivystys aikaan.

Hoidon aloituksen suhteen pitäisi kai yrittää saada muutoksia Polskijan päivärytmiin, mm. päiväunien saamista edes lähelle hoidossa olevaa, saati että poika nukahtaisi itse ilman itkuja sänkyyn. Luulen että ihan turha juttu. Syömisiä on jo hieman haettu pois purkki ruuasta ja siirrytty syömään soseutettua tai murskattua perus ruokaa mitä muukin perhe syö, sekä maito tuotteita.

Mutta että mitenkä äiti pärjää kun hoitoon meno lähestyy entisestään, minä kun itkeskelen jo nyt.
Onneksi Polskija on kuitenkin melko itsenäinen, eli jaksaa leikkiä itsekseen ja tutkia paikkoja. Mutta se kaikki muu...
Maman ajatukset suuntaavat kuitenkin jo elokuun hoitojen mietittimiseen, ehkä kuitenkin se pitäisi jättää heinäkuulle?

lauantai 21. toukokuuta 2011

Tarinoita

Jokainen meistä on varmasti kuullut juttuja kuinka ihmisille on lasten kanssa käynyt, niin että unohtavat ne jonnekkin. Joku kertoo että unohti vauva kaukalossaan kaupan kärryyn tai koti oven luo ja on jo peruuttanut pihasta pois, tai unohti vauvan kotiin lähtiessään kiireessä jonnekkin. Juttuja on monia ja mitä ihmeellisempiä. Niille tuhahdellaan ja nauretaan, ihmetellään kuinka kukaan nyt voi lastaan unohtaa!?
Kaikki ajattelevat että minä EN koskaan unohda lastani mihinkään.

Ai mitä? juu petaan tässä juuri jotakin suurta tarinaa, ihan totta!

Jokin aika sitten olimme menossa mieheni työpaikalle ja suunitelma oli jättää auto työpaikan taa parkkiin. Sieltä ei sitten kuitenkaan sitä parkkia löytynyt, mutta jäimme autosta pois ja menimme sisälle, mies vei auton pois.
Hetken päästä mies tuli myös sisälle ja jutteli siinä työnantajansa kanssa mukavia. Kysyin että mihis veit auton, kun tulit toisesta ovesta. Mies kertoi jättäneensä auton lähellä olevaan parkkihalliin ja jatkoi juttelua. Kysyin että missäs vauva on, kun istuin niin että en koko tilaa nähnyt ja ajattelin että Polskija vetelee sikeitä siinä seinän takana vaunuissa. Mies sanoikin että sun kanssas ja rupesi etsimään katseellaan Polskijaa. Voi kuulkaa, ikinä en ole nähnyt miehessä niin paljon liikettä kun tajusi mitä oli tapahtunut! Pakko oli sanoa että sä olet ihan uskomaton! ja pari ärräpäätä. Mies lähti sitten kiireen vilkkaa sinne parkkihalliin hakemaan sitä poikaa.
Ja uskokaa vain kuinka paljon itseäni kuristi koko asia! Jätän kyllä Polskijan autoon jos käyn nopeasti kaupasta hakemassa jotakin pientä ja poika nukkuu, mutta tämä on eri asia. En ole kertaakaan unohtanut lasta autoon, mutta mies nyt sitten unohti.

Voi kuulkaa kuinka hädissäni ja vihaisena olin kun mies tuli Polskijan kanssa. Onneksi poika oli siellä autossa nukkunut ja siksi se mies sanoi että oli pojan sinne unohtanut kun ei ääniä kuulunut ja luuli että olin ottanut pojan itse autosta (johon kyllä totesin että en pysty kantamaan kahta isoa painavaa kassia ja saamaan vielä isot pojat autosta ulos ja vielä kantamaan kaukalossa olevaa Polskijaa, en nyt mikään supernainen ole).

Miehet ovat miehiä ja kyllä vannotin miehen että vastasuudessa tarkistat auton aina ennen kun jätät sitä mihinkään ettei käy näin.
Uskokaa vain mutta vieläkään ei asia naurata, kauhistuttaa se jos Polskija olisi herännyt eikä kukaan olisi vastannut pojan öh ja äh-ääniin ja poika olisi hätääntynyt. Kyllä se poika siellä 10-15 minuuttia yksinään nukkui.

Onneksi mitään vakavampaa ei kuitenkaan tapahtunut!

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Aika on katoavaista

Otsikko kertoo jo kaiken. Kaikki tiivistyy tuohon.
Mitenkä se katoaakin niin pian? Tuntuu ettei kerkiä tekemään mitään, ja tuntuu että menee liian lujaa. Välillä oikein harmittaa kun ei kerkiä olemaan rauhassa, ja välillä pelottaa se millaista elämä on kun työt taas alkavat, jos nyt jo olen kiireinen.

Tänään alkaa laskeminen. 3 viikkoa ja virallinen paluu töihin on edessä. Olenhan töitä tehnyt jo jonkin aikaa silloin tällöin kun tarve on vaatinut. Noh, lähinnä koko tämän 10kk ajan mitä ä-lomaa ja vanhempain vapaata on ollut. Mutta on erinlaista palata täysillä tunneilla ja täysillä viikoilla taas työn ääreen, vaikka ihan mielelläni menen, en kuitenkaan mene. En osaa siis päättää.
Istun usein katselemassa Polskijaa ja mietin että miten
kä tuo nyt pärjää isojen maailmassa? Poika joka ei ole valmis ollenkaan vaan kaipaa vanhempaansa. Koitan lohdutautua sillä että Polskija ei aloita hoito elämäänsä kuin vasta heinäkuussa 10kk iässä, mutta se on aika pieni lohtu.
Mietin sitä kuinka elämä taas muuttuu ja kykeneekö niin pieni ymmärtämään sitä. Lohdutan taas itseäni ja mietin että hei, lokakuussa vietän kesälomaa ja sen jälkeen en varmaan tee edes täyttä 111 tuntia kuussa ja voin ottaa Polskijan pois hoidosta. Silloin voin rutistaa ja rakastaa koko päivän edestä taas. Mutta sekin on laiha lohtu. Tahtoisin olla lapsen kanssa kotona, tiedän myös että voisin, mutta tiedän myös että tahdon rahaa e
lämiseen ja voi kurja kun suomen valtio ei kovin mukavasti avusta, joten työ kutsuu.

Aika katoaa monella muullakin tavalla kuin oman loman loppumisella, se katoaa sillä että huomaa ettei kotona ole enää vauvaa joka nukkuu kaiken aikaa tai vauvaa joka ottaa kaiken vastaan mitä saa. Kotona on lapsi jolla on jo oma tahto, joka siis osaa kertoa tahtooko ruokaa vai ei. Lapsi joka osaa kaivata syliin ja joka on kiinnostunut kaikesta.
Meidän Polskija on nyt kiinnostunut hiuksista, niitä on kiva räplätä imettämisen ohella.

Polskijasta on tullut muutaman viikon sisällä erittäin aktiivinen, edelleen ryömitään huikeaa vauhtia, mutta nykyään voidaan kiertää jo sohvan pöytääkin ympäri, eli nyt voin sanoa että Polskija kävelee tukea pitkin, tai on kävellyt jo pari viikkoa.
Konttaaminen, hmm..
Polskija konttaa vain kun olemme pesulla, ilmeisesti märkä lattia tuntuu mahassa ilkeänä joten suihkun lattialla kontataan. Joku taisi sanoakkin että olisi parasta kontata, siis selälle parasta. Tosin eihän toista voi pakottaa..

Nyt asiasta toiseen, minun piti kirjoittaa jo eilen. Valite
ttavasti "Pikku J" sai äärettömän ärhäkän sidekalvon tulehduksen tai vastaavan. "pikku J":n silmä punoitti jo jonkin aikaa ja olen antanut allergia lääkettä, oletus on ollut että allergia se siellä sitä punaiseksi tekee. Poika hieroi kovasti silmäänsä ja kun katsoin tarkemmin totesin ettei kaikki ole ok. Silmän valkuaisosa oli turvonnut, iiris oli normaali. Silmä näytti todella hurjalta ja vettä valui koko ajan. Luometkin kun vielä olivat äärimmäisen turvonneet, eivät kuitenkaan kiinni asti. Koskaan en ole nähnyt vastaavaa, joten aika hädissäni olin. Näytin silmää pojan mummulle, joka ihmetteli asiaa, ja näytin myös paikalla olleelle näkövammaisten kanssa töitä tekevälle ihmiselle joka itsekkin taisi hätääntyä. Käskin "Pikku J"n olla hieromatta silmäänsä ja, voi, kerrankin Mamaa uskottiin! Soittelin kauhealla hädällä päivystykseen josta ei millään vastattu. Ei kuin Polskija ja "Pikku J" autoon ja ajamaan kohti terveyskeskusta puhelin koko ajan yrittäen yhteyttä päivystykseen jotta voin ilmoittaa tulosta kun meillä muuten käännytettäisiin pois, kun ei ollut aikaa varattu. Lopulta sain yhteyden ja ääni täristen ja huohottaen sain änkytettyä asiani.
Lääkäriin päästiin heti, ja asia olikin ihan ok. Kyllä siinä M
amalla kävi mielessä kaikki mahdollinen, varsinkin kun työskentelen usein näkövammaisten kanssa.
Ihanasti keskimmäiseni antoi antaa tipat silmään, mutta kyllä Maman silmät taisivat vuotaa enemmän kuin pojan. Oikein sydämestä riipaisi peitellä poika omaan sänkyyn kun olisi viereen tahtonut turvaan pojan ottaa.
Aamulla silmä oli kuitenkin enää vain punainen ja poika re
ipas.


Kuva "pikku J":n silmästä josta hieman näkee millaiseksi se on mennyt, silmä rupeaa jo rauhoittumaan joten ei kovin pahalta tässä näytä..



Voi rakkaat ihmiset, kun lapsi on sairas, sitä muistaa kuinka haavoittuvia he ovat.
Pieniä enkeleitä omine rikkinäisine osineen, kunnes ne saadaan kuntoon!

lauantai 7. toukokuuta 2011

Mysteeri ratkeaa

Jo jonkin aikaa olen pelännyt antavani Polskijalle liian kuumaa ruokaa tai jollakin muulla tavalla, kuten isänsä antaman kahvi tai tee hörpyn kautta polttaneen kielensä.
Sitä sattuu vain kovin usein, parin viikon välein, noin suurin piirtein.
Jälkiä on kielessä useampia tai ihan vain kaksi, mutta ei koskaan vain yhtä.
Koska pelkään kaikkea myönnän ajatelleeni jo hetkittäin että kielessä on syöpä tai jotakin yhtä vakavaa, kun niitä vain aina tulee ja tulee.

Jälki näyttää erehdyttävästi siltä kuin olisi kielen polttanut. Alkuun tosin jälki on pieni valkoinen rinkula jossa sisällä punaista, vähä vähältä ne laajenevat ja lopulta parin viikon päästä häviävät kokonaan.

Nyt kun niitä on taas pojalla ja syöminen on jälleen ollut muutaman lusikallisen ruokailuja, päätin kiikuttaa Polskijan terveydenhoitajan katsottavaksi.
Eipä Polskija vilauttanutkaan kieltään, mutta teki kaikkea muuta kivaa, kuten söi hiirimattoa, jäyti pöydän kulmaa ja irvisteli, oikein loistavaa siis!
Terveydenhoitaja sitten vilautteli lamppua ja koitti kurkkia sinne suuhun, sehän vasta olikin hauskaa ja lopulta Polskija piti suutaan samassa asennossa ja koitti metsästää sen lampun suuhunsa siirtämällä päätään. Ja kyllä se terkkari sitten sen kielen näki tämän touhun tiimellyksessä.

Lopputulos on siis se että Polskijalla on karttakieli. Maman mielessä kävi heti että, hyvä juttu, jos eksytään niin meillä on aina kartta mukana, kunnes palasin takaisin todellisuuteen ja olin että mitä?

Karttakieltä esiintyy ilmeisesti 3% väestöstä ja se on periytyvää laatua ja pääsääntöisesti läpi elämän oleva asia. Ei millään tavalla kuolettava tai muuten vakava. Jotkin raaka-aineet saattavat aiheuttaa ärsytystä koska kielen pinta on laikkujen kohdalta ohuempaa. Mm. tomaatit voivat aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta kielellä.
Ainakaan Polskija ei ole oikein innolla syönyt niitä soseita joita lämmitetään, mutta esimerkiksi jogurtti on maistunut oikein mukavasti. Aikuis iällä alkoholi voi myös tehdä pahaa.

Mutta tälläisen asian kanssa sitten aletaan elelemään, koitanpa siis muistaa ettei kovin paljoa suuta ärsyttäviä raaka-aineita ja mausteita tarjoile Polskijalle!

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Uutta uutta ja uutta!

Lapset ovat uskomattomia, varsinkin nuo Polskijan kokoiset, ne oppivat asioita hetkessä.
Kohta tuo pieni mies on seisoskellut kolmisen viikkoa, ihan oikeasti. Poika seisoo koko ajan! Aamulla herätessä ryömitään olohuoneen kalusteiden kimppuun ja siinä notkutaan joskus puoli tuntiakin putkeen. Yö unille meno on yhtä sängyn laidalla notkumista. Olin täysin unohtanut tämän vaiheen! Lähinnä sen että nukuttaminen vie kaksin, jos ei kolmin kertaisen ajan. Seisominen vain on niin kivaa että sitä pitää tehdä vaikka muuten kiukuttaa väsymys!
Seisominen on kerta kerralla muuttunut tukevammaksi, mutta vielä tarvitaan paljon että ilman tukea voisi seisoa. Tänään kuitenkin Polskija päätti ruveta siirtymään tuelta toiselle. Mummun "tuvanpöydän" alla oleva tuki puu ja penkki olivat niin oivallisia harjoitusta varten joten taito kehittyi hetkessä. Lisäksi suoraan seinää pitkin nouseminenkin onnistui tänään ensimmäistä kertaa!

Polskijan lempi harrastus on siis seisominen, toisena tulee touhuaminen sängyllä ja siihen liittyy nouseminen seisomaan omaa sänkyään vasten, joka on sänkymme jalkopäässä. Valitettavasti paikka on myös kovin vaarallinen lapselle joka ei tiedä tippumisen tai kaatumisen pelkoa.
Koska sänkymme ja hänen sänkynsä reunaa on melko vähän on oltava varuillaan kun Polskija siitä pänekää ylös. Kaksi kertaa on Mama jo sanonut ruman sanan ja koittanut napata voltilla omaan sänkyynsä tippuvaa Polskija. Onneksi kuitenkin olemme selvinneet puhtaalla säikähdyksellä ja sen aiheuttamalla itkulla. Niin Polskija kuin Mamakin.

Seisomaan nouseminen ja jotenkin tuo kevään tuleminen toi tullessaan sen että Polskijalle piti etsiä tossut. Talvi haalari kun siirtyi odottelemaan uuden käyttäjän tuloa varastoon, nousi myös ongelma ettei kevät haalarissa ole jaloille umpinaista osiota. Eli piti etsiä tossut. Ensimmäiset löytyivät jonkin kaupan korista. Pienet harjoitus tossut. Viikon päästä totesin että ei, kyllä nyt ostan nämä ihanat ensi kengät joita ihailin eräässä kaupassa. Nyt Pienellä miehellä on elämänsä ensimmäiset kengät, ja oikein nahkaiset sellaiset.
Kengät alkuun ihmetyttivät paljon, niitä ei tosin isoveljensä "J":n tavoin ruvettu heti itkien repimään pois vaan niitä katseltiin tyytyväisenä! Nyt voi siis harjoitella seisomista oikein tukevasti!

Muuta uutta ei sitten oikein ole tapahtunutkaan. Ei kontata, yritystäkään ei ole, ei nousta istumaan, mutta laskeudutaan istumaan kyllä. Pinsetti ote on siinä ja siinä. Nyrkki on vielä helpompi. Ja ylähampaatkin ovat vielä kadoksissa, vaikka useat ihmiset veikkailevat niiden ilmestymistä Polskijan satunnaisista kiukutteluista johtuen.

Ensi viikolla voi siis taas olla jotakin uutta ja ihmeellistä!

torstai 21. huhtikuuta 2011

Tunteet vie..

Meillä on taas löydetty montaa uutta asiaa, niin hyvässä kuin ei niin hyvässä.
Koska kaikki pitää aina aloittaa sillä pahalla niin taidan tehdä nytkin.

Sunnuntaina lähti pois mieheni äiti. Hänen kehonsa ei enää jaksanut elämää ja lopulta se antoi periksi. Asia on herättänyt tunteita eri suuntiin. Sitä on miettinyt että minkälaisen elämän kukin elää ja sitä kuinka tärkeää ne pienetkin hetket ovat. Opin arvostamaan sitä kymmentä minuuttia mitä voin istua poikieni kanssa ja lukea jotakin heille tärkeää ja nähdä kuinka he ovat kasvaneet koko ajan isommiksi pojiksi ja omiksi persoonikseen.

Esille on noussut myös kiukkua siitä että miksi joku ihminen on päättänyt elää niin kuin eli. Samalla ihmettelee, miksi emme antaneet poikien tutustua abuelaansa (=mummu), vaikka takaraivossa jokin pieni ääni kertoo että kyllähän sinä sen tiedät. Ja kyllähän minä sen tiedän. Kuolema vaan tuo esiin sen todellisuuden. Voin myöntää etten pitänyt hänestä, että näin hänet liian pelottavana esitellä lapsillemme. Hän näytti pelottavalta punaisine hiuksineen ja luurankomaisuutensa takia hieman jopa noidalta, se musta hattu ja luuta vain puuttui. Eli tiedän syvällä sisimmässäni miksi mitäkin valintoja olemme tehneet.
Kuka vain voi miettiä että olitpa tyhmä, mutta ei en ollut. Suojelin lapsiani joltakin sellaiselta jonka vaikutuksen alaiseksi en heitä tahtonut.

Olen oppinut siis arvostamaan pieniä hetkiä, rauhallista ja meidän laista elämää meidän tavoilla. Sekä sitä että muistaa kertoa aina kun voi että välittää.

Nyt kun ne huonot asiat on käsitelty, päästään hyvään! Polskijaan siis!

Polskija on löytänyt pippelin! Se on ihan ihmeellinen juttu, jota pitää ihmetellä aina kun siihen tulee tilaisuus. Eli silloin kun pääsee touhuamaan ilman vaippaa tai kun on ammeessa. Ihan kuin Polskija miettisi että onko tämä osa minua? Mikä ihme tämä on?

Lisäksi Polskija on oppinut hölmöilemään. Eilen pojat olivat syömässä kun J ja Pikku J nauroivat vatsat kippurassa kun Polskija väänteli naamaansa, eli mutristi suutaan nenään asti ja tuhisi samalla. Välillä otetaan myös nyrkit käyttöön, onneksi kuitenkin ihan vain niin että ne nostetaan pystyyn ja puristetaan lujaa ja samalla rutistetaan naamaa ja sanotaa hmmmmrrr!
Polskijassa on selkeästi pientä pellen vikaa, koska tätä tehdän aina kun nähdään ihmisiä. Suloinenhan tuo on kuin mikä!

Tänään Polskija yritti saada kontaktia eräseen naiseen, eikä oikein ymmärtänyt miksi se ei onnistunut. Polskija älähteli ja päästeli öh-ääniä ja täti ei käännä päätään millään. Eipä tietenkään kyseinen nainen on heikko kuuloinen ja lisäksi sokea. Mutta eihän sitä vielä niin pieni voi tietää.
Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä!

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Isoja asioita pienestä miehestä

Täällä mennään nyt lujaa, Polskija on kuin kiitolinjalla olisi!
Kehitys on niin nopeaa että on ihmeteltävä mistä se kaikki tulee!
Viime viikolla mietin että seisomaan nousu oli vain sattumaa, ei se niin sitten ollutkaan. Polskija nousee nyt seisomaan koko ajan. Meillä ei ole turvassa enää mikään! Paras paikka on tv:n edusta ja tietenkin Polskijamaiseen tapaan sitä telkkarin jalustaa pitää hieman maistella. Luulin alkuunsa että se tv ja siitä tulevat kuvat oli se innostuksen kohde seisomaan nousulle, mutta taisin luulla väärin. Polskija halusikin vain maistaa sitä telkkaria!

Toki siinä seisoessa huojutaan ja heilutaan. Ollaan varpaillaan ja muksahdellaan milloin oikeaan ja vasempaan ja välillä taaksekkin päin. Joskus se huomataan ja itketään niin jäätävästi ja joskus taas noustaan heti ylös, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Usein käsi lyö pöydän pintaa ja poika irvistää niin että kaksi niin valkoista hammasta pilkistää suukusta.

Seisomaan nousun jälkeen pitää tietenkin oppia tulemaan alas. Se onnistuu välillä oikein hienosti, toisaalta kuitenkin sen ansiosta Polskija on ruvennut istumaan lattialla pitäen kiinni jostakin. Ja siitä onkin sitten helppo kierähtää takaisin ryömintään.

Konttaus asentoakin on hieman harjoiteltu ja näinpä kerran ainakin kaksi käden ja jalan siirtoa peräkkäin ennen totaalista lysähdystä lattiaan, josta jatkettiin Mauno Mato-meiningillä eteenpäin. Konttailu ei siis kuulu meidän päivä järjestykseen.

Uutena on meillä kokeiltu nyt Maman työssä oloa. 7 tunnin työvuoron tekeminen oli itselleni kuin mitä tahansa, Polskijakin oli selvinnyt oikein hienosti Maman poissa olosta. Toki ensimmäinen asia mitä kotiin tullessani tein oli imettäminen, kyllä se pikku mies sen maitonsa edelleen tarvii ja totesin etten ole vielä valmis lopettamaan sitä touhua, vaikka joku nipisteleekin joka paikasta maidotellessaan. Polskijasta kaikkein hauskinta on nykyään tutkia mistä se maito tulee. Nipistellään ja ihmetellään. Naurut Polskija sai aikaiseksi kun tajusi että sieltä se maito tosiaan tulee kun maitoa päätyi kaaressa käden päälle.

Mitä ihmeettä seuraavat viikot tuovat tullessaan?


lauantai 9. huhtikuuta 2011

Maman ajatuksia

Ajatus 1.
Kohta se loppuu, 60 päivän päästä. Se on lyhyt aika se, tai pitkä, kummin katsoo.
Minä katson että lyhyt. Se on lyhyt aika siihen että Pols
kijan pitäisi pärjätä Maman työvuorot ilman Mamaa. Se on lyhyt aika sille että Polskijan pitäisi mennä päiväkotiin. Se on lyhyt aika sille että pian Polskija on 9 kk.

Kun katsotaan että se on pitkä aika sille kuinka paljon Polskija kerkiää kehittymään. 60 päivässä voi oppia paljon! Pitäisi kai oppia kontaamaan, vaikka l
uulen ettei se koskaa tule tapahtumaan, no okei ehkä joskus, taapero iässä sitten. Sitä kun ei harjoitella ollenkaan, se ei jotenkin vain kiinnosta. Syynä ehkä se että Polskija nousee jo polvilleen tukea vasten, ja olipa tuo ihan varpaillaankin tänään sohvan tyynyjä vasten, itse siis siihen nousten. Mutta eiköhän tuo ollut ihan vain sattumaa ei toistuva taito! 60 päivää on kuitenkin pitkä aika harjoitella tukea vasten seisomista.

Eli jos oppii seisomaan tuen kanssa pitäisi osata myös istua ilman tukea! Tasapainon kun pitäisi löytyä 9 kuukauden tienoilla. Lisäksi tietenkin pinsetti ote, joka ei meillä ole lähelläkään. Polskija saa pienenkin asian käteensä mutta se kaikki häviää sinne nyrkin sisään.
Kaikkea siis voi tapahtua niinkin pitkässä ajassa kuin 60 päivää.

Ajatus 2.
Minun piti olla laiha, tai ainakin takaisin lähtö painossa. Olen epäonnistunut, ei olen oikeastaan vain saamaton. Suklaa on maistunut paremmalta kuin lenkkarit ja lenkki ulkona.
Olen hokenut joka ilta itselleni että huomenna se sitten loppuu, ei yhtään karkkia ainakaan viikkoon. Jep, onnistuin kerran ja sitten, noh kai te tiedätte.
En ole mitenkään huonon painoinen, mutta en tunne itseäni oikein itsekseni tai mukavaksi näinkään. Joten illat menevät siihen että mietin kuinka paljon saan itsestäni irti jotta saan itseni takaisin sinne mistä lähdettiin ja mielellään sinne mistä lähdettiin 3 raskautta sitten. Se tosin vaatisi jo enemmän kuin itseni takapuoleen potkimista ja kamalaa rääkkiä, mutta totesin itselleni tänään (kyllä, puhun itselleni) ettei kukaan saa minua liikkeelle kuin minä itse. Kukaan ei laihduta niitä kiloja kuin minä itse. Se olen minä joka ostaa sen kaiken suklaan kotiin, eli se olen minä joka päättää myös olla syömättä sitä. Se yksi viikko kun siinä onnistuin, painoni putosi kilon! Oikeasti kilon!
Noniin ei tämä nyt tainnut olla ajatus vaan toteamus..

Ajatus 3.
Hyötyisikö Polskija jos rupeaisin käymään hänen kanssaan uimassa? Ei, vauva uinnissa vaan itsenäisesti uimahallissa polskimassa? Pelkään itse vettä niin paljon että viime kesänä ylitin uimisen esteen 7 vuoden tauon jälkeen. Pelkään järviä ja pelkään hypätä veteen. Uima-allas vielä menee. En tahdo siis pelkoani Polskijalle, siksi suunittelen muutaman kerran viikossa tapahtuvaa käyntiä uimahallissa. Mutta mitä se vaatii? Mitä pitää tietää, kun menee vauvan kanssa uimahalliin ja voinko mennä alle vuoden ikäisen kanssa ihan hyvällä omatunnolla?

Ajatus 4.
Tähän on vielä 60 + 34 päivää, mutta miten selviän siitä? Ekasta päivästä kun Polskija pitää jättää hoitoon päiväkotiin? Tiedän jo nyt itkeväni koko ajo matkan töihin, ja tiedän itkeväni kun näen pojan taas. Tiedän että se riipaisee ja lujaa. Tiedän myös että hänen hyväkseen muun muassa käyn töissä. Tiedän myös että koko kesä on yhtä miettimistä mitenkä kaikki onnistuu. Polskija kun käy hoidossa sitten 12 päivää kuukaudessa. Oma työni ei vain ole helppoa kesällä, talvella sitä on vähemmän. Niin ja Isin työt. Ajatus koko hoidosta kaikkine plussineen ja miinuksineen riipaisee silti. Se riipaisee koska Polskija on vain 10 kk silloin.

Ajatus 5.
Koska hoidon alkuun on 94 päivää, meidän pitäisi kai ruveta ohjailemaan Polskijan päivä rytmiä lähelle hoidon rytmiä, miten ihmeessä? Polskija nukahtaa nyt aamu unille 1,5.2 tuntia sen jälkeen kun on herännyt yö unilta, eli noin klo 9 tienoilla.
Lisäksi meidän pitäisi aikuisten oikeasti tehdä jotakin yösyömisille. Tahtoisin tosin että se olisi sellainen pehmeä siirto, eli kun Polskija itse lopettaa sen. Luulen vain ettei niin ole ihan heti käymässä. Ajatuksena siis että olisi 60 päivää aikaa edes vähentää ne heräilyt 2-6 kerrasta yhteen kertaan, sitten kun jaksan. Eli koska?

Ajatuksia tulee ja menee, toiset ovat pitkään ja toiset vain hetken hairahduksia.
Näitä ajatuksia olen kantanut mukanani jo hetken.


lauantai 2. huhtikuuta 2011

7 kuukautta vanha Mauno Mato!

Niinpä niin meille on muuttanut Mauno Mato! Koko asuntomme on Mauno Madon vallassa ja hallussa, mikään nurkka ei ole jäänyt huomaamatta ja sieltä löydetään vaikka mitä kivaa, vaikka Mama tai isä ovat koittaneet etsiä jo etukäteen ne kaikki pikku jutut.
Polskija on viimeisen viikon aikana saanut vauhtia matomaiseen olemukseensa, viikko sitten kun tämä puski itseään jalkojen avulla eteenpäin ja eteni ehkä peiton laidalta toiselle. Nyt edetään käsillä vetämällä ja mennään sinne missä näyttää hauskalta! Ihan muutamassa minuutissa on 74 neliöinen kolmiomme menty päästä päähän ja joskus jopa vierailtu joka huoneessa! Ja hauskin huone on kyllä kylpyhuone. Onpa sen kiinni ollutta ovea
käyty muutamaan otteeseen rapsuttelemassa, jos se vaikka avautuisi!
On ollut mielenkiintoista seurata Polskijan kiinnostusta löytämiinsä asioihin. J tai Pikku J kun eivät olleet samalla tavalla kiinnostuneita ja tutkineet tässä vaiheessa asioita ja paikkoja. Lisäksi tietysti se että tarkistan kodin lattiat ainakin kymmeneen kertaan päivässä ja kuuntelen koko ajan JOS jotakin käy. Pienestäkin yskäisystä hyppään katsomaan että mitä siellä suussa nyt on, useimmiten se on vain yskää, mutta silti.

Nyt 7 kuukauden iässä olen miettinyt yösyöttöjen lopetta
mista ja ehkä jonkinlaista unikoulua, mutta tiedättekö, en jaksa! Haluan yöllä nukkua enkä istua sängyn laidalla 30 minuuttia taputtelemassa ja hyssyttelemässä Polskijaa, useita kertoja yössä. Nyt hereillä olo kestää maksimissaan 5 min ja kun laitan pään tyynyyn olen jo unesssa. Yöllä herätään pääsääntöisesti 2 kertaa, mutta kyllä niitä öitäkin mukaan mahtuu kun mennään 6 heräämiseen.
Oikeastaan olen ajatellut että kyllä ne yöheräämiset ja syömiset loppuvat kun sen aika on. Mutta katsotaan ajatus voi muuttua kun työt 2 kuukauden
kuluttua alkaa!





perjantai 25. maaliskuuta 2011

Säikähdys

Tällä kertaa en voi edes omaan sarkastiseen tapaani yrittää olla vitsailevan sarkastinen. Asia on sen verran vakava ja mietteitä nostattava, oikeastaan säikähdin kunnolla.

Muutama päivä sitten torkuin "J":n sängyllä. Olin sellaisessa tiedostavassa tiedottomassa tilassa. Isot pojat katselivat lasten ohjelmaa ja Polskija touhusi omiaan lattialla, josta olin katsonut että mitään pientä lelua ei ollut lähellä.
"Pikku J" kuitenkin jossain vaiheessa nappasin Polskijan suusta villalankaa. Totesin että tilanne ok, Polskija ihan normaali ja jatkaa leikkiään. Heti perään kuitenkin Polskija alkoi yskiä, en asiaa sen paremmin huomioinut koska Polskija on viime aikoina yskinyt muutenkin. Yskintä jatkui ja juuri koutiutuva Isi, sitten nappasi pojan syliinsä ja hätääntyi että siellä on nyt jotkain suussa. Polskijakin selvästi jo kakoi ja kakoi. Itse seurasin miestä keittiöön jossa taputeltiin selkää ja mies laittoi sormet kurkkuun, ei auttanut. Polskija kakoi lisää ja itki. Oma ajatus jo juoksi jossain muualla, seurasin kuitenkin että poika oli vielä punainen ja hengitti vaikka jotakin oli pahasti vinossa, todella pahasti. En tiedä mitä Polskija oli saanut suuhunsa, mutta sitä ei saatu ulos, vaikka kuinka yritettiin. Polskija hätääntyi ja Polskijan isä hätääntyi. Itse jo ehdotin että käännä poika pääalaspäin, mutta Isi koitti vielä saada kurkusta pois sen mikä ikinä sinne menikään. Polskija ei enää niin taistellut vastaan, ja itselle tuli hätä. Nyt tule sieltä pois!
Lopulta Polskija lopetti itkemisen ja hengitti normaalisti ja halusi Maman syliin. Oli pakko kääntää miehelle selkä, ettei näe kostuvia silmiä. Polskija nojaili hetken sylissä ja pian halusikin jo isälleen, jonka luo Polskija nukahti lopulta.
Taisi olla suuri taistelu, väsyttävä ja raskas. Uni tuli tarpeeseen. Unen aikana Polskija vielä yski, Isi kävi joka kerta tarkistamassa että kaikki oli hyvin, oli siellä.
Kurkusta ei tullut mitään ulos, mieheni sanoi että kun ei saanut mitään pois työnsi sen mitä siellä olikin alas kurkusta.

Rupesin miettimään sitä mitä olisi käynyt JOS olisin ollut yksin kotona. Luulisin että perheen kokomme ei olisi viisi. En olisi tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. En todellakaan. En osaa minkäänlaista ensiapua. Onneksi mieheni on toiminut Espanjassa palokunnassa ja on tietoinen elvytyksestä, tällä kertaa se pelasti.

Mietin että miksi ei järjestetä jotakin pakollista ensiapu kurssia tuleville äideille, vai onko sellainen olemassa? Vaikka synnytysvalmennuksen yhteydessä? Minä kun en ole koskaan sellaista käynyt. Jos ei ole niin sellainen pitäisi ehdottomasti olla!
Joskus yläasteella ollessani on kyllä ollut jonkinlaista alkeellista opetusta palokunnan toimesta, mutta ketä se on sinä aikana kiinnostanut? Silloin on mietitty että on kamalan noloa kun pitää silmät sidottuna kuunnella toisen ihmisen ohjeita ja haakuilla jumppasalissa leikkien että siellä on palo, tai elvyttää nukkea. Ei kukaan tainnut silloin miettiä että niitä taitoja tarvitaan joku kaunis päivä, että ne voivat pelastaa oman lapsen hengen.

En ole nyt rynnännyt ensiapu kurssille, mutta en ole laittanut imuria kaappiin, koska nyt aloitan päivän imuroimalla ja illalla lopetan päivän nostelemalla tavaroita lattioilta ylös. Keräilen murusia lattioilta ja mietin missä Polskija voisi olla turvallisesti leikkimässä.
En muuttunut yli suojelevaksi, vaan totesin että näin pääsen helpommalla. Opetan taas ja taas ja taas isoille pojillekkin sen ettei tavaroita heitellä lattialle, he ovat onneksi ymmärtäneet miksi. Tosin nyt kuulen koko ajan että jos Polskija syö tuota lelua se voi kuolla, vaikka lelu olisi isoin traktori mitä meiltä löytyy.

Tuli taas opittua että ihmisen henki on pienestä kiinni ja oikeastaan hävettää ja pelottaa se että en todellakaan voi sulkea silmiäni hetkeksi vaikka kuulisin mitä ympärillä tapahtuu. Pelottaa oma väsymys joka valtaa alaa minusta. Jos joskus oikeasti nukahdan ja jotakin tapahtuu? Pakko saada tarpeeksi unta!

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Mistä vauvat pitää?

Polskijalla, kuten kenellä tahansa pikku tyypillä on omat juttunsa mistä pitää, usein ne ovat sellaisia mistä toiset eivät pidä sitten millään.
Polskija pitää kynsien leikkaamisesta. Poika oikein tärisee ja hihku innosta kun näkee kynsileikkurit.
Kun kynsiä ruvetaan leikkaamaan Polskija rauhoittuu ja kurkkii mistä pystyy, että näkee kuinka homma hoituu, naps ääni saa aikaan naurun!
En tiedä ketään muuta joka on antanut alusta lähtien leikata kynnet näin hienosti.

Koska Polskija on harjoitellut jo mukista juomista ja nokkamukia ei tämä pitäminen ole ihan uusi juttu, mutta Polskija himoitsee jokaista mukia josta näkee jonkun juovan. On ihan turha kuvitella että Polskijan seurassa voi olla juomatta mitään ilman etteikö poika sitä huomaisia. Ja jos et satu huomaamaan niin Polskija kyllä antaa kuulua itsestään. Öh-ö-ö-öh vain kuuluu, ihan kuin Polskija kertoisi että "heeeeiiii mäkin olen täällä, tajuuks!" Ja voi sitä riemua kun suuhun saa edes pienen tipan ihan mitä vain juomaa! Parasta on kuitenkin isin kahvi tai ihan vain vesi. Vedestä hihkutaan ja iloitaan. Kädet huitovat ilmaa ja Polskijan kasvot lositavat kuin kirkkain aurinko, usein sekaan sekoittuu myös maailman kaunein onnen naurahdus.

Kerta muiden juomiset kiinnostaa, niin tottakai myös muiden syömiset kiinnostaa. Tällä hetkellä lempi herkku on ihan vain leipä. Sitä mutustellaan ja maistellaan oikein tunteella. Jos muu ruoka ei mene alas, niin leipä menee. Usein jopa ihan kokonainen paahtoleipä.
Toiseksi parasta onkin sitten banaani, sitä maistellaan kulmat kurtussa ja öhistään että saa lisää.
Pääsääntöisesti jokaisen ruuan kohdalla kuuluu tuttu öh-äännähdys, jos et ole tajunnut hieman Polskijallekkin antaa. Ja voi kuulkaa kuinka sitä ollaan tyytyväisiä se pieni murunen suussa!

Tänään Polskija innostui oikein kunnolla kääntyilystä. Pelkkä vaippa päällä Maman ja isin sängyllä kääntyily oli niin huippua että kierittiin sängyn päädystä päätyyn ja joka suuntaan. Joka kierähdyksellä piti vielä nauraa kihertää menemään. Jopa isoveljet nauroivat Polskijan touhulle vatsat kippurassa.

Kaikkein eniten meidän vauva pitää varpaistaan ilman sukkia! Pienet varpaat heiluvat joka suuntaan ja päätyvät suuhun tai pienten sormien hypisteltäviksi. Jos olo on tuntunut kurjalta ja saa sukat pois, onkin Polskija yhtä hymyä.

Näistä asioista meidän vauva pitää.


sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Missä se vauva on?

Katson Polskijaa joka touhuaa olohuoneen lattialla peiton päällä ja ihmettelen että missä se meidän pieni ja avuton vauva on? Missä se pikku ihminen joka ei osannut tehdä itse mitään ja tarvitsi kaikkeen apua? Siellä se peitolla potkii masullaan ja katselee telkkarin värejä ja välillä maistelee käyttämätöntä vaippaa joka odottelee paikalleen laittoa. Välillä katsotaan vähän lelua ja maistetaan sitäkin. Sitten kun ei enää jaksa tai ei nyt oikein kiinnosta tulee kiukku ja melu taso nousee!

Viime viikon tiistaina tämä entinen pikku vauva sai ensimmäisen hampaansa, siihen loppui minusta täysin pikku vauva kausi. Nyt voi purra ja kolisutella hammasta lusikkaan tai lasin reunaan. Polskija kun rakastaa lasista juomista ja isin kahvi on yleensä se mikä maistuu parhaimmalta! Hammas tuli melko kivuttomasti, ei kuumetta ja kauheita kiukkuja, syöminen vain oli niukkaa kun ei vain maistunut ja tavaroiden suuhun laitto oli lempi juttu, kuten myös isän tai Maman leuan pureminen, sitä tosin tehdään vieläkin ja uskokaa tai älkää, jos ennen Maman leukaperät olivat mustelmilla, mitä ne nyt ovat sen pikku hampaan ansiosta?

Vasta kun hammas oli puhjennut huomasin että Polskijanahan ryömii! Se liikkuu eteenpäin ja pyörii napansa ympäri ja matkaa sinne missä mielenkiintoisimmat asiat ovat, tai äiti, useimmiten kuitenkin blue-ray soittimen punainen valo jota tavoitellaan hartaasti ja pitkään, siihen yltämättä, vielä.
Koska en muista J:n tai Pikku J:n ryömimistä, tämä on niin hauskaa! Polskija nostaa peppua ylös ja työntää jaloilla itseään eteenpäin, kädet tavoittelevat kiinnostuksen kohdetta.
Ja kun ryömiminen aloitettiin viime torstaina on Polskija jo aloittanut konttaus asennon harjoittelun. Kovin se on vielä huteraa ja voimat käsistä varsinkin ovat kadoksissa, mutta takapään asento on jo melko hyvässä hallussa, eli kohta mennään ja lujaa!

Silloin kun tuntuu että kehityksen askeleet eivät tavoita meidän lasta, sitä tapahtuukin yhdellä rysäyksellä! Olen jo kuukauden verran katsellut muita lapsia, hieman vanhempia miettien sitä hetkeä kun Polskijan tie vie hoitoon ja miettinyt että onko se tuollainen sitten? Eiöä 9kk ikäinen jo ole aktiivinen eikä pieni syli mussukka? Tuntuu pahalta laittaa Polskija hoitoon kun ei se osaa vielä liikkua, nyt asia jotenkin taas muuttui. Osaahan se ja 9 kuukauden ikään on vielä jokunen tovi aikaa ja nythän se suurin kehitys vasta alkaa, tai ainakin se minkä me selkeästi näemme!

Meillä ei siis enää ole avutonta vauvaa, meillä on iso vauva joka komentaa ja määrää ja joka ei ole tyytyväinen pelkästään silloin kun saa sylin vaan vaatii jo enemmän! Meidän vauvasta on tulossa iso!

perjantai 4. maaliskuuta 2011

6 kuukautta

Matka Sumulaan on viimein päättynyt. Kuumeet perheessämme on nyt käyty läpi. Polskija tosin kahteen otteeseen. Parina kuluneena yönä on lämpö noussut ylös ja Polskija parka ollut aivan nuutunut. Eipähän 6 kuukauden juhlimista voida tehdä jos ei hieman ensin olla sairaana!

Ensimmäinen päivä tuli siis Polskijan elämän ensimmäiset
6 kuukautta täyteen. Viimeisen kuukauden aikana ei oikeastaan ole tapahtunut kummoista kehittymistä. Pituutta Polskijalla on nyt 68cm ja paino on muutaman kymmennen gramman päässä 7 kg. Kovin on siis kevyt poika, joka jo neuvolassakin aiheuttaa hieman mietintää. Painoa on onneksi toki tullut lisää mutta kun tuijotetaan niitä käyriä niin -13% toki tuntuu aika hurjalta, ainakin neuvolan tädistä. Itse katson vain et joo-o, kevyt on poika. En nyt kovaa paniikkia siitä ota, kun J oli tuossa vaiheessa jo -20% tai -22% käyrillä. Pitäisikö siis Polskijan painosta muka olla huolissaan? Painoa tulee joka kerta kuitenkin lisää ja Polskija on ihan ok. Hieman kiukkuinen, mutta kuka sitä tietää mistä se johtuu? Ruoka ei ole maistunut, siis luskoitava ruoka. Sumulassa vierailu aiheutti jonkin verran kurkun kipeyttä, joten ehkä siksi nyt ei ruoka maita, tai tuleeko ne hampaat jo?
Joka tapauksessa en vielä halua lietsoa omaa paniikkiani asian suhteen, vaikka kai sitä olen tavallaan jo alitajuntaisesti tehnyt. Hankin nimittäin kaupan puuroa pojalle, toivoen että se maistuisi ja painokin rupeaisi nousemaan. Tiedän että yritän turhaan, J:n tai Pikku J:n kohdallakaan se ei ole onnistunut. Meidän pojat nyt vain kasv
avat ulkona suomen kasvukäyristä.

No mutta se kuusi kuukautta. Polskija on ruvennut viihtymään lattialla peiton päällä ja siellä kierähtelee pääsääntöisesti vatsalta selälleen ja sieltä yrittää kovasti päästä takaisin. Väliin Polskija on ihan U-kirjaimen muodossa kun yritys on niin kova, valitettavasti useimmiten toinen käsistä on niin tiellä että sen yli kääntyminen olisi jo aikamoinen urakka. Välillä tosin onnistutaan ja hymy on sen mukainen! Lisäksi Polskijalla on kova yritys päästä eteenpäin, jaloilla tuupitaan kovasti peittoa ja välillä päästäänkin muutama sentti lähemm
äksi lelua. Peppukin nousee välillä ylös, mutta konttaus asennosta ollaan edelleen kaukana, asento on lähinnä niin että peppu on taivaissa ja polvet eivät koske maata, ihan kuin Polskija harjoittelisi jotakin Joogan esiastetta!

6 kk kunniaksi on kuitenkin testattu syöttötuolia, Polskija viihtyy siinä tovin taputellen pöytää ja tiputellen tavaroita lattialle, joka on hurjan mielenkiintoista. Ilmeisesti se että tavara tippuu on kaikkein hauskin kohta, tosin sille ei vielä naureta mutta sitä k
atsotaan vakavana ja tarkkaan.
Syöminen kun on tosiaan ollut melko huonoa en osaa sanoa onnistuuko syöminen syöttötuolissa. Polskija tosin heiluu kuin heinä seiväs tuulessa, istuskellessaan trip trapissaan joten lusikan suuhun saaminen on aikamoinen urheilusuoritus! Harjoitus to
sin tekee tässäkin aivan varmasti mestarin!

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Terveisiä Sumulasta!

Päädyin kuluneen viikon kunniaksi keskiviikkona Sumulaan, täällä asiat ovat aivan toisin, kuin muualla. Alku täällä Sumulassa oli melko rauhallista, totuttelin vain siihen ettei täällä ole tapana syödä paljoa, täällä vain juodaan ja juomakin on pääsääntöisesti vettä tai jotakin missä on mustaherukkaa.

Eksyimme perjantaina ruoka kauppaan ja kysyin mieheltä että johan on kumma kun näen kaiken kahtena. Mies sitten ystävällisesti selitti että toki toki, nehän on kaikki kaksosia! Tänään kun on tämä kaksosten yhteinen shoppailu päivä! Koko asia laittoi mietityttämään niin paljon että pienin välimatkoin piti oikein istua asiaa miettimään.

Täällä on myös tapana että nukutaan paljon, täällä ei tehdä oikein mitään, useimmiten hytistään peiton alla tai revitään kilpaa vaatteita pois päältä, mikä on aika kummallista mutta tuntuu melko luontevalta aina kolmen neljän tunnin välein, itsekkin kun sitä muutaman kerran pääsin kokeilemaan.

Mielenkiintoisinta täällä on muoti. Jos muualla seurataan Pariisin tai Milanon uusia tuulia, täällä tuulet ovat aivan omat. Kuka olisi uskonut että suurinta muotia voi olla laittaa pitkävartiset sukat housujen päälle ja todella, mitä pidempi vartiset sitä muodikkaamat!
Kampaus muoti on myös hieman yllättänyt, joku voisi kuvailla kampauksia sanoin petolinnun perä-kampaukseksi tai millä nimellä kukakin tahtoo kutsua. Useimmiten parasta on vielä se että päänahkaa näkyy oikein kunnolla ja ne hiukset todella nousevat suorina ylös!

Pääsääntöisesti illat täällä menevät niin että hytistään peiton alla, kun joku on selvästi unohtanut laittaa lämmityksen päälle! Ja hetken päästä kun se lämmitys on viimein päällä vaatteita otetaan todellakin kilpaa pois ja lopulta keskellä yötä joku on kastellut koko sängyn miltei märäksi, tai ainakin niin että sängyssä on melko epämiellyttävä nukkua!

Päivisin täällä vain tuijotetaan suoraan eteenpäin näkemättä mitään ja usein kuulemattakin mitään, vaikka joku puhuisi jotakin ihan siinä vieressä. Perheen lapsista tämä ei ole kovin hauska juttu, tai ainakin siltä tuntuu kun kuulin että joku kysyi että; ootko sä kuuro vai?

Onneksi tämä matka Sumulaan alkaa olla jo takana päin omalta osaltani, lapseni tosin ovat vielä matkalla, mutta uskon heidänkin palautuvan piahkoin.

*
Keskiviikkosta lähtien olen siis sairastanut melko rajua kuumetta, olo on ollut ulkopuolinen ja olen ollut aivan "sumussa". Koska Maman on pitänyt olla lasten kanssa kipeydestä huolimatta on sumussa kulkeminen ollut melko rasittavaa. Onneksi tilanne on kuitenkin paranemaan päin ja ainakin Mama jo kykenee kommunikoimaan ja hieman maistelemaan jo ruokaakin, toisin kuin Polskija joka ei nauti mitään muuta kuin rintamaitoa. J ja Pikku J taas ovat jo niin hyvässä kunnossa että muistavat hieman tapellakkin, ainakin 10 min välein.
Normaali elämä on siis pian taas meilläkin!

perjantai 18. helmikuuta 2011

ihmeitäkö?

Muistatteko kun jokin aika sitten kirjoittelin lapsista jotka muka osasivat sanoa jotakin hyvin nuorena? Taisin olla melko sarkastinen ja erittäin epäileväinen asian suhteen. Ei, en vieläkään usko että puolivuotias lapsi osaa tarkoituksella sanoa jotakin, eli siis tarkoittaen sitä, mutta uskon että lapsi pystyy sanomaan jotakin järkevää!

Polskija on jutellut nyt muutaman viikon, juttua tulee usein pitkään ja hartaasti ja tarinaa on kerrottavana kovastikkin, kertojakin oikein rauhoittuu oman juttelunsa aikana juttelemaan lisää. Mama ja Polskijan isähän, saati kukaan muu ei ymmärrä yhtään mitään niistä tarinoista, mutta kovasti Polskija katsoo silmiin ja pölöttää menemään.
Lähinnä siis taa taa, tä tä, ättä ättä ja ooo "sanoja".
Kerranpa Polskija sitten heilui sylissä kocasti tarinoiden ja mummunsa kysyi että mitä se sanoi? Mummukin ihan jäi kuuntelemana polskijan juttuja ja sanoikin että luuli kuulleensa jotakin.
Kohta Polskija jatkoi omaa jutteluaan ja mummu terästäytyi jälleen. Sanoiko se oikeasti että äi-tti? Juu kyllä se ihan tosiaan sanoi että äi-tti.

Olen kuunnellut tuota "sanaa" jo useamman kerran, poika ainakin tietää että se on hyvä sana kun siitä on nyt kaikki innostuneet, hyvä ettei naapuritkin käy pojalle hokemaan että sano äi-tti. Polskijan kasvot kun nousevat hymyyn kun sanaa hälle hokee.
Ja kulkaa vaan, kyllä se osaa sanoa niin ihan oikeasti, siitä en sitten tiedä tietääkö se mitä se tarkoittaa, mutta kovin kiva sana se silti tuntuu olevan.

Eipä mennyt kuin pieni hetki niin poika hoki sanaa oje, sängyltä kuului että oje, lattialta kuului oje, turvaistuimesta kuului tätätätä juttelujen seasta myös ooo ja oje.
Niin siis kyseessä on siis oikeasti sana, vaikkakaan ei suomen kielessä vaan espanjassa Oye, kuule. Vähän kuin meillä sanotaan että "kuule, mites se juttu menikään", espanjassa "Oye, como es?"

Polskija on nyt sitten saanut puhe opetusta, vaarin mielestä ensimmäinen sana saisi olla sitrushedelmäpuserrin, oikein helppo eikö. Kyseiseen laitteeseenkin on jo tutustuttu jotta se nyt sitten osattaisiin sanoa. Tutustuminen tapahtui käsi ja suu tuntumaa ottamalla tätsyn lelu puristimella. Isänsä tietenkin yrittää saada sanaa Papá tai edes isi.

Myönnän etten ole soittamassa vauvalehtiin tai uutisiin että on tapahtunut ihme, alle 6kk ikäinen lapsi puhuu! En vieläkään usko että lapsi puolen vuoden iässä on kykenevä kontroloimaan ilmaisuaan, kun käden koordinaatiokin on vielä hakusessa ja se kääntyminenkin on vain silloin tällöin tapahtuvaa, miten muka lapsen kehitys pystyisi hyppäämään niin paljon että se osaisi sanoa oikeita sanoja tarkoittaen niitä?
Polskija on oman puheensa seassa saanut aikaiseksi meille tuttuja sanoja ja meidän hymyilevien kasvojen ja innostuneen äänen innoittamana etsii sitä sanaa mikä meidät sai sillä tavalla reagoimaan.

Äi-tti sana on jokaisella äidille se tärkein, kun sen aika on tulla ja varsinkin silloin kun lapsi selkeästi osoittaa mitä se tarkoittaa. Jokainen odottaa sitä ja lopulta joskus jopa kyynel silmin se kohdataan. Minä jään vielä odottelemaan sitä aitoa oikeaa Äi-ttiä ja nautin Polskijan jutustelusta omalla kielellään meille.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Eron hetkiä

Tajusin vasta hetki sitten että olen elänyt jonkinlaisessa symbioosissa jo 5kk ilman yli tunnin kestävää katkosta yhdessä ololle. En oikeastaan koskaan ole edes ajatellut koska tai miten jätän Polskijan hoitoon jonnekkin hetkeksi, J:n ja Pikku J:n kanssa on menty sen mukaan miltä tilanne näytti. J taisi olla lähemmäksi 9kk kun mieheni kanssa kävimme elokuvissa ja syömässä ihan ilman poikaa. Pikku J taas ei ollut kai viikkoa-kahta vanha kun taas kävimme elokuvissa, koska enhän voinut jättää Harry Potteria odottamaan sitä että se tuli DVD:lle joten joku muu hoiti poikaa.

En oikeastaan ole kaivannutkaan katkosta symbioosistamme kun en sitä ole tietoisesti edes ajatellut. Viime viikonloppuna tuli kuitenkin sellainen tilanne vastaan mihin en kerta kaikkiaan pystynyt sanomaan ei. Olin siis lauantaina ja sunnuntaina edustamassa erästä yritystä eräillä messuilla. Luonnollisesti en koko päivää voinut siellä olla, koska Polskija elelee pääasiassa edelleen rintamaidolla, joten symbioosimme tuli katkos, jopa ihan 5-6 tunnin katkos. Itse nautin noista tunneista paljon, oli ihanaa huomata olevansa vielä kykenevä aikuisten elämään ja toisaalta siihen että pystyi jättämään Polskijan toisen huomaan, tosin tällä kertaa isänsä.

Ero oli Polskijalle tressaava, yöt muuttuivat katkonaisemmiksi siitäkin mitenkä katkonaisia ne jo nyt ovat, toisaalta Polskija oli osoittanut hienoja taitoja joita ei muuten olisi tullut esille. Nokkamukista veden juominen oli yksi näistä, Polskija osasi juoda siitä ilman apua ja Polskija söi myös ennätyksellisen määrän soseita Maman poissa ollessa.
Sunnuntaina Polskija pääsi Mummun hoitoon, eikä ollut asiasta kai edes moksiskaan, mutta kun Mama tuli takaisin, oli tissitakiainen hihkumassa ja hytkymässä jo että ota nyt, ota nyt! Ja Mamahan otti syliin!
Mamalle fyysisesti erossa olo oli ihan siedettävää, vasta kotimatkalla maitoa valui yli äyräiden joten onni onnettomuudessa, vaatteet pysyivät maidottomina edustuksen ajan. Kotiin tultaessa tilanne sitten olikin aivan toinen.

Tämä viikko onkin ollut sitten rytmin takaisin ottamista, mikä on tehnyt sellaisen tilanteen että istun tässäkin silmät ristissä ja haaveilen päiväunista joihin ei ole mahdollisuutta vaikka Polskija nukkuisikin. Viikonlopun rytmien muutokset ovat tehneet sen että Polskijalta on jäänyt päiväunia välistä ja Polskija on ollut luonnollisesti kiukkuinen ja nukahtanut liian aikaisin yö unille ja heräillyt jopa tunnin välein, mikä taas on tosiaan tehnyt Maman päivästä sekavan. Siksi olo onkin sellainen että tuntuu elämän olevan kamalan rikkinäistä ja sekavaa. Kaipaankin jo rauhaa ja mahdollisuutta tehdä asioita rauhassa. Tiedän että joskus sekin päivä koittaa ja osaan iloita siitä kun niin käy!

Olen kuitenkin yllättynyt siitä ettei erossa olomme vaikuttanut minuun pahemmin kuin pienen piston rinnassa. Ehkä asiaa auttoi se että Polskija oli kotona oman isänsä kanssa suurimman osan aikaa, kuin se että joku ulkopuolinen olisi ollut Polskijan kanssa. Nyt sitten seuraavaa erossa oloa tuskin on tulossa, ainakaan lähi aikoina.

torstai 3. helmikuuta 2011

5 kuukautta

Tiedättekö mitä? Nyt tunnustan jotakin. Olen ehkä joskus väittänyt, tai ehkä kirjoituksistani saa sellaisen kuvan että en välitä piirun vertaa muiden mielipiteistä tai normeista mitenkä pitäisi mennä. Totuus on että jossain minäkin takaraivoni pienessä millimetrissä välitän. Seuraan neuvolan piirroksia ja kehittymis karttoja siellä millimetrissäni ihan yhtä tarkkaan kuin kuka tahansa. Joskus jopa huolestun asioista, vaikka oikeastaan muka en.
Onko meidät vain saatu uskomaan asioihin niin paljon että pitää täristä hysteerisenä jos ei nyt ihan mennäkkään niin kuin teksti sanoo?

Polskijanhan ei ole kääntynyt, ei vaikka olen hieman reenaillut hänen kanssaan kääntymisen jaloa taitoa ja se menee oikein hienosti jos hieman autan. Olen leikittänyt leluilla ja yrittänyt saada Polskijaa kiinnostumaan jostakin niin että hups
vain se kääntyisi, mutta hups vain, Polskijaa ei kiinnosta!
Olen hieman loukkaantunutkin kommenteista liittyen asiaan, tai siitä kuinka Polskijaa on verrattu nuorempiin ja kehuttu kun sekin NonnaLiisa ja NiiloJuhani on jo monta viikkoa kääntynyt. Olen huolissani miettinyt mikä on vikana kun luen nuorempien kääntymisistä ja muista edistys askelista, jotka meillä ovat vain haaveena. Kuluneena viikonloppuna tuskailin jo hieman asiaa vanhemmilleni ääneen. Itse söin pöydän ä
äressä ja Polskija tarkkaili tilannetta masullaan sängyltä. Ja hups vain, Polskija kääntyi! Mama nosti kädet ilmaan ja tuuletti! Ei kuin Polskija takaisin mahalleen ja testaten oliko tämä nyt jokin onnen kantamoinen ja silkka sattuma, vai ihan oikea taito! Uusinta jäi kyllä näkemättä, myönnetään.
Seuraavana päivänä se uusinta sitten tapahtui, ja monta kertaa, wiiiuh! Innoissani päivittelin statuksiani ja näpyttelin viestejä asiasta, se osaa se osaaaaaaa!
Neuvolassa sitten ylpeänä sain vastata kyselyyn kää
ntyykö Polskija, kainosti vastasin että joo. Myönnän senkin että kuumeisesti mietin että mitäs se Polskija osaa mitä muut eivät, noh ainakin kääntää kielensä vinoon! Tärkeää eikö?
Meidän 5 kuinen nuorimies kyllä osaa tälläisen taidon;
Ja sieltä mukista juodaan ihan oikeasti, toki sitä valuu suupielistä paidallekkin mutta ai mitkä maiskutukset vesi saa aikaan ja hymyn!

5 kk ikä on tuonut mukanaan taitojen lisäksi myös muuta, neuvolan tripla rokotuksen joka meillä valitettavasti heti vauvarokosta parantumisen ja palautumisen jälkeen nostatti uuden lämmön. Polskija ei sietänyt mitään käsittelyä, ei voinut nostaa sängystä ilman itkua kun se tuntui pahalta, ei voinut vaihtaa asentoa sylissä kun sekin sai myös itkun. Onneksi kolmen rokotuksen sarja on nyt takana päin ja seuraavat kaksi vasta kuukausien päässä!

Nyt sitten vain kohti uusia haasteita ja uusien taitojen odottelua!

lauantai 29. tammikuuta 2011

Mökkihöperön päiväkirja

Olen ollut kotona, neljän seinän sisällä, ihan liian kauan. Kökkiminen kotona saa aikaan mielenkiintoisia vivahteita elämään. Olen katsellut tv-shoppia hölmönä tunteja ja huomannut miettiväni että joo, tuohan olisikin hyvä juttu. Olen huomannut olevani jo tuotteen nettisivuilla ja miettineeni edelleen et joo, hyvä juttu, tilaukseen vain! Kunnes katson hintaa ja totean että joo, ehkei kuitenkaan ja puistelen päätäni selvittääkseni sen takaisin normaali aivotuksiin.

Olen ollut kotona koska Polskija sai maanantaina korkean kuumeen. Ihmettelin kun poika nukkui asioilla käymisen jälkeen vielä ainakin tunnin turvakaukalossa, josta en raaskinut toista siirtä pois, kun kuitenkin heräisi siihen. Kävin jo välillä kokeilemassa pojan poskea ja tuijottamassa rintaa että nouseeko se? Onko Polskija vielä elossa? Olin ihan varma että se on lopettanut hengittämisen, vaikka näen että kasvot punertavat ja silmätkin hieman liikkuvat, en voi silti uskoa siihen, minun on koskettava Polskijaa
varmistuakseni!

Herätessään kuume oli jo korkealla yli 38 asteen ja Polskija vain pötkötteli sylissä, eikä jaksanut edes hymyillä. Yö toi tullessaan kovemman kuumeen ja valittelevan vauvan. Koska todella pelkään että löydän lapseni kuolleena sängystä kun he ovat kipeänä, otin Polskijan viereeni ja silittelin ja taputtelin koko yön. Mies tosin ei asiasta ollut
innoissaan ja siirtyi sohvalle nukkumaan. Tämä kun taas pelkää että unissaan menee Polskijan päälle. Ensimmäistä kertaa yhdessä olomme aikana mies nukkui kotona ollessamme muualla kuin sängyssämme, joten kaikkea sitä tapahtuu!

Tiistai meni samalla tahdilla, kuumetta ja kuumelääkettä. Kuume alas pariksi tunniksi ja taas kuumetta. Polskija vain pötkötti ja valitteli. Kuumelääke laski kuumetta ihan liian vähän, ei edes normaali lämpöön kertaakaan. Ja yö mentiin suoraan jo nii
n että mies nukkui sohvalla minä Polskijaa silitellen ja maitoa tyrkyttäen, huolissani että poika kuivuu kun ei suostu syömään yhtään.

Keskiviikkona ei asiaan tullut helpotusta ja kuumekkin nousi jo 39,5 asteeseen. Sain lopulta onneksi ajan lääkärille, joka tutki Polskijan hyvin. Joksenkin näin outona kun alle 5kk kurkku tutkitaan lastalla, onneksi hyvin se meni eikä siitä sitten ongelmaa tullut, niinkuin korvien tutkimisesta. Diagnoosia ei edes saatu, se nyt vaan on ku
umeessa. Kotiin mentiin siis vain sen tiedon kanssa et anna vaikka buranaa, kun sitä voi antaa useammin.
Kuume ei laskenut taaskaan.

Torstaina yö oli taas samaa rataa, mies tosin oli hetken omassa sängyssä koska Polskija nukahti omaansa muutamaksi tunniksi, mutta lopulta ei suostunu
t nukahtamaan ilman taputtelua tai silittelyä, enkä taas minä suostunut siihen että istuisin sängyn laidalla nuokkuen ja taputellen Polskijaa omassa sängyssään tuntematta omaa kättäni, koska veri ei kierrä kädessä. Yö onneksi oli jo rauhallisempi ja tasaisempi. Suppo kerran yössä ja maidon tarjoamista parin-kolmen tunnin välein, vaikka se tuskin kelpaa vain kerran tai kaksi yössä.

Loppu päivä meni sitten niin että sain tarpeekseni kotona nyhjäämisestä ja varsinkin kun Pikku J:kin oli edellisenä päivänä sairastunut ja saanut lämpöä ja k
ovan nuhan, päätin lähteä hoitamaan muutaman asian etten ihan höperöidy.
Polskijan kuume tosin veteli vieläkin yli 39 asteen, mutta totesin että pakko senkin on saada puhdasta ja raitista ilmaa!
Soittelin jo neuvolaankin että mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä, lääkäri käski tulla perjantaina uudestaan JOS kuume ei ole laskenut. Itse olin vain niiiin huolissani kun Polskijan sydän löi lujaa, poika ei jaksa kuin valitella sylissä ja kuolata joka paikkaan ja ehkä torkahtaa johonkin. Neuvola oli yhtä tyhjän kanssa, käski mennä päivystykseen josta k
äsketään odottaa seuraavaa päivää ja aikaa omalääkärille, eli emme tehneet mitään.

Illemmalla annoin 39,4 asteen kuumeeseen sitä buranaa nesteenä ja toivoin parasta. Poika rauhottui ja näytti miltei itseltään. Yövaatteita vaihtaessani katselin poja
n ihoa ja totesin että taisi se sitä vauvarokkoa olla, mitä moni minulle sanoi, mutta en uskonut kun kuume oli kestänyt kauemmin ja muut oireet eivät oikein täsmänneet. Polskija kun ei kestänyt yhtään siirtelyä tai puheessa korkeampaa ääntä, nämä saivat kovan itkun aikaiseksi.

Vauvarokkoa

Perjantaina yö oli mennyt kohtalaisesti, Polskija oli muutaman kerran v
ieressä tai rinnan päällä taputeltavana, mutta pääsääntöisesti omassa sängyssään. Iho oli kirjavampi aamulla kuin edellisenä päivänä, olin siis varma omasta diagnoosistani. Olin aikaisemminkin katsellut Polskijan ihoa joka oli hieman kirjava, mutta mietin että syypäänä pitäisi olla marjasose jota olin antanut viikonloppuna, koska se nosti iholle jänniä läiskiä.

Tänään Polskija on jo miltei oma itsensä, hieman kärttyinen ja tyytymätön asioihin. Olen koittanut saada normaalin arjen takaisin uomiinsa, ilman tulosta. Soseet eivät maistu ja veljet pitävät liikaa meteliä, joka selkeästi ärsyttää Polskijaa.
Ja Mama, Mama on ihan loppu, väsynyt ja poikki ja itse ärtynyt. Kiukkuinen ja nipottaa kaikesta. Ärsyttää ihan kaikki, roskapussit oven pielessä, lasten lelut jo neljättä päivää samassa paikassa, vessanpönttö jota joku ei ikinä muista vetää kun vasta kymmenen pyytämisen jälkeen.

Tärkeintä koko viiksossa on se että lopulta sai tiedon miksi niin pieni ihminen oli niin kipeä, monet kerran olin kyyneleet silmissä kun kuuntelin toisen valittelua ja huonoa oloa. Onneksi se on nyt takanapäin. Ihmettelen vain että kaikki netti sivut sanovat että Vauvarokko tulee yli puolivuotiaille ja kestää sen 3 päivää. Tiedän ettei se mikään sairaus oikeasti osaa mitata sitä onko lapsi 7kk vai 4kk, mutta silti. Polskija kun on juuri ja juuri 5kk ja on nyt jo saanut tuon taudin. Ehkä sitä kuitenkin pitäisi oppia olematta tuijottamatta tekstiä jostakin tyhmänä ja katsoa asioita edessäni!



perjantai 21. tammikuuta 2011

Pakahtumisia

Minulla on poika jonka elämän keskipiste olen, mutta minulla on myös poika joka joskus kyllä kyllästyy minuunkin. Tiedän sen siitä kun isänsä tulee kotiin alkaa hytkyminen ja isän perään katsominen ja isän sylissä kaikki on taas niin ihanaa. Mutta samainen poika rupeaa jo tunnin jälkeen etsimään minua ja kun katson poikaa silmiin, nousee pojalle suuri hymy ja tähdet syttyvät pojan silmiin. Samanlaiset tähdet kuin isällään oli tavatessamme.
Mikään ei ole sykähdyttävämpää kuin se valloittava hymy ja pieni kujeileva ääni jonka Polskija päästää minut nähdessään.

Olen viime aikoina heräillyt horroksestani minkä Polskijan yöheräilyt aiheuttivat, varsinkin nyt kun heräily on hieman tasoittunut ja saan unta itsekkin. Horroksen häviäminen on tuonut sen että huomaan ne pienet hetket jotka saavat sydämen tuntemaan siltä kuin sitä puristettaisiin lujaa ja minulla se aiheuttaa myös hienoista kiiltämistä silmiini ja ehkä kyyneleen.

Tänään päivällä vieressäni nukkui pieni poika, joka unta hakiessaan itkeskelee ja heiluu edes takaisin, taputtelen ja silittelen poikaa, tiedän jo koska poika on juuri sillä hilkulla kun uni tulee. Tällä kertaa Polskija sai jotenkin ihmeen kaupalla itsensä ihan minuun kiinni ja nukahti siihen. En tohtinut nousta enää itse, totesin että tässä on niin hyvä olla etten tahdo pois. Haistelin nukkuvaa Polskijaa ja varovasti silitin poskea ja lopulta nukahdin siihen itsekkin. Herätessäni mietin että nukahtiko Polskija minun turvaani vai minä Polskijan turvaan?

Samaisten unien jälkeen Polskija kiemurteli kovasti saadessaan itseään hereille, pieni kuiskuttelu sai hymyn unisille kasvoille ja kun hetken päästä poika jaksoi jo pidellä itseään enemmän pystyssä oli pojalla suussa sideharso, ja kohta kun käänsin pojan selälleen oli taas suussa sideharso ja silmissä tähdet. Voi höpsöä Polskijaa ja Polskijan hupsuja tapoja.

Tänään vielä illemmalla Polskija oli jo niin väsynyt että vain nojasi sylissä olkapäähäni ja piti päätään leukani alla ja kuunteli ilmeisesti sydämen lyöntejä. Näin kuinka silmät painuivat kiinni ja aukesivat taas, ja lopulta painuivat taas kiinni, mutta suu maiskutti ja käsi etsi takkini nauhaa. Kun nauha oli pojan kädessä Polskija nukahti yö unilleen. Tuo Maman pieni ihme, syy miksi joka päivä löytää elämästä jotakin sydäntä puristavaa ja kaunista.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Sisulla eteenpäin!

Kerroin joskus raskaus aikana väsymyksestä ja siitä kuinka lannistavaa se voi olla. Muistan sanoneeni myös että toinen asia on väsymys kun lapsi on syntynyt. Siitä en silloin enempää kirjoitellut, mutta nyt, todellakin nyt kirjoitan!

Mama on tullut tiensä päähän ja todennut että unta on saatava, edes suomalaisella sisulla eteenpäin meno ei enää riitä., nyt tarvitaan jo espanjalaista jääräpäisyyttä. Polskija on osoittanut sitten tuon espanjalaisen puolensa, nyt kun virallisesti on suomen valtionkin mukaan espanjalainen. Polskija kun jääräpäisesti herää useita kertoja yössä. Usealla kerralla tarkoitan lähemmäs kymmentä kertaa, jollei jopa enemmänkin.
Tälläiseltä näytti eräs yö kuluneella viikolla kun Polskija oli nukahtanut klo 21 unilleen; heräilyt siis menivät näin klo
21.15, 22.00, 22.40, 23.50, 00.38, 1.00, 2.09, 4.08, 4.49, 6.32 ja 7.55.
Ja uskokaa tai älkää olin tuon yön jälkeen klo 10 jo vaunujen kanssa liikkeellä ja taapersin kaksi tuntia tuolla suomen ihanassa lumisuossa! Olisin niin mielelläni tahtonut että Polskija olisi nukkunut sängyllä päiväunet ja sitä kovasti yritinkin, mutta en sitten ilmeisen tarpeeksi kovin, koska Polskija voitti ja poika nukkui vaunuissa 30 min sänky taistelun erävoittona ja Mama kiitti omaa kotikuntaansa sen kävelyteiden huollosta. Taisipa pari muutakin ihmistä voivotella asian tilaa sieltä autonsa istuimelta kun näki Maman puskevan risteyksien lumisuossa minkä pystyi ja silti ei eteenpäin päästy!

Koska Polskija on öisin heräillyt nyt useamman viikon tuollaisilla pienehköillä väleillä, olen lopettanut itse ilmeisesti nukkumisen. Kun saan Polskijan jo mukavasti ennen klo 22 unille ja isot pojatkin jo ovat hiljentyneet, en saa kuitenkaan itseäni nukkumaan. Odottelen puolille öin Polskijan heräämisiä ja kun totean että nyt voisi mennä sänkyyn, makaankin siellä vielä tunnin tai kaksi odotellen sitä ihan kohta tulevaa herätystä. Ja jos käy niin mukavasti että nukahdankin pian sänkyyn menon jälkeen, herään keskellä yötä tajuamaan jotakin erittäin oleellista siinä vaiheessa. Esim. tajuan etten ole tehnyt mitään niiden yhtien juhlien menun eteen ja siinä meneekin sitten loppu yö. Joskus käy vielä niin että kun en saa päätöksiä juhlien tarjottavien tekemisistä rupeankin miettimään että mitäs sitä tarjotaan sitten meidän keskimmäisen syntymäpäivillä -> 6 kuukauden päästä!
Polskijan kanssa heräilyt ovat vieneet minut siihen tilaan etten enää saa nukutuksi, edes päivällä. Ja valitettavasti se näkyykin sitten päälle päin ja kuuluukin pitkälle. Olen kiukkuinen, täysin huumorintajuton ja erittäin ärtynyt.
Olen kokeillut kaikkea mitä mieleen tulee, joka auttaisi. Allergia testit näyttivät nollaa, olemme syöneet puuroa illalla, yritetty tankata maitoa kovasti, mikä sekään ei ole onnistunut. Polskija ei osaa kääntyä joten yön heräilyt eivät johdu siitä että uutta taitoa pitää harjoitella yölläkin. Polskija vain kitisee ja rauhoittuu vain maidolla. Hampaita ei näy, vaikka poika kuolaa ja puree minkä kerkiää ja suussa on aina jotakin.
Kaikki on siis mennyt pieleen tai mikään ei ole tuonnut haluttua tulosta, olen siis päättänyt yrittää sillä suomalaisella sisulla! 3-4 viikkoa jatkunut unettomuus kun ei enää kohta ole kovin hauskaa! Neuvolassa yritetään että antaisin tuttia, mutta kun en jääräpäisesti anna kun en näe sille mitään syytä. Kyllä poika imee rintaa mutta mielestäni hän kyllä syö suurimman osan ajasta, vaikka ei se painon kehityksessä ole näkynyt.

Nyt jottei tilanne vaikuttaisi ihan kaaottiselta ja järkyttävältä on pakko todetta että ehkä aurinko on paistamassa meidänkin peruna pellolle, sillä viimeiset kaksi yötä olen saanut unta! Polskija on nukkunut alku yön useita tunteja putkeen! Viime yönä taisin herätä maksimissaan 4 kertaa, ja se jos jokin on juhlan paikka! Mielessäni pamahtelee kuohuviini pullot ja torvet soittavat fanfaareja! Ehkä, siis ehkä joku päivä Mama on kuin kuka tahansa aikuinen!

perjantai 7. tammikuuta 2011

Polskija 4kk

Ikää on polskijalla niin kamalasti että kohta huomaan kun poika pääsee ripille! No sitä odotellessa meillä on nyt ihan tosissaan aloitettu niiden hieman nestemäisten kiinteiden nauttiminen, enempi vähempi. Kaikki hedelmä soseet ovat herkkua ja suu aukeaa lusikalle oikein hienosti! Vatsaa ne ei yötä vasten täytä ja Mama heräileekin 6-9 kertaa yössä, eli pääsääntöisesti 1-1,5h välein antamaan maitoa. Joten isovanhempien kannustamana meidänkin koti keittiöön löysi tiensä maissijauho josta Polskija on nyt useaan otteeseen puuroa maistellut, kuten kuvasta näkee! Puuroa menee vaihtelevalla menestyksellä, välillä desin verran ja välillä puoli lusikallista. Eihän tuo oikein miltään maistu (paitsi kun maustan sitä hieman vanilialla) ja tuntuu aika karhealta soseisiin verrattuna, mutta toisaalta saattaa tuntua mukavalta ikenissä jotka kutiavat yllättävän paljon! Polskija kun puuroa syödessä imeskelee kieltään siihen malliin että pienet jauhon hituset ne siellä hienoisesti ikeniä rapsuttelevat! Puuron vaikutus tuohon uneen ei ole vielä tullut esille, mutta harjoittelu onkin vasta aloitettu alkuviikosta! Joten en heitä vielä lusikkaa kaivoon, vai miten se nyt meni..

Neuvolassa kun poikettiin maanantaina oli neuvolan tätti hieman hämmentynyt kun kerroin että soseet ovat käytössä jo, tosin juttelin että sellaisia paria lusikallista vain, kun totuus on että puolta purkillista niitä "maistellaan". Lisäksi meidän omalaatui
nen aloitus hedelmillä on aiheuttanut kummastusta, mutta sillain se vain on aina meillä mennyt ja miksi vaihtaa hyvää tapaa kun se on tähänkin asti toiminut? Kyllä ne perunat ja porkkanat sieltä tulevat, odottelevat jo kaapin hyllyllä ja huutelevat aukaisemaan itsensä!

Viimeksi juttelin siitä ettei tuo meidän Polskija edes käänny! Hihei ja eilen oikein miehelle huikkasin että voit kalenteriis kirjoittaa että Polskija kääntyi vatsalta selälleen oikean kautta. Taisipa tuossa mukana olla aika iso onnen kantamoinen kun
sängyllä makoillessa tuo ihme tapahtui. Polskijan kädet olivat suorana edessä ja poika käänsi itsensä sen verran mutkalle että sai itsensä ympäri, toista kertaa samaa ei ole vielä nähty!

Muuta 4kk juttua ei sitten olekkaan tapahtunut, ainut että
neuvolan täti ihmetteli sitä kuinka ajoissa Polskija on ruvennut varpaitaan syömään. Ei kuulemma ihan vielä ole sen aika, mutta tuo ei nyt sitten muuta teekkään kun hakee ne varpaat suuhunsa ja siinä vierähtää tovi jos toinenkin!