Uutta uutta ja uutta!

Lapset ovat uskomattomia, varsinkin nuo Polskijan kokoiset, ne oppivat asioita hetkessä.
Kohta tuo pieni mies on seisoskellut kolmisen viikkoa, ihan oikeasti. Poika seisoo koko ajan! Aamulla herätessä ryömitään olohuoneen kalusteiden kimppuun ja siinä notkutaan joskus puoli tuntiakin putkeen. Yö unille meno on yhtä sängyn laidalla notkumista. Olin täysin unohtanut tämän vaiheen! Lähinnä sen että nukuttaminen vie kaksin, jos ei kolmin kertaisen ajan. Seisominen vain on niin kivaa että sitä pitää tehdä vaikka muuten kiukuttaa väsymys!
Seisominen on kerta kerralla muuttunut tukevammaksi, mutta vielä tarvitaan paljon että ilman tukea voisi seisoa. Tänään kuitenkin Polskija päätti ruveta siirtymään tuelta toiselle. Mummun "tuvanpöydän" alla oleva tuki puu ja penkki olivat niin oivallisia harjoitusta varten joten taito kehittyi hetkessä. Lisäksi suoraan seinää pitkin nouseminenkin onnistui tänään ensimmäistä kertaa!

Polskijan lempi harrastus on siis seisominen, toisena tulee touhuaminen sängyllä ja siihen liittyy nouseminen seisomaan omaa sänkyään vasten, joka on sänkymme jalkopäässä. Valitettavasti paikka on myös kovin vaarallinen lapselle joka ei tiedä tippumisen tai kaatumisen pelkoa.
Koska sänkymme ja hänen sänkynsä reunaa on melko vähän on oltava varuillaan kun Polskija siitä pänekää ylös. Kaksi kertaa on Mama jo sanonut ruman sanan ja koittanut napata voltilla omaan sänkyynsä tippuvaa Polskija. Onneksi kuitenkin olemme selvinneet puhtaalla säikähdyksellä ja sen aiheuttamalla itkulla. Niin Polskija kuin Mamakin.

Seisomaan nouseminen ja jotenkin tuo kevään tuleminen toi tullessaan sen että Polskijalle piti etsiä tossut. Talvi haalari kun siirtyi odottelemaan uuden käyttäjän tuloa varastoon, nousi myös ongelma ettei kevät haalarissa ole jaloille umpinaista osiota. Eli piti etsiä tossut. Ensimmäiset löytyivät jonkin kaupan korista. Pienet harjoitus tossut. Viikon päästä totesin että ei, kyllä nyt ostan nämä ihanat ensi kengät joita ihailin eräässä kaupassa. Nyt Pienellä miehellä on elämänsä ensimmäiset kengät, ja oikein nahkaiset sellaiset.
Kengät alkuun ihmetyttivät paljon, niitä ei tosin isoveljensä "J":n tavoin ruvettu heti itkien repimään pois vaan niitä katseltiin tyytyväisenä! Nyt voi siis harjoitella seisomista oikein tukevasti!

Muuta uutta ei sitten oikein ole tapahtunutkaan. Ei kontata, yritystäkään ei ole, ei nousta istumaan, mutta laskeudutaan istumaan kyllä. Pinsetti ote on siinä ja siinä. Nyrkki on vielä helpompi. Ja ylähampaatkin ovat vielä kadoksissa, vaikka useat ihmiset veikkailevat niiden ilmestymistä Polskijan satunnaisista kiukutteluista johtuen.

Ensi viikolla voi siis taas olla jotakin uutta ja ihmeellistä!

Tunteet vie..

Meillä on taas löydetty montaa uutta asiaa, niin hyvässä kuin ei niin hyvässä.
Koska kaikki pitää aina aloittaa sillä pahalla niin taidan tehdä nytkin.

Sunnuntaina lähti pois mieheni äiti. Hänen kehonsa ei enää jaksanut elämää ja lopulta se antoi periksi. Asia on herättänyt tunteita eri suuntiin. Sitä on miettinyt että minkälaisen elämän kukin elää ja sitä kuinka tärkeää ne pienetkin hetket ovat. Opin arvostamaan sitä kymmentä minuuttia mitä voin istua poikieni kanssa ja lukea jotakin heille tärkeää ja nähdä kuinka he ovat kasvaneet koko ajan isommiksi pojiksi ja omiksi persoonikseen.

Esille on noussut myös kiukkua siitä että miksi joku ihminen on päättänyt elää niin kuin eli. Samalla ihmettelee, miksi emme antaneet poikien tutustua abuelaansa (=mummu), vaikka takaraivossa jokin pieni ääni kertoo että kyllähän sinä sen tiedät. Ja kyllähän minä sen tiedän. Kuolema vaan tuo esiin sen todellisuuden. Voin myöntää etten pitänyt hänestä, että näin hänet liian pelottavana esitellä lapsillemme. Hän näytti pelottavalta punaisine hiuksineen ja luurankomaisuutensa takia hieman jopa noidalta, se musta hattu ja luuta vain puuttui. Eli tiedän syvällä sisimmässäni miksi mitäkin valintoja olemme tehneet.
Kuka vain voi miettiä että olitpa tyhmä, mutta ei en ollut. Suojelin lapsiani joltakin sellaiselta jonka vaikutuksen alaiseksi en heitä tahtonut.

Olen oppinut siis arvostamaan pieniä hetkiä, rauhallista ja meidän laista elämää meidän tavoilla. Sekä sitä että muistaa kertoa aina kun voi että välittää.

Nyt kun ne huonot asiat on käsitelty, päästään hyvään! Polskijaan siis!

Polskija on löytänyt pippelin! Se on ihan ihmeellinen juttu, jota pitää ihmetellä aina kun siihen tulee tilaisuus. Eli silloin kun pääsee touhuamaan ilman vaippaa tai kun on ammeessa. Ihan kuin Polskija miettisi että onko tämä osa minua? Mikä ihme tämä on?

Lisäksi Polskija on oppinut hölmöilemään. Eilen pojat olivat syömässä kun J ja Pikku J nauroivat vatsat kippurassa kun Polskija väänteli naamaansa, eli mutristi suutaan nenään asti ja tuhisi samalla. Välillä otetaan myös nyrkit käyttöön, onneksi kuitenkin ihan vain niin että ne nostetaan pystyyn ja puristetaan lujaa ja samalla rutistetaan naamaa ja sanotaa hmmmmrrr!
Polskijassa on selkeästi pientä pellen vikaa, koska tätä tehdän aina kun nähdään ihmisiä. Suloinenhan tuo on kuin mikä!

Tänään Polskija yritti saada kontaktia eräseen naiseen, eikä oikein ymmärtänyt miksi se ei onnistunut. Polskija älähteli ja päästeli öh-ääniä ja täti ei käännä päätään millään. Eipä tietenkään kyseinen nainen on heikko kuuloinen ja lisäksi sokea. Mutta eihän sitä vielä niin pieni voi tietää.
Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä!

Isoja asioita pienestä miehestä

Täällä mennään nyt lujaa, Polskija on kuin kiitolinjalla olisi!
Kehitys on niin nopeaa että on ihmeteltävä mistä se kaikki tulee!
Viime viikolla mietin että seisomaan nousu oli vain sattumaa, ei se niin sitten ollutkaan. Polskija nousee nyt seisomaan koko ajan. Meillä ei ole turvassa enää mikään! Paras paikka on tv:n edusta ja tietenkin Polskijamaiseen tapaan sitä telkkarin jalustaa pitää hieman maistella. Luulin alkuunsa että se tv ja siitä tulevat kuvat oli se innostuksen kohde seisomaan nousulle, mutta taisin luulla väärin. Polskija halusikin vain maistaa sitä telkkaria!

Toki siinä seisoessa huojutaan ja heilutaan. Ollaan varpaillaan ja muksahdellaan milloin oikeaan ja vasempaan ja välillä taaksekkin päin. Joskus se huomataan ja itketään niin jäätävästi ja joskus taas noustaan heti ylös, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Usein käsi lyö pöydän pintaa ja poika irvistää niin että kaksi niin valkoista hammasta pilkistää suukusta.

Seisomaan nousun jälkeen pitää tietenkin oppia tulemaan alas. Se onnistuu välillä oikein hienosti, toisaalta kuitenkin sen ansiosta Polskija on ruvennut istumaan lattialla pitäen kiinni jostakin. Ja siitä onkin sitten helppo kierähtää takaisin ryömintään.

Konttaus asentoakin on hieman harjoiteltu ja näinpä kerran ainakin kaksi käden ja jalan siirtoa peräkkäin ennen totaalista lysähdystä lattiaan, josta jatkettiin Mauno Mato-meiningillä eteenpäin. Konttailu ei siis kuulu meidän päivä järjestykseen.

Uutena on meillä kokeiltu nyt Maman työssä oloa. 7 tunnin työvuoron tekeminen oli itselleni kuin mitä tahansa, Polskijakin oli selvinnyt oikein hienosti Maman poissa olosta. Toki ensimmäinen asia mitä kotiin tullessani tein oli imettäminen, kyllä se pikku mies sen maitonsa edelleen tarvii ja totesin etten ole vielä valmis lopettamaan sitä touhua, vaikka joku nipisteleekin joka paikasta maidotellessaan. Polskijasta kaikkein hauskinta on nykyään tutkia mistä se maito tulee. Nipistellään ja ihmetellään. Naurut Polskija sai aikaiseksi kun tajusi että sieltä se maito tosiaan tulee kun maitoa päätyi kaaressa käden päälle.

Mitä ihmeettä seuraavat viikot tuovat tullessaan?

Maman ajatuksia

Ajatus 1.
Kohta se loppuu, 60 päivän päästä. Se on lyhyt aika se, tai pitkä, kummin katsoo.
Minä katson että lyhyt. Se on lyhyt aika siihen että Polskijan pitäisi pärjätä Maman työvuorot ilman Mamaa. Se on lyhyt aika sille että Polskijan pitäisi mennä päiväkotiin. Se on lyhyt aika sille että pian Polskija on 9 kk.

Kun katsotaan että se on pitkä aika sille kuinka paljon Polskija kerkiää kehittymään. 60 päivässä voi oppia paljon! Pitäisi kai oppia kontaamaan, vaikka luulen ettei se koskaa tule tapahtumaan, no okei ehkä joskus, taapero iässä sitten. Sitä kun ei harjoitella ollenkaan, se ei jotenkin vain kiinnosta. Syynä ehkä se että Polskija nousee jo polvilleen tukea vasten, ja olipa tuo ihan varpaillaankin tänään sohvan tyynyjä vasten, itse siis siihen nousten. Mutta eiköhän tuo ollut ihan vain sattumaa ei toistuva taito! 60 päivää on kuitenkin pitkä aika harjoitella tukea vasten seisomista.

Eli jos oppii seisomaan tuen kanssa pitäisi osata myös istua ilman tukea! Tasapainon kun pitäisi löytyä 9 kuukauden tienoilla. Lisäksi tietenkin pinsetti ote, joka ei meillä ole lähelläkään. Polskija saa pienenkin asian käteensä mutta se kaikki häviää sinne nyrkin sisään.
Kaikkea siis voi tapahtua niinkin pitkässä ajassa kuin 60 päivää.

Ajatus 2.
Minun piti olla laiha, tai ainakin takaisin lähtö painossa. Olen epäonnistunut, ei olen oikeastaan vain saamaton. Suklaa on maistunut paremmalta kuin lenkkarit ja lenkki ulkona.
Olen hokenut joka ilta itselleni että huomenna se sitten loppuu, ei yhtään karkkia ainakaan viikkoon. Jep, onnistuin kerran ja sitten, noh kai te tiedätte.
En ole mitenkään huonon painoinen, mutta en tunne itseäni oikein itsekseni tai mukavaksi näinkään. Joten illat menevät siihen että mietin kuinka paljon saan itsestäni irti jotta saan itseni takaisin sinne mistä lähdettiin ja mielellään sinne mistä lähdettiin 3 raskautta sitten. Se tosin vaatisi jo enemmän kuin itseni takapuoleen potkimista ja kamalaa rääkkiä, mutta totesin itselleni tänään (kyllä, puhun itselleni) ettei kukaan saa minua liikkeelle kuin minä itse. Kukaan ei laihduta niitä kiloja kuin minä itse. Se olen minä joka ostaa sen kaiken suklaan kotiin, eli se olen minä joka päättää myös olla syömättä sitä. Se yksi viikko kun siinä onnistuin, painoni putosi kilon! Oikeasti kilon!
Noniin ei tämä nyt tainnut olla ajatus vaan toteamus..

Ajatus 3.
Hyötyisikö Polskija jos rupeaisin käymään hänen kanssaan uimassa? Ei, vauva uinnissa vaan itsenäisesti uimahallissa polskimassa? Pelkään itse vettä niin paljon että viime kesänä ylitin uimisen esteen 7 vuoden tauon jälkeen. Pelkään järviä ja pelkään hypätä veteen. Uima-allas vielä menee. En tahdo siis pelkoani Polskijalle, siksi suunittelen muutaman kerran viikossa tapahtuvaa käyntiä uimahallissa. Mutta mitä se vaatii? Mitä pitää tietää, kun menee vauvan kanssa uimahalliin ja voinko mennä alle vuoden ikäisen kanssa ihan hyvällä omatunnolla?

Ajatus 4.
Tähän on vielä 60 + 34 päivää, mutta miten selviän siitä? Ekasta päivästä kun Polskija pitää jättää hoitoon päiväkotiin? Tiedän jo nyt itkeväni koko ajo matkan töihin, ja tiedän itkeväni kun näen pojan taas. Tiedän että se riipaisee ja lujaa. Tiedän myös että hänen hyväkseen muun muassa käyn töissä. Tiedän myös että koko kesä on yhtä miettimistä mitenkä kaikki onnistuu. Polskija kun käy hoidossa sitten 12 päivää kuukaudessa. Oma työni ei vain ole helppoa kesällä, talvella sitä on vähemmän. Niin ja Isin työt. Ajatus koko hoidosta kaikkine plussineen ja miinuksineen riipaisee silti. Se riipaisee koska Polskija on vain 10 kk silloin.

Ajatus 5.
Koska hoidon alkuun on 94 päivää, meidän pitäisi kai ruveta ohjailemaan Polskijan päivä rytmiä lähelle hoidon rytmiä, miten ihmeessä? Polskija nukahtaa nyt aamu unille 1,5.2 tuntia sen jälkeen kun on herännyt yö unilta, eli noin klo 9 tienoilla.
Lisäksi meidän pitäisi aikuisten oikeasti tehdä jotakin yösyömisille. Tahtoisin tosin että se olisi sellainen pehmeä siirto, eli kun Polskija itse lopettaa sen. Luulen vain ettei niin ole ihan heti käymässä. Ajatuksena siis että olisi 60 päivää aikaa edes vähentää ne heräilyt 2-6 kerrasta yhteen kertaan, sitten kun jaksan. Eli koska?

Ajatuksia tulee ja menee, toiset ovat pitkään ja toiset vain hetken hairahduksia.
Näitä ajatuksia olen kantanut mukanani jo hetken.

7 kuukautta vanha Mauno Mato!

Niinpä niin meille on muuttanut Mauno Mato! Koko asuntomme on Mauno Madon vallassa ja hallussa, mikään nurkka ei ole jäänyt huomaamatta ja sieltä löydetään vaikka mitä kivaa, vaikka Mama tai isä ovat koittaneet etsiä jo etukäteen ne kaikki pikku jutut.
Polskija on viimeisen viikon aikana saanut vauhtia matomaiseen olemukseensa, viikko sitten kun tämä puski itseään jalkojen avulla eteenpäin ja eteni ehkä peiton laidalta toiselle. Nyt edetään käsillä vetämällä ja mennään sinne missä näyttää hauskalta! Ihan muutamassa minuutissa on 74 neliöinen kolmiomme menty päästä päähän ja joskus jopa vierailtu joka huoneessa! Ja hauskin huone on kyllä kylpyhuone. Onpa sen kiinni ollutta ovea käyty muutamaan otteeseen rapsuttelemassa, jos se vaikka avautuisi!
On ollut mielenkiintoista seurata Polskijan kiinnostusta löytämiinsä asioihin. J tai Pikku J kun eivät olleet samalla tavalla kiinnostuneita ja tutkineet tässä vaiheessa asioita ja paikkoja. Lisäksi tietysti se että tarkistan kodin lattiat ainakin kymmeneen kertaan päivässä ja kuuntelen koko ajan JOS jotakin käy. Pienestäkin yskäisystä hyppään katsomaan että mitä siellä suussa nyt on, useimmiten se on vain yskää, mutta silti.

Nyt 7 kuukauden iässä olen miettinyt yösyöttöjen lopettamista ja ehkä jonkinlaista unikoulua, mutta tiedättekö, en jaksa! Haluan yöllä nukkua enkä istua sängyn laidalla 30 minuuttia taputtelemassa ja hyssyttelemässä Polskijaa, useita kertoja yössä. Nyt hereillä olo kestää maksimissaan 5 min ja kun laitan pään tyynyyn olen jo unesssa. Yöllä herätään pääsääntöisesti 2 kertaa, mutta kyllä niitä öitäkin mukaan mahtuu kun mennään 6 heräämiseen.
Oikeastaan olen ajatellut että kyllä ne yöheräämiset ja syömiset loppuvat kun sen aika on. Mutta katsotaan ajatus voi muuttua kun työt 2 kuukauden kuluttua alkaa!