Säikähdys

Tällä kertaa en voi edes omaan sarkastiseen tapaani yrittää olla vitsailevan sarkastinen. Asia on sen verran vakava ja mietteitä nostattava, oikeastaan säikähdin kunnolla.

Muutama päivä sitten torkuin "J":n sängyllä. Olin sellaisessa tiedostavassa tiedottomassa tilassa. Isot pojat katselivat lasten ohjelmaa ja Polskija touhusi omiaan lattialla, josta olin katsonut että mitään pientä lelua ei ollut lähellä.
"Pikku J" kuitenkin jossain vaiheessa nappasin Polskijan suusta villalankaa. Totesin että tilanne ok, Polskija ihan normaali ja jatkaa leikkiään. Heti perään kuitenkin Polskija alkoi yskiä, en asiaa sen paremmin huomioinut koska Polskija on viime aikoina yskinyt muutenkin. Yskintä jatkui ja juuri koutiutuva Isi, sitten nappasi pojan syliinsä ja hätääntyi että siellä on nyt jotkain suussa. Polskijakin selvästi jo kakoi ja kakoi. Itse seurasin miestä keittiöön jossa taputeltiin selkää ja mies laittoi sormet kurkkuun, ei auttanut. Polskija kakoi lisää ja itki. Oma ajatus jo juoksi jossain muualla, seurasin kuitenkin että poika oli vielä punainen ja hengitti vaikka jotakin oli pahasti vinossa, todella pahasti. En tiedä mitä Polskija oli saanut suuhunsa, mutta sitä ei saatu ulos, vaikka kuinka yritettiin. Polskija hätääntyi ja Polskijan isä hätääntyi. Itse jo ehdotin että käännä poika pääalaspäin, mutta Isi koitti vielä saada kurkusta pois sen mikä ikinä sinne menikään. Polskija ei enää niin taistellut vastaan, ja itselle tuli hätä. Nyt tule sieltä pois!
Lopulta Polskija lopetti itkemisen ja hengitti normaalisti ja halusi Maman syliin. Oli pakko kääntää miehelle selkä, ettei näe kostuvia silmiä. Polskija nojaili hetken sylissä ja pian halusikin jo isälleen, jonka luo Polskija nukahti lopulta.
Taisi olla suuri taistelu, väsyttävä ja raskas. Uni tuli tarpeeseen. Unen aikana Polskija vielä yski, Isi kävi joka kerta tarkistamassa että kaikki oli hyvin, oli siellä.
Kurkusta ei tullut mitään ulos, mieheni sanoi että kun ei saanut mitään pois työnsi sen mitä siellä olikin alas kurkusta.

Rupesin miettimään sitä mitä olisi käynyt JOS olisin ollut yksin kotona. Luulisin että perheen kokomme ei olisi viisi. En olisi tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. En todellakaan. En osaa minkäänlaista ensiapua. Onneksi mieheni on toiminut Espanjassa palokunnassa ja on tietoinen elvytyksestä, tällä kertaa se pelasti.

Mietin että miksi ei järjestetä jotakin pakollista ensiapu kurssia tuleville äideille, vai onko sellainen olemassa? Vaikka synnytysvalmennuksen yhteydessä? Minä kun en ole koskaan sellaista käynyt. Jos ei ole niin sellainen pitäisi ehdottomasti olla!
Joskus yläasteella ollessani on kyllä ollut jonkinlaista alkeellista opetusta palokunnan toimesta, mutta ketä se on sinä aikana kiinnostanut? Silloin on mietitty että on kamalan noloa kun pitää silmät sidottuna kuunnella toisen ihmisen ohjeita ja haakuilla jumppasalissa leikkien että siellä on palo, tai elvyttää nukkea. Ei kukaan tainnut silloin miettiä että niitä taitoja tarvitaan joku kaunis päivä, että ne voivat pelastaa oman lapsen hengen.

En ole nyt rynnännyt ensiapu kurssille, mutta en ole laittanut imuria kaappiin, koska nyt aloitan päivän imuroimalla ja illalla lopetan päivän nostelemalla tavaroita lattioilta ylös. Keräilen murusia lattioilta ja mietin missä Polskija voisi olla turvallisesti leikkimässä.
En muuttunut yli suojelevaksi, vaan totesin että näin pääsen helpommalla. Opetan taas ja taas ja taas isoille pojillekkin sen ettei tavaroita heitellä lattialle, he ovat onneksi ymmärtäneet miksi. Tosin nyt kuulen koko ajan että jos Polskija syö tuota lelua se voi kuolla, vaikka lelu olisi isoin traktori mitä meiltä löytyy.

Tuli taas opittua että ihmisen henki on pienestä kiinni ja oikeastaan hävettää ja pelottaa se että en todellakaan voi sulkea silmiäni hetkeksi vaikka kuulisin mitä ympärillä tapahtuu. Pelottaa oma väsymys joka valtaa alaa minusta. Jos joskus oikeasti nukahdan ja jotakin tapahtuu? Pakko saada tarpeeksi unta!

Mistä vauvat pitää?

Polskijalla, kuten kenellä tahansa pikku tyypillä on omat juttunsa mistä pitää, usein ne ovat sellaisia mistä toiset eivät pidä sitten millään.
Polskija pitää kynsien leikkaamisesta. Poika oikein tärisee ja hihku innosta kun näkee kynsileikkurit.
Kun kynsiä ruvetaan leikkaamaan Polskija rauhoittuu ja kurkkii mistä pystyy, että näkee kuinka homma hoituu, naps ääni saa aikaan naurun!
En tiedä ketään muuta joka on antanut alusta lähtien leikata kynnet näin hienosti.

Koska Polskija on harjoitellut jo mukista juomista ja nokkamukia ei tämä pitäminen ole ihan uusi juttu, mutta Polskija himoitsee jokaista mukia josta näkee jonkun juovan. On ihan turha kuvitella että Polskijan seurassa voi olla juomatta mitään ilman etteikö poika sitä huomaisia. Ja jos et satu huomaamaan niin Polskija kyllä antaa kuulua itsestään. Öh-ö-ö-öh vain kuuluu, ihan kuin Polskija kertoisi että "heeeeiiii mäkin olen täällä, tajuuks!" Ja voi sitä riemua kun suuhun saa edes pienen tipan ihan mitä vain juomaa! Parasta on kuitenkin isin kahvi tai ihan vain vesi. Vedestä hihkutaan ja iloitaan. Kädet huitovat ilmaa ja Polskijan kasvot lositavat kuin kirkkain aurinko, usein sekaan sekoittuu myös maailman kaunein onnen naurahdus.

Kerta muiden juomiset kiinnostaa, niin tottakai myös muiden syömiset kiinnostaa. Tällä hetkellä lempi herkku on ihan vain leipä. Sitä mutustellaan ja maistellaan oikein tunteella. Jos muu ruoka ei mene alas, niin leipä menee. Usein jopa ihan kokonainen paahtoleipä.
Toiseksi parasta onkin sitten banaani, sitä maistellaan kulmat kurtussa ja öhistään että saa lisää.
Pääsääntöisesti jokaisen ruuan kohdalla kuuluu tuttu öh-äännähdys, jos et ole tajunnut hieman Polskijallekkin antaa. Ja voi kuulkaa kuinka sitä ollaan tyytyväisiä se pieni murunen suussa!

Tänään Polskija innostui oikein kunnolla kääntyilystä. Pelkkä vaippa päällä Maman ja isin sängyllä kääntyily oli niin huippua että kierittiin sängyn päädystä päätyyn ja joka suuntaan. Joka kierähdyksellä piti vielä nauraa kihertää menemään. Jopa isoveljet nauroivat Polskijan touhulle vatsat kippurassa.

Kaikkein eniten meidän vauva pitää varpaistaan ilman sukkia! Pienet varpaat heiluvat joka suuntaan ja päätyvät suuhun tai pienten sormien hypisteltäviksi. Jos olo on tuntunut kurjalta ja saa sukat pois, onkin Polskija yhtä hymyä.

Näistä asioista meidän vauva pitää.

Missä se vauva on?

Katson Polskijaa joka touhuaa olohuoneen lattialla peiton päällä ja ihmettelen että missä se meidän pieni ja avuton vauva on? Missä se pikku ihminen joka ei osannut tehdä itse mitään ja tarvitsi kaikkeen apua? Siellä se peitolla potkii masullaan ja katselee telkkarin värejä ja välillä maistelee käyttämätöntä vaippaa joka odottelee paikalleen laittoa. Välillä katsotaan vähän lelua ja maistetaan sitäkin. Sitten kun ei enää jaksa tai ei nyt oikein kiinnosta tulee kiukku ja melu taso nousee!

Viime viikon tiistaina tämä entinen pikku vauva sai ensimmäisen hampaansa, siihen loppui minusta täysin pikku vauva kausi. Nyt voi purra ja kolisutella hammasta lusikkaan tai lasin reunaan. Polskija kun rakastaa lasista juomista ja isin kahvi on yleensä se mikä maistuu parhaimmalta! Hammas tuli melko kivuttomasti, ei kuumetta ja kauheita kiukkuja, syöminen vain oli niukkaa kun ei vain maistunut ja tavaroiden suuhun laitto oli lempi juttu, kuten myös isän tai Maman leuan pureminen, sitä tosin tehdään vieläkin ja uskokaa tai älkää, jos ennen Maman leukaperät olivat mustelmilla, mitä ne nyt ovat sen pikku hampaan ansiosta?

Vasta kun hammas oli puhjennut huomasin että Polskijanahan ryömii! Se liikkuu eteenpäin ja pyörii napansa ympäri ja matkaa sinne missä mielenkiintoisimmat asiat ovat, tai äiti, useimmiten kuitenkin blue-ray soittimen punainen valo jota tavoitellaan hartaasti ja pitkään, siihen yltämättä, vielä.
Koska en muista J:n tai Pikku J:n ryömimistä, tämä on niin hauskaa! Polskija nostaa peppua ylös ja työntää jaloilla itseään eteenpäin, kädet tavoittelevat kiinnostuksen kohdetta.
Ja kun ryömiminen aloitettiin viime torstaina on Polskija jo aloittanut konttaus asennon harjoittelun. Kovin se on vielä huteraa ja voimat käsistä varsinkin ovat kadoksissa, mutta takapään asento on jo melko hyvässä hallussa, eli kohta mennään ja lujaa!

Silloin kun tuntuu että kehityksen askeleet eivät tavoita meidän lasta, sitä tapahtuukin yhdellä rysäyksellä! Olen jo kuukauden verran katsellut muita lapsia, hieman vanhempia miettien sitä hetkeä kun Polskijan tie vie hoitoon ja miettinyt että onko se tuollainen sitten? Eiöä 9kk ikäinen jo ole aktiivinen eikä pieni syli mussukka? Tuntuu pahalta laittaa Polskija hoitoon kun ei se osaa vielä liikkua, nyt asia jotenkin taas muuttui. Osaahan se ja 9 kuukauden ikään on vielä jokunen tovi aikaa ja nythän se suurin kehitys vasta alkaa, tai ainakin se minkä me selkeästi näemme!

Meillä ei siis enää ole avutonta vauvaa, meillä on iso vauva joka komentaa ja määrää ja joka ei ole tyytyväinen pelkästään silloin kun saa sylin vaan vaatii jo enemmän! Meidän vauvasta on tulossa iso!

6 kuukautta

Matka Sumulaan on viimein päättynyt. Kuumeet perheessämme on nyt käyty läpi. Polskija tosin kahteen otteeseen. Parina kuluneena yönä on lämpö noussut ylös ja Polskija parka ollut aivan nuutunut. Eipähän 6 kuukauden juhlimista voida tehdä jos ei hieman ensin olla sairaana!

Ensimmäinen päivä tuli siis Polskijan elämän ensimmäiset 6 kuukautta täyteen. Viimeisen kuukauden aikana ei oikeastaan ole tapahtunut kummoista kehittymistä. Pituutta Polskijalla on nyt 68cm ja paino on muutaman kymmennen gramman päässä 7 kg. Kovin on siis kevyt poika, joka jo neuvolassakin aiheuttaa hieman mietintää. Painoa on onneksi toki tullut lisää mutta kun tuijotetaan niitä käyriä niin -13% toki tuntuu aika hurjalta, ainakin neuvolan tädistä. Itse katson vain et joo-o, kevyt on poika. En nyt kovaa paniikkia siitä ota, kun J oli tuossa vaiheessa jo -20% tai -22% käyrillä. Pitäisikö siis Polskijan painosta muka olla huolissaan? Painoa tulee joka kerta kuitenkin lisää ja Polskija on ihan ok. Hieman kiukkuinen, mutta kuka sitä tietää mistä se johtuu? Ruoka ei ole maistunut, siis luskoitava ruoka. Sumulassa vierailu aiheutti jonkin verran kurkun kipeyttä, joten ehkä siksi nyt ei ruoka maita, tai tuleeko ne hampaat jo?
Joka tapauksessa en vielä halua lietsoa omaa paniikkiani asian suhteen, vaikka kai sitä olen tavallaan jo alitajuntaisesti tehnyt. Hankin nimittäin kaupan puuroa pojalle, toivoen että se maistuisi ja painokin rupeaisi nousemaan. Tiedän että yritän turhaan, J:n tai Pikku J:n kohdallakaan se ei ole onnistunut. Meidän pojat nyt vain kasvavat ulkona suomen kasvukäyristä.

No mutta se kuusi kuukautta. Polskija on ruvennut viihtymään lattialla peiton päällä ja siellä kierähtelee pääsääntöisesti vatsalta selälleen ja sieltä yrittää kovasti päästä takaisin. Väliin Polskija on ihan U-kirjaimen muodossa kun yritys on niin kova, valitettavasti useimmiten toinen käsistä on niin tiellä että sen yli kääntyminen olisi jo aikamoinen urakka. Välillä tosin onnistutaan ja hymy on sen mukainen! Lisäksi Polskijalla on kova yritys päästä eteenpäin, jaloilla tuupitaan kovasti peittoa ja välillä päästäänkin muutama sentti lähemmäksi lelua. Peppukin nousee välillä ylös, mutta konttaus asennosta ollaan edelleen kaukana, asento on lähinnä niin että peppu on taivaissa ja polvet eivät koske maata, ihan kuin Polskija harjoittelisi jotakin Joogan esiastetta!

6 kk kunniaksi on kuitenkin testattu syöttötuolia, Polskija viihtyy siinä tovin taputellen pöytää ja tiputellen tavaroita lattialle, joka on hurjan mielenkiintoista. Ilmeisesti se että tavara tippuu on kaikkein hauskin kohta, tosin sille ei vielä naureta mutta sitä katsotaan vakavana ja tarkkaan.
Syöminen kun on tosiaan ollut melko huonoa en osaa sanoa onnistuuko syöminen syöttötuolissa. Polskija tosin heiluu kuin heinä seiväs tuulessa, istuskellessaan trip trapissaan joten lusikan suuhun saaminen on aikamoinen urheilusuoritus! Harjoitus tosin tekee tässäkin aivan varmasti mestarin!