Tässä vaiheessa raskautta joka ikinen tuttu ja vähemmän tuttu on ruvennut ihmettelemään ja kyselemään oloja ja miettimään että kumpikos se seillä masussa kelluu.
Jotenkin tämä nyt tällä kertaa ottaa päähän enemmän kuin olisin uskonut, en ymmärrä miksi se nyt niin mielenkiintoista on?
Itse sitä on ajatellut alkuraskauden ja seuraillut oloja, kuinka paljon on pitänyt pönttöä halailla ja mitkä ne vauvaan sykkeet on ollut. Mulla oloja on ollut enemmän kuin uskoinkaan, vaikken siihen pönttöön joutunutkaan tutustumaan sen kummemmin.
Nyt ollaan menossa viikolla 22 ja mahaa voikin jo tuijotella, sitä moni tekeekin, liekö siksi etteivät ole ihan varmoja vieläkään olenko vain lihonnut vai onko siellä jotakin muuta täytettä.
Mutta nyt ihmiset arvailevat mahan perusteella sitä kumpi täällä on.
Soikeasta mahasta sanotaan että se on poika maha, varsinkin kun se ei näy takaapäin katsoessa. Tytöstä pitäisi sitten olla sellainen leveä maha jonka näkee joka suunnasta!
Itselläni näyttää olevan tuo ensimmäinen, vaikka maha nyt ei ihan valtava olekkaan, niin sen jo näkee itse ainakin, tosin en ymmärrä miten sen näkee naapurin tätikin? Eli tässä kohtaa meille tulisi poika.
Ja sitten on se kaikkein varhaisin ennustus, pahoinvointi. Sitähän kaikki tuntuvat kyselevän raskaana olevalta, oksettaako? Pystytkö syömään?
Mitä pahempi huono-olo sitä selkeämmin tulossa on tyttö. Vessan pötnön sielun elämään tutustuminen nyt vaan viittaisii siihen. Pojasta ei pitäisi niinkään olla huonoja oloja.
Itse en ole sitä oksentelua harrastanut mutta niin järkyttävää kuvotusta olen tuntenut aamuin illoin ja öin, eli uskomus minun kohdallani olisi ennustamassa tyttöä.
Äidin kauneuden vieminen, eli ne ihanat rasvaiset hiukset, näppylät joka suunnassa ja ihon latistuminen viittaisi siihen että tyttö olisi tulossa. Poika taas antaisi äidille kauneutta, hiukset kiiltäisivät ja kasvaisivat nopeaan, iho olisi miltei virheetön...
Mitäs minulla oli? Finnejä joka suunnassa kasvoja, hiusrajassa ja päänahassa. Iho ei todellakaan ollut kaunein. Hiukset eivät pysyneet puhtaana millään ja ne piti pestä vaikka kaksi kertaa päivässä ja niitä ei saanut mitenkään niin kuin halusi, itselläni oli vielä se ongelma että etuhiukset törrötti pystyssä ensimmäiset 18 viikkoa ja niitä ei saanut alas MILLÄÄN!
Tulossa olisi tämän mukaan siis myös tyttö.
rv 18 tienoilla neuvolassa terveydenhoitaja kyseli meidän poikien vauva aikaisia sykkeitä, muistelin niiden olleen noin 150 luokaa, joka sitten olikin ihan tottuus. Tämän polskijan sykkeet kiueppuivat yli 160. Ihmettelin asiaa että mitä se sellaista kyseli, kunnes muistin että niinhän se on että tytöstä olisi korkeammat sykkeet!
Jälleen meillä kallistutaan tuohon tytön suuntaan.
Nyt päästäänkin sitten siihen mitä minulla ei ole! Linea negra, viiva keskellä mahaa.
Uskotaan että raskauden aikana tuon viivan tulo tarkoittaa poikaa. Toiset uskovat että kun viiva jatkuu navan yli se on ihan varma poika. Kolmas minkä aiheesta olen kuullut on se että jos viiva kiertää navan ympäri se on sitten ihan 100% varma poika.
Kahdesta ensimmäisestä raskaudestani mulla oli tuo navan kiertämä viiva jo heti alkuviikoilta, eli ennen rv 10. Ja pojathan sieltä tulivat. Tällä kertaa mahassa ei ole mitään, tai ainakaan vielä. Ei edes ihan hailakkaa pientä viivaa, vaikka joskus illalla mahaa tutkin ja miehelle ehdottelen et oiskos toi linea negra, mut se sit onkin vaan housujen aiheuttama painauma. Mies saa siitä hyvät naurut, ihan vain minun kustannuksellani.
Jälleen käännytään siihen että polskija on tyttö.
Olettekos kuulleet siitä että varhainen maidon tulo viittaisi tyttöön? Tämä asia tuli minulle hyvinkin tuoreena asiana. Varhaisella tarkoitetaan ilmeisesti siinä 20 viikon tienoilla alkavaa maidon herumista tai avustettuna tapahtuvaa tipottelua. Innoissani jo tätäkin seurasin, kun maitoa herui jo siinä rv 17 tienoilla. Rinnat ovat olleet siitä asti kipeät kuin mitkä, jopa samaa luokaa kuin siinä vaiheessa kun maito synnytyksen jälkeen nousee rintoihin. Eli jotakin ihan uskomatonta. Nukkuminen vatsallaan on ollut mielenkiintoista juuri rintojen takia, ei mahan.
Tällä suunnalla maito on jo hyvinkin valkeaa, sellaisella pienellä kellertävällä vivahteella (jep, todella tarkkaa analyysiä)
Joten taas pointsi tytöstä.
Joku sanoo että raskauden aikana kun tekee mieli terveellistä ruokaa olisi tulossa tyttö, pojasta ei tekisi niinkään mieli terveellistä ruokaa, vaan kaikenlaisia herkkuja.
Eli eli, mulla alkuraskaus on mennyt niin että kaikki salaatit, hedelmät, marjat on ollut niin in. Suklaat ja karkit taas niin totaalisen out, ettei ikinä. Nyt taas snickers maidon kanssa on ihan pop!
Eli mitenkäs tämän tästä tulkitset?
Otetaan pointsi tytölle, koska makea himo alkoi vasta ja se käsittää vain tuon snickersin.
Sitten on se että mitä äiti syö. Jos syö mielellään lihaa on vauva poika. Mulle on maistunut jauheliha ihan mielettömästi koko ajan, eli nyt saatiin poika piste.
Ja entäs se että missä maha on, alhaalla vai ylhäällä? Tyttö kun asustaisi ylempänä ja poika alempana. Tämä masu on todella korkealla jo nyt, ja potkut tulevat kylkiin. Eli tyttö.
Ja vielä yksi minkä olen kuullut on lantiolle kerääntyvä "energia", sellainen pyöreys lantiolla, tämä viittaisi tyttöön. Ja sitähän tässä juuri eilen peilistä katselin. Näyttää siltä että lantiolla on jonkinlaiset pallot. Ja jälleen tyttö tämän mukaan.
Kymmenestä väittämästä 8 viittaa polskijan osalta tyttöön ja kaksi poikaan.
Eli Vanhan ajan ja vähän kai uudempienkin mukaan meille tulisi nyt tyttö.
Tuonne rv 18 tienoilla oli olemassa oloja sukupuolesta, jotka viittasivt kovastikkin tyttöön ja sitten ne olot loppuivat! Ei sitten niin mitään oloa mihinkään suuntaan. Ei tyttö tai poika oloja, ihan vain vauva oloja.
Joten mikä siellä polskiikaan?
Meillähän se tieto on...
torstai 29. huhtikuuta 2010
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Pähkäilyä ja mietintää
rv 21
Rakenneultra
Tällä viikolla on käyty kurkkaamassa masu asukkia, joka oikein hienosti polski siellä masussa!
Tällä kertaa ei jännittänyt ja olin yllättävän rauhallinen. Koko raskauden ajan kun ollaan odoteltu että kuka siellä oikein on! Kellä nyt ei olisi mielenkiintoa tietää kumpi sieltä tulee? Me olemme aina tienneet, vaikka olemme voineet toisin väittää.
Vauva oli masussa poikittain, mikä ei jostakin syystä mahdu mun ajatuksiini, syynä etten tajua millään minkä kokonen se vauva on! En ole koskaan tiennyt, enkä tiedä nytkään. En tiedä miksi.
En edes teidä missä vauvan pää on! Se on v-a-i-k-e-a-a. Jokin kova tuntuu kyljessä, mutta onko se pää vai peppu? Iskuja tulee joka suuntaan, napaan, oikeaan kylkeen, vasempaan kylkeen, häpyluun luokse, eihän siinä nyt voi tietää mitenkä se siellä on!
Tämä nyt kuitenkin ultran mukaan on niin että pää on oikealla ja jalat vasemmalla.
Lisäksi vauvalla oli käsi suussa suurimman osan ultraa, onko sillä siellä nälkä?
Koko asia nyt selvisi, vaikka en sitä taida tajuta, n. 440g. Eli miltei leivonta margariini paketin verran? Ei, en osaa hahmottaa.
Kaikki oli kuitenkin niin kuin pitikin. Sydän löi tasaisesti ja sieltä löytyi kaikki mitä pitikin. Sisäelimetkin olivat normaalit, vaikka en aina ymmärrä että mitenkä ihmeessä ne näkee sen kaiken siitä?
Suurimaksi mietinnäksi tässä nyt nousi vauvan sukupuoli, me tiedämme sen, mutta kerronko sen teillekkin ja koko maailmalle? Kaikki luonnollisesti kysyvät että; Noh, kumpi siellä on?
Miksi? Miksi se on niin tärkeää muille tuleeko meille tyttö vai poika? Eikö tule edes mieleen että voisi kysyä että kerrotteko kumpi siellä on? Tai vain odottaa että jos kerrotaan.
Nyt myönnän että jollekulle olen sanonut ettei meille kerrottu. Että kätilö sen nätisti sanoi, ettei se tieto kuulu rakenneultraan. Jollekkin olemme kertoneet, lähinnä ihmisille jotka eivät kuulu joka päiväiseen elämäämme, joita nähdään kerran kaksi vuodessa, jolloin tieto pysyy siellä salassa jos on tarve.
Nyt olen hämmentynyt, oikeasti!
Onko se niin iso asia jos kertoo? Tai jos ei kerro? Kumpi, oi KUMPI?
Meillä on jopa kuva aiheesta! Repesin ihan täysin kun sen näin autossa, en tajunnut että se kätilö otti siitä kuvan, kyllä asiaa tarkasteltiin ja juteltiin, mutta että kuva!
Salaisuus muuttuu jokaisen tiedoksi!
Aikaisemmin kuluneella viikolla on raskaus uutisemme levinnyt kuin kulovalkea ympäri sukulaisia. Tosin ihan omasta toimestamme, päätimme viimein kertoa lopullekkin kansalle uutisemme. Osa kerrottiin kasvotusten ja osa viestillä. Reaktiot olivat kieltämättä erillaisia, joku ei reagoinut ollenkaan ja joku oli selvästi iloinen uutisesta. Toisen mummuni halaus sai kyyneleetkin silmiin itselleni, mä olen sellainen herkistyjä joka jokaisesta pienestäkin asiasta nykyään nyyhkii, mutta tämä tilanne oli ihana!
Sen verran huonosti olin ilmeisesti valinnut vaatetukseni ettei asia tullut ilmi suoraan vaan se piti kertoa, vai näytänkö vain lihonneelta? Ettei kukaan kehdannut kysyä, kummasta on kyse?
En yhtään ihmettelisi, koska kyselin viikolla mieheltäni että olenko mä lihonnut, huomaako sen että kiloja on tullut nyt noin 3kg lisää? Ja tämä sanoi että joo vähän. Kökkö, se kehtas sanoa suoraan! Tiedän tiedän, 3kg puolessa välissä raskautta ei ole mitään, mutta kun vaaka näyttää mitä näyttää niin silmät pyöristyy, odotan innolla lukemia yli 70kg, apua!
Ja kun se kaikki näkyy kasvoissa, olen siis tuleva Putte Possu!
Mutta palatakseni tuohon kertomiseen, meidän oli tarkoitus kertoa kun olemme käyneet tässä toisessa ultrassa, se oli varattuna maanantaille, jolloin alkoi 21 viikko, mutta se peruttiin! Ja kyllä harmitti, olin sopinut jo sukulais käynnit tiistaille enkä millään jaksanut ruveta niitä miettimään uudestaan. Syynä tähän pitkään hiljaisuuteen oli tosiaan osin sukuun syntynyt pieni poika juuri kun kävimme ekassa ultrassa. Ja toisaalta mun äärettömän mielenkiintoinen ensimmäinen kolmannes. Sukulaiset saivat siis tiedon tiistaina, yleiseen "jakoon" meidän uutinen lähti perjantaina, sen odotetun ultran jälkeen. Mikä lie syynä että ultran jälkeen on helpompi kertoa?
Rv 21+6
Rakenneultra
Tällä viikolla on käyty kurkkaamassa masu asukkia, joka oikein hienosti polski siellä masussa!
Tällä kertaa ei jännittänyt ja olin yllättävän rauhallinen. Koko raskauden ajan kun ollaan odoteltu että kuka siellä oikein on! Kellä nyt ei olisi mielenkiintoa tietää kumpi sieltä tulee? Me olemme aina tienneet, vaikka olemme voineet toisin väittää.
Vauva oli masussa poikittain, mikä ei jostakin syystä mahdu mun ajatuksiini, syynä etten tajua millään minkä kokonen se vauva on! En ole koskaan tiennyt, enkä tiedä nytkään. En tiedä miksi.
En edes teidä missä vauvan pää on! Se on v-a-i-k-e-a-a. Jokin kova tuntuu kyljessä, mutta onko se pää vai peppu? Iskuja tulee joka suuntaan, napaan, oikeaan kylkeen, vasempaan kylkeen, häpyluun luokse, eihän siinä nyt voi tietää mitenkä se siellä on!
Tämä nyt kuitenkin ultran mukaan on niin että pää on oikealla ja jalat vasemmalla.
Lisäksi vauvalla oli käsi suussa suurimman osan ultraa, onko sillä siellä nälkä?
Koko asia nyt selvisi, vaikka en sitä taida tajuta, n. 440g. Eli miltei leivonta margariini paketin verran? Ei, en osaa hahmottaa.
Kaikki oli kuitenkin niin kuin pitikin. Sydän löi tasaisesti ja sieltä löytyi kaikki mitä pitikin. Sisäelimetkin olivat normaalit, vaikka en aina ymmärrä että mitenkä ihmeessä ne näkee sen kaiken siitä?
Suurimaksi mietinnäksi tässä nyt nousi vauvan sukupuoli, me tiedämme sen, mutta kerronko sen teillekkin ja koko maailmalle? Kaikki luonnollisesti kysyvät että; Noh, kumpi siellä on?
Miksi? Miksi se on niin tärkeää muille tuleeko meille tyttö vai poika? Eikö tule edes mieleen että voisi kysyä että kerrotteko kumpi siellä on? Tai vain odottaa että jos kerrotaan.
Nyt myönnän että jollekulle olen sanonut ettei meille kerrottu. Että kätilö sen nätisti sanoi, ettei se tieto kuulu rakenneultraan. Jollekkin olemme kertoneet, lähinnä ihmisille jotka eivät kuulu joka päiväiseen elämäämme, joita nähdään kerran kaksi vuodessa, jolloin tieto pysyy siellä salassa jos on tarve.
Nyt olen hämmentynyt, oikeasti!
Onko se niin iso asia jos kertoo? Tai jos ei kerro? Kumpi, oi KUMPI?
Meillä on jopa kuva aiheesta! Repesin ihan täysin kun sen näin autossa, en tajunnut että se kätilö otti siitä kuvan, kyllä asiaa tarkasteltiin ja juteltiin, mutta että kuva!
Salaisuus muuttuu jokaisen tiedoksi!
Aikaisemmin kuluneella viikolla on raskaus uutisemme levinnyt kuin kulovalkea ympäri sukulaisia. Tosin ihan omasta toimestamme, päätimme viimein kertoa lopullekkin kansalle uutisemme. Osa kerrottiin kasvotusten ja osa viestillä. Reaktiot olivat kieltämättä erillaisia, joku ei reagoinut ollenkaan ja joku oli selvästi iloinen uutisesta. Toisen mummuni halaus sai kyyneleetkin silmiin itselleni, mä olen sellainen herkistyjä joka jokaisesta pienestäkin asiasta nykyään nyyhkii, mutta tämä tilanne oli ihana!
Sen verran huonosti olin ilmeisesti valinnut vaatetukseni ettei asia tullut ilmi suoraan vaan se piti kertoa, vai näytänkö vain lihonneelta? Ettei kukaan kehdannut kysyä, kummasta on kyse?
En yhtään ihmettelisi, koska kyselin viikolla mieheltäni että olenko mä lihonnut, huomaako sen että kiloja on tullut nyt noin 3kg lisää? Ja tämä sanoi että joo vähän. Kökkö, se kehtas sanoa suoraan! Tiedän tiedän, 3kg puolessa välissä raskautta ei ole mitään, mutta kun vaaka näyttää mitä näyttää niin silmät pyöristyy, odotan innolla lukemia yli 70kg, apua!
Ja kun se kaikki näkyy kasvoissa, olen siis tuleva Putte Possu!
Mutta palatakseni tuohon kertomiseen, meidän oli tarkoitus kertoa kun olemme käyneet tässä toisessa ultrassa, se oli varattuna maanantaille, jolloin alkoi 21 viikko, mutta se peruttiin! Ja kyllä harmitti, olin sopinut jo sukulais käynnit tiistaille enkä millään jaksanut ruveta niitä miettimään uudestaan. Syynä tähän pitkään hiljaisuuteen oli tosiaan osin sukuun syntynyt pieni poika juuri kun kävimme ekassa ultrassa. Ja toisaalta mun äärettömän mielenkiintoinen ensimmäinen kolmannes. Sukulaiset saivat siis tiedon tiistaina, yleiseen "jakoon" meidän uutinen lähti perjantaina, sen odotetun ultran jälkeen. Mikä lie syynä että ultran jälkeen on helpompi kertoa?
Rv 21+6
maanantai 19. huhtikuuta 2010
Raskausviikot 12-20
Noin rv 15 tienoilla pääsin eroon etovasta ja muuten huonosta olosta. Mutta rv 12 tienoilla alkoi päänsäryt joille ei näkynyt loppua. Välillä tuntui että joku tunkisi piikkiä oikean silmäni taa eikä suostu sitä millään ottamaan pois. Lopulta päätin mennä päivystykseen ja saada jotakin muutakin särkylääkettä kuin paracetamolia. Tosin ilman migreenin näköharhoja joita sain oikean puolen silmääni, niin että osa näkökentästä musteni, en sinne olisi mennyt. Lopulta lääkäri ei voinut antaa muuta kuin buranaa särkyyn ja käskeä levätä niin paljon kun voin pimeässä.
Migreeni ei ole minulle mikään uusi tuttavuus, mutta vanhimman syntymän jälkeen sitä ei ole ollut havaittavissa kuin satunnaisesti. Nyt olen tietenkin saanut jo muutaman migreeni kohtauksen kuukauden sisään. Ihanaa olla raskaana!
Lisäksi aivastelen koko ajan, en kerran päivässä vaan kerran 10 minuutissa. Lapsista se on kovinkin hauskaa. Itse en ihan sitä mieltä ole, tuntuu kuin päässä räjähtäisi miljoonia ilotulitteita kerralla.
Ja kaiken lisäksi väsymys on edelleen sietämätöntä. En jaksanut katsoa edes Greyn anatomiaa ilman että silmät pilkki, ja se on jo aika paljon minulta! Moni kun tietää että ei kannata häiritä kun kyseinen ohjelma tulee. Onneksi nelonen oli kauhean ystävällinen ja näytti uusinnat sunnuntaina sellaiseen kellon aikaan että pystyin olemaan hereillä!
Rv 14 katselin vatsaani ja totesin että hei, mihin mun napa on mennyt? Se oli ennen tässä ja syvä kun mikäkin kuilu. On sitä vielä olemassa mutta hyvin häviävän pieni määrä. Lisäksi jotakin tapahtuu mahassa, joku kutittelee siellä, vai kuvittelenko?
Rv 15 olen jo varma siitä että joku elää mun sisällä! Olo on kuin mikäkin avaruusolio, siis minulla. Joku työntää sisältä päin mahaa pitkin. Se on aika kummallinen tunne.
Molemmista pojista olen tuntenut liikkeet noin 15-16 viikoilta, joten osasin odottaa liikeitä jo nyt. Neuvolalääkärissä en kyllä asiasta maininnut, nehän olisi luullut että ihan omiaan tuo tuossa kuvittelee.
Rv 18 oli taas neuvola. Tällä kertaa siellä tapahtuikin jotakin! Viime kerralla meillä oli ihan joku muu kuin "oma" täti, mutta nyt saimme sen oman meitä tutkimaan.
Ja nyt päästiin asiaan! Kuunneltiin sydäntä ja siellä se taas löi täyttä päätä,t osin vauva ei kovasti doplerista pitänyt ja koitti mennä kovasti karkuun. Sykkeet olivat 160 tienoilla ja neuvolan täti kyseli että mitkäs ne poikien sykkeet on ollut. En muistanut tälläistäkään asiaa, tai uskomusta.
Kotona piti tarkistaa että poikien sykkeet on olleet hieman matalammat, tarkoittaako tämä taas sitä että meille voisi tulla tyttö?
Tämä viikkon on tuonnut tullessaan unettomuuden, ja se on kaikkein ärsyttävintä! Makaappa sängyssä 3 tuntia kuunnellen kun mies kuorsaa? Hupi on aika kaukana siitä.
Aamulla saatan olla silti jopa pirteä ja nousta ajoissa sängystä! Päivä kuitenkin tekee taas niin uniseksi että tunnen itseni talviunilta herätetyksi karhuksi.
rv 19. Odotetuin ja pelätyin oireeni on taas saapunut! Pyörtyily! Koskahan nämä oireet loppuvat? Olen molemmista raskauksista noin rv 20 tienoilla pyrötynyt kokonaan ja usein sen lisäksi oksentanut. Tällä kertaa en tajuani menettänyt.
200m matkalla piti kuitenkin ottaa tukea jostakin tai istua 4 kertaa. Korvissa soi, oli kova hiki, sydän löi liian lujaa, silmissä pimeni ja tuntui todella voimattomalta. Huvittavinta tietenkin oli se että siinä yökkäillessäni taloyhtiön aidan kulmalla, naapurikin saapui paikalle ihmettelemään tätä kylän uutta turisti kohdetta. Olo ei ollut kovin vitsikäs siinä vaiheessa.
Koko tämän toisen neljänneksen aikana olotilat ovat vaihdelleet puoleen ja toiseen. Rupean olemaan aika väsynyt siihen että koko ajan on jotakin minkä vuoksi ei jaksa tehdä mitään. Toivottavasti kohta alkaa se ihmismäinen kausi! Mieskin varmasti kiittäisi tästä ihanuudesta.
Valitettavasti kun mies ärsyttää usein niin paljon, jälleen niin älyttömillä asioilla etten kestä!
Mitenkä ihminen voi niellä niin lujaa? Tai miksi pitää pitää lautasta kädessä kahden sormin voimin? Ähkäistä kun kääntää auton rattia?
Eikö ole ihan oikeita syitä ärsyyntyä? Johtuuko tämä hormooneista vai olenko aina tälläinen, en muista?
Migreeni ei ole minulle mikään uusi tuttavuus, mutta vanhimman syntymän jälkeen sitä ei ole ollut havaittavissa kuin satunnaisesti. Nyt olen tietenkin saanut jo muutaman migreeni kohtauksen kuukauden sisään. Ihanaa olla raskaana!
Lisäksi aivastelen koko ajan, en kerran päivässä vaan kerran 10 minuutissa. Lapsista se on kovinkin hauskaa. Itse en ihan sitä mieltä ole, tuntuu kuin päässä räjähtäisi miljoonia ilotulitteita kerralla.
Ja kaiken lisäksi väsymys on edelleen sietämätöntä. En jaksanut katsoa edes Greyn anatomiaa ilman että silmät pilkki, ja se on jo aika paljon minulta! Moni kun tietää että ei kannata häiritä kun kyseinen ohjelma tulee. Onneksi nelonen oli kauhean ystävällinen ja näytti uusinnat sunnuntaina sellaiseen kellon aikaan että pystyin olemaan hereillä!
Rv 14 katselin vatsaani ja totesin että hei, mihin mun napa on mennyt? Se oli ennen tässä ja syvä kun mikäkin kuilu. On sitä vielä olemassa mutta hyvin häviävän pieni määrä. Lisäksi jotakin tapahtuu mahassa, joku kutittelee siellä, vai kuvittelenko?
Rv 15 olen jo varma siitä että joku elää mun sisällä! Olo on kuin mikäkin avaruusolio, siis minulla. Joku työntää sisältä päin mahaa pitkin. Se on aika kummallinen tunne.
Molemmista pojista olen tuntenut liikkeet noin 15-16 viikoilta, joten osasin odottaa liikeitä jo nyt. Neuvolalääkärissä en kyllä asiasta maininnut, nehän olisi luullut että ihan omiaan tuo tuossa kuvittelee.
Rv 18 oli taas neuvola. Tällä kertaa siellä tapahtuikin jotakin! Viime kerralla meillä oli ihan joku muu kuin "oma" täti, mutta nyt saimme sen oman meitä tutkimaan.
Ja nyt päästiin asiaan! Kuunneltiin sydäntä ja siellä se taas löi täyttä päätä,t osin vauva ei kovasti doplerista pitänyt ja koitti mennä kovasti karkuun. Sykkeet olivat 160 tienoilla ja neuvolan täti kyseli että mitkäs ne poikien sykkeet on ollut. En muistanut tälläistäkään asiaa, tai uskomusta.
Kotona piti tarkistaa että poikien sykkeet on olleet hieman matalammat, tarkoittaako tämä taas sitä että meille voisi tulla tyttö?
Tämä viikkon on tuonnut tullessaan unettomuuden, ja se on kaikkein ärsyttävintä! Makaappa sängyssä 3 tuntia kuunnellen kun mies kuorsaa? Hupi on aika kaukana siitä.
Aamulla saatan olla silti jopa pirteä ja nousta ajoissa sängystä! Päivä kuitenkin tekee taas niin uniseksi että tunnen itseni talviunilta herätetyksi karhuksi.
rv 19. Odotetuin ja pelätyin oireeni on taas saapunut! Pyörtyily! Koskahan nämä oireet loppuvat? Olen molemmista raskauksista noin rv 20 tienoilla pyrötynyt kokonaan ja usein sen lisäksi oksentanut. Tällä kertaa en tajuani menettänyt.
200m matkalla piti kuitenkin ottaa tukea jostakin tai istua 4 kertaa. Korvissa soi, oli kova hiki, sydän löi liian lujaa, silmissä pimeni ja tuntui todella voimattomalta. Huvittavinta tietenkin oli se että siinä yökkäillessäni taloyhtiön aidan kulmalla, naapurikin saapui paikalle ihmettelemään tätä kylän uutta turisti kohdetta. Olo ei ollut kovin vitsikäs siinä vaiheessa.
Koko tämän toisen neljänneksen aikana olotilat ovat vaihdelleet puoleen ja toiseen. Rupean olemaan aika väsynyt siihen että koko ajan on jotakin minkä vuoksi ei jaksa tehdä mitään. Toivottavasti kohta alkaa se ihmismäinen kausi! Mieskin varmasti kiittäisi tästä ihanuudesta.
Valitettavasti kun mies ärsyttää usein niin paljon, jälleen niin älyttömillä asioilla etten kestä!
Mitenkä ihminen voi niellä niin lujaa? Tai miksi pitää pitää lautasta kädessä kahden sormin voimin? Ähkäistä kun kääntää auton rattia?
Eikö ole ihan oikeita syitä ärsyyntyä? Johtuuko tämä hormooneista vai olenko aina tälläinen, en muista?
Ensimmäinen ultra
Ensimmäinen ultra oli rv 11 +0.
Odotin sitä kuin kuuta taivaalta, siellä pitäisi näkyä pieni sydän.
Mietin matkalla että uskoisinko viimein että meille on tulossa ihan oikea vauva?
Odottaessamme omaa aikaamme ravasin vessassa 5 min välein, hermostunutko? En myönnä yhtään mitään. Mies jo hieman naureskeli ja käski rauhoittua. Eihän kyseessä ole kuin ultra.
Ultra jossa voidaan todeta että siellä ei sydän lyö, tai jokin raaja saattaa puuttua tai downin oireyhtymän luku on suuri ja kuulumme riskiryhmään. Ei siis mitään tressattavaa.
Istuminen odotustilassa tuntui äärettömän pitkältä, tuijotin kellon viisareita, jotka matelivat eteenpäin mielestäni liian hitaasti.
Lopulta oli meidän vuoromme.
Kätilö kyseli aikaisempien raskauksien olot ja synnytykset, sekä lasten koot.
Kyseli nykyisen olon ja tarkensi vielä että onko minun oloni huonompi kuin aikasemmilla kerroilla. Vastaus on että ON! Olen ihan kuin kävelevä zombie, joka tosin on raskaana.
Kysymys jäi mietityttämään ja mietin sitä yhä. Mihin tämä viittasi? Lapsen mahdolliseen sukupuoleen? Eikö uskota että tyttö vie äidin voimat jo raskauden aikana, pojat kaunistaa? En ole tuntenut itseäni missään vaiheessa kauniiksi. Hiukset ovat likaiset, ne eivät toimi, eivät mene kuten haluan. Olo on huono, väsyttää ja naama on täynnä finnejä, sellaisia suuria ja epämiellyttäviä. Minulla ei koskaan ole finnejä!
Kätilö aloittaa tutkimuksensa ja minä siristän silmiäni etsien vauvan sydäntä, lyö nyt jossakin, lyö! Ja jeih! Siellä se lyö, minulla on kohdussani lapsi jonka sydän lyö!
Loppu ultrasta onkin sitten mielestäni vain ihmettelyä, ei enää niin tärkeää. Meidän vauvan sydän lyö, se on elossa! Sykekkin oli hyvä.
Ihmettelimme loppu ajan pieniä varpaita jotka näkyivät jo niin hienosti ja sormia jotka heiluivat edestakaisin. Voi kun se on pieni!
Lopulta kysyin vielä yhtä mieltäni askarruttanutta asiaa, missä on istukka! Eihän sitä itse sieltä löytänyt! Syyksi tähän tietoon kerroin toisen raskauden eteisistukan, joka onneksi siirtyi tarpeeksi jotta mahdollisti normaalin alatie synnytyksen.
Kätilö olikin sitten super kiltti ja tarkisti asian 4d-laitteella. Istukka oli osin etuseinämässä, mutta oletettavasti siirtyisi taakse kohdun kasvun myötä. Helpotus tästäkin!
Mukaamme saimmeä useita kuvia normi versiona sekä muutaman 4d-kuvan joita oli hauska ihmetellä.
Nyt voin nukkua yöni rauhassa, tietäen että kaikkeen tähän ei niin mukavaan oloon on olemassa ihan oikea syy. Vaikka en sano että tämä tuntuisi jo siltä että meille oikeasti tulee vauva, jotenkin se ei vain ole mennyt tajuntaan.
Raskaudesta kertominen
Kerroimme minun äidilleni jo viikolla 5, että en voi enää heinäkuun lopun jälkeen olla töissä. Harmi. Hän ihmetteli että mitä nyt? Totesin että pitää olla äitiyslomalla. Reaktio oli äitimäinen, siis minun äitinimäinen. Mutta ei sen kummemmin siitä.
Sisaruksilleni ja muutamalla kaverille kerrottiin miltei heti perään, ennen rv 10 kuitenkin. Lenkkikaverille kun oli pakko kertoa miksi en nyt pysty lähtemään lenkille.
Mutta tämän ultran jälkeen halu kertoa koko suvulle ja kailottaa koko maailmalle vauvan tulosta oli suuri. Päätimme kuitenkin olla hiljaa vielä tovin, sattuneesta syystä. Halusin olla tahdikas ja antaa muille tilaa nauttia omasta vauva onnestaan. Meidän vauva tuskin häviäisi minnekkään.
Kertomisen halu on kyllä erittäin kova ja sen hallitseminen on hankalaa.
Me kuitenkin päätimme odottaa.
Odotin sitä kuin kuuta taivaalta, siellä pitäisi näkyä pieni sydän.
Mietin matkalla että uskoisinko viimein että meille on tulossa ihan oikea vauva?
Odottaessamme omaa aikaamme ravasin vessassa 5 min välein, hermostunutko? En myönnä yhtään mitään. Mies jo hieman naureskeli ja käski rauhoittua. Eihän kyseessä ole kuin ultra.
Ultra jossa voidaan todeta että siellä ei sydän lyö, tai jokin raaja saattaa puuttua tai downin oireyhtymän luku on suuri ja kuulumme riskiryhmään. Ei siis mitään tressattavaa.
Istuminen odotustilassa tuntui äärettömän pitkältä, tuijotin kellon viisareita, jotka matelivat eteenpäin mielestäni liian hitaasti.
Lopulta oli meidän vuoromme.
Kätilö kyseli aikaisempien raskauksien olot ja synnytykset, sekä lasten koot.
Kyseli nykyisen olon ja tarkensi vielä että onko minun oloni huonompi kuin aikasemmilla kerroilla. Vastaus on että ON! Olen ihan kuin kävelevä zombie, joka tosin on raskaana.
Kysymys jäi mietityttämään ja mietin sitä yhä. Mihin tämä viittasi? Lapsen mahdolliseen sukupuoleen? Eikö uskota että tyttö vie äidin voimat jo raskauden aikana, pojat kaunistaa? En ole tuntenut itseäni missään vaiheessa kauniiksi. Hiukset ovat likaiset, ne eivät toimi, eivät mene kuten haluan. Olo on huono, väsyttää ja naama on täynnä finnejä, sellaisia suuria ja epämiellyttäviä. Minulla ei koskaan ole finnejä!
Kätilö aloittaa tutkimuksensa ja minä siristän silmiäni etsien vauvan sydäntä, lyö nyt jossakin, lyö! Ja jeih! Siellä se lyö, minulla on kohdussani lapsi jonka sydän lyö!
Loppu ultrasta onkin sitten mielestäni vain ihmettelyä, ei enää niin tärkeää. Meidän vauvan sydän lyö, se on elossa! Sykekkin oli hyvä.
Ihmettelimme loppu ajan pieniä varpaita jotka näkyivät jo niin hienosti ja sormia jotka heiluivat edestakaisin. Voi kun se on pieni!
Lopulta kysyin vielä yhtä mieltäni askarruttanutta asiaa, missä on istukka! Eihän sitä itse sieltä löytänyt! Syyksi tähän tietoon kerroin toisen raskauden eteisistukan, joka onneksi siirtyi tarpeeksi jotta mahdollisti normaalin alatie synnytyksen.
Kätilö olikin sitten super kiltti ja tarkisti asian 4d-laitteella. Istukka oli osin etuseinämässä, mutta oletettavasti siirtyisi taakse kohdun kasvun myötä. Helpotus tästäkin!
Mukaamme saimmeä useita kuvia normi versiona sekä muutaman 4d-kuvan joita oli hauska ihmetellä.
Nyt voin nukkua yöni rauhassa, tietäen että kaikkeen tähän ei niin mukavaan oloon on olemassa ihan oikea syy. Vaikka en sano että tämä tuntuisi jo siltä että meille oikeasti tulee vauva, jotenkin se ei vain ole mennyt tajuntaan.
Raskaudesta kertominen
Kerroimme minun äidilleni jo viikolla 5, että en voi enää heinäkuun lopun jälkeen olla töissä. Harmi. Hän ihmetteli että mitä nyt? Totesin että pitää olla äitiyslomalla. Reaktio oli äitimäinen, siis minun äitinimäinen. Mutta ei sen kummemmin siitä.
Sisaruksilleni ja muutamalla kaverille kerrottiin miltei heti perään, ennen rv 10 kuitenkin. Lenkkikaverille kun oli pakko kertoa miksi en nyt pysty lähtemään lenkille.
Mutta tämän ultran jälkeen halu kertoa koko suvulle ja kailottaa koko maailmalle vauvan tulosta oli suuri. Päätimme kuitenkin olla hiljaa vielä tovin, sattuneesta syystä. Halusin olla tahdikas ja antaa muille tilaa nauttia omasta vauva onnestaan. Meidän vauva tuskin häviäisi minnekkään.
Kertomisen halu on kyllä erittäin kova ja sen hallitseminen on hankalaa.
Me kuitenkin päätimme odottaa.
Alkuraskaus
Väsymys
Tiedättekö mitä on totaalinen väsymys? Jos ette, tiedätte sen viimeistään kun olette raskaana. Tämä väsymys on luokkaa; nukahdan kesken syömisen, haarukka matkalla suuhun tai nukahdan kun luen lapsille satua. Nukahtaminen autoonkaan ei ole ennen kuulumatonta, tosin en sitä ennen ole kokenut, kunnes nyt, onneksi en itse ajanut.
En jaksa, enkä kykene tekemään mitään. Pyykinpesu ja sen paikalleen laittaminen ei onnistu. En jaksa tehdä ruokaa. Olen sohvalla ja nukun, vaikka meidän täystuhot hyppisi seinille.
Tämä on uutta minullekkin, outoa ja hieman hämmentävää. En muista koskaan olleeni näin väsynyt, jos ei lasketa sitä kun Vanhimman kanssa vauva aikana sain nukuttua yöllä tunnin syöttöjen välillä, tai lähinnä sen kun poika söi ja oli nukahtanut niin että hänet pystyi laskemaan omaan sänkyynsä. (Tämä on sitten se osa jossa todetaan ihan toisenlainen totaalinen väsymys.)
Mutta tämä on uskomatonta, voin nukkua yöllä 9 tuntia ja viedä lapset hoitoon ja nukkua 3-4 tuntiin lisää, ja illalla nukahtaa vielä tunniksi. Minulta tämä onnistuu kun en ole koko talvena oikein ollut töissä. Ajatella jos olisin ollut, olisinko edes pystyssä?
Pahoinvointi
Olo on ollut -h-u-o-n-o, ei kuitenkaan sillä tavalla että olisi pitänyt ystävystyä wc pöntön kanssa tai opetella uutta lukua norjan kielestä. Mutta se kuvotus! Katsot ruokia ja toteat, sori en pysty syömään tätä, enkä tota, ja toikin taitaa olla "ei-pysty"-kategoriassa.
Se mitä pystyy syömään on aikalailla nopeasti nieltävissä ja hyvinkin kylmää ja nestemäistä. Smoothiet ovat olleet pelastus. Piimästä tehty erityisesti, tai ainakin pari viikkoa, kunnes sekin oli "ei-pysty"-listalla.
Kaikki kevyt ja raikas ja erittäin kylmä on ollut helpottavaa. Salaatit, hedelmät ja valion keitot. Jäätelöä en voinut kuvitellakkaan se oli liian makeaa! Kaikki makea muutenkin, yök!
Aamulla on pakko saada mahaan jotakin ASP! Mehu onneksi on auttanut. Ja kun pojat on saatu hoitoon olen yrittänyt nieleskellä jogurttia, siinä menee tunti!
Illalla koitan syödä OIKEIN kunnolla, kun silloin pystyy ehkä syömään perunaa ja jauheliha kastiketta puolukkahillolla, jotta aamulla ei olisi niin kuvottava olo.
Mitä minullako oli mielitekoja? Vain muutama.
Raskausviikolle 10 päästyäni aamun pahimmat huonot olot lievenivät siedettäviksi mutta ei hyvää ilman pahaa ja illalla olikin sitten pahin olo. Siihen auttoi vain nukkuminen, ihan sama oliko kello 20.00 vai 22.00, mutta se ei muuten mennyt ohi.
Muut oireet
Mielitekoja oli riippuen viikosta, tai niitä mitkä tuntui kauheilta.
rv 6 halusin sietämättömästi sitä piimää, niin paljon että join sitä koko ajan. Lopulta sekin meni ohi.
rv 7 tuli jauheliha ja peruna, jota en yleensä ainakaan keitettynä syö, nyt syön. Pahinta on broileri, yök!
rv 9 Tupakan savu on järkyttävän hajuista, miksi ihmiset polttaa?!
Lisänä on ollut kamalia itkun puuskia, jolloin itkin kuin maailmanlopun partaalla. Syy voi olla mitä mitättömin, haarukka tippui lattialle, paitaan tuli tahra. Todellinen maailman loppu siis.
Koko alkuraskaus on mennyt ihan sumussa, muisteluissa on auttanut Vauva-päiväkirja johon joka viikko olen kirjoitellut sen viikon asioita. Eihän niitä muuten muistaisi!
Kaikki finnien määrät ja alueet kun on toki mielettömän tärkeitä asioita, tai se kuinka likaiset hiukset on yhden päivän jälkeen.
Ensimmäinen neuvola
25.1 oli tämän pitkään odotetun tapahtuman vuoro, ajan varailin innoissani jo viikolla 5, joten odottajan aika on ÄLYTTÖMÄN pitkä. Käynti oli pettymys, en muistanut että eka käynti on aina niin turhauttava. Jutellaan niitä näitä historiasta ja raskauksista ennen, jos niitä tietenkin on ollut, muutama. Niitähän piti käydä sitten läpi oikein kunnolla. Millaiset olot oli ollut ja mitenkä se raskaus sitten meni ja se synnytys.
Vanhin on syntynyt espanjassa ja minun 10 pv kestänyt sairaala reissuni joka alkoi viikolta 33, on ollut aina jokin ihmeellinen käännekohta jokaisella ensimmäisellä käynnillä. Sitä pitää selittää ja ihmetellä. Syytä en edelleenkään tiedä miksi sain yli 40 asteisen kuumeen useaksi päiväksi ja olin puoli tajuttomana Malagalaisessa sairaalassa tiputuksessa ja sektio uhan alla.
Poika kuitenkin syntyi ihan ajallaan ja terveenä, tosin siellä Malagassa. Joka tuntuu olevan kuin sanoisin että synnytin kidutus osastolla. Pakko kuitenkin todeta tämän toisen synnytyksen jälkeen että kyseisen Malagalaisen sairaalan synnytys osasto oli hyvin paljon modernimpi ja hienopi kuin Tays, missä nuorin syntyi. Muuten en mitään eroa huomannut missään.
Mutta sielä neuvolassa, eihän siellä yritetty edes kuunnella vauva sydän ääniä ja niitä niin kovasti olisin tahtonut kuulla. Olisin halunnut tiedon että tähän mun kuvottavaan ja väsyneeseen oloon on oikeasti olemassa elossa oleva selitys!
Mutta ei, pissattiin taas sinne kippoon ja saatiin paperit labraan.
Minä kun halusin sikiöseulonnan tehtävän kunnolla, halusin siis alkuraskauden ultraan, vai onko se oikeammin varhaisraskauden ultra, joka pitää tehdä enne rv 12?
Joka tapauksessa olin täysin unohtanut sen että ensimmäinen neuvola on puuta heinää.
Harmi odotin sitä kovasti.
Tiedättekö mitä on totaalinen väsymys? Jos ette, tiedätte sen viimeistään kun olette raskaana. Tämä väsymys on luokkaa; nukahdan kesken syömisen, haarukka matkalla suuhun tai nukahdan kun luen lapsille satua. Nukahtaminen autoonkaan ei ole ennen kuulumatonta, tosin en sitä ennen ole kokenut, kunnes nyt, onneksi en itse ajanut.
En jaksa, enkä kykene tekemään mitään. Pyykinpesu ja sen paikalleen laittaminen ei onnistu. En jaksa tehdä ruokaa. Olen sohvalla ja nukun, vaikka meidän täystuhot hyppisi seinille.
Tämä on uutta minullekkin, outoa ja hieman hämmentävää. En muista koskaan olleeni näin väsynyt, jos ei lasketa sitä kun Vanhimman kanssa vauva aikana sain nukuttua yöllä tunnin syöttöjen välillä, tai lähinnä sen kun poika söi ja oli nukahtanut niin että hänet pystyi laskemaan omaan sänkyynsä. (Tämä on sitten se osa jossa todetaan ihan toisenlainen totaalinen väsymys.)
Mutta tämä on uskomatonta, voin nukkua yöllä 9 tuntia ja viedä lapset hoitoon ja nukkua 3-4 tuntiin lisää, ja illalla nukahtaa vielä tunniksi. Minulta tämä onnistuu kun en ole koko talvena oikein ollut töissä. Ajatella jos olisin ollut, olisinko edes pystyssä?
Pahoinvointi
Olo on ollut -h-u-o-n-o, ei kuitenkaan sillä tavalla että olisi pitänyt ystävystyä wc pöntön kanssa tai opetella uutta lukua norjan kielestä. Mutta se kuvotus! Katsot ruokia ja toteat, sori en pysty syömään tätä, enkä tota, ja toikin taitaa olla "ei-pysty"-kategoriassa.
Se mitä pystyy syömään on aikalailla nopeasti nieltävissä ja hyvinkin kylmää ja nestemäistä. Smoothiet ovat olleet pelastus. Piimästä tehty erityisesti, tai ainakin pari viikkoa, kunnes sekin oli "ei-pysty"-listalla.
Kaikki kevyt ja raikas ja erittäin kylmä on ollut helpottavaa. Salaatit, hedelmät ja valion keitot. Jäätelöä en voinut kuvitellakkaan se oli liian makeaa! Kaikki makea muutenkin, yök!
Aamulla on pakko saada mahaan jotakin ASP! Mehu onneksi on auttanut. Ja kun pojat on saatu hoitoon olen yrittänyt nieleskellä jogurttia, siinä menee tunti!
Illalla koitan syödä OIKEIN kunnolla, kun silloin pystyy ehkä syömään perunaa ja jauheliha kastiketta puolukkahillolla, jotta aamulla ei olisi niin kuvottava olo.
Mitä minullako oli mielitekoja? Vain muutama.
Raskausviikolle 10 päästyäni aamun pahimmat huonot olot lievenivät siedettäviksi mutta ei hyvää ilman pahaa ja illalla olikin sitten pahin olo. Siihen auttoi vain nukkuminen, ihan sama oliko kello 20.00 vai 22.00, mutta se ei muuten mennyt ohi.
Muut oireet
Mielitekoja oli riippuen viikosta, tai niitä mitkä tuntui kauheilta.
rv 6 halusin sietämättömästi sitä piimää, niin paljon että join sitä koko ajan. Lopulta sekin meni ohi.
rv 7 tuli jauheliha ja peruna, jota en yleensä ainakaan keitettynä syö, nyt syön. Pahinta on broileri, yök!
rv 9 Tupakan savu on järkyttävän hajuista, miksi ihmiset polttaa?!
Lisänä on ollut kamalia itkun puuskia, jolloin itkin kuin maailmanlopun partaalla. Syy voi olla mitä mitättömin, haarukka tippui lattialle, paitaan tuli tahra. Todellinen maailman loppu siis.
Koko alkuraskaus on mennyt ihan sumussa, muisteluissa on auttanut Vauva-päiväkirja johon joka viikko olen kirjoitellut sen viikon asioita. Eihän niitä muuten muistaisi!
Kaikki finnien määrät ja alueet kun on toki mielettömän tärkeitä asioita, tai se kuinka likaiset hiukset on yhden päivän jälkeen.
Ensimmäinen neuvola
25.1 oli tämän pitkään odotetun tapahtuman vuoro, ajan varailin innoissani jo viikolla 5, joten odottajan aika on ÄLYTTÖMÄN pitkä. Käynti oli pettymys, en muistanut että eka käynti on aina niin turhauttava. Jutellaan niitä näitä historiasta ja raskauksista ennen, jos niitä tietenkin on ollut, muutama. Niitähän piti käydä sitten läpi oikein kunnolla. Millaiset olot oli ollut ja mitenkä se raskaus sitten meni ja se synnytys.
Vanhin on syntynyt espanjassa ja minun 10 pv kestänyt sairaala reissuni joka alkoi viikolta 33, on ollut aina jokin ihmeellinen käännekohta jokaisella ensimmäisellä käynnillä. Sitä pitää selittää ja ihmetellä. Syytä en edelleenkään tiedä miksi sain yli 40 asteisen kuumeen useaksi päiväksi ja olin puoli tajuttomana Malagalaisessa sairaalassa tiputuksessa ja sektio uhan alla.
Poika kuitenkin syntyi ihan ajallaan ja terveenä, tosin siellä Malagassa. Joka tuntuu olevan kuin sanoisin että synnytin kidutus osastolla. Pakko kuitenkin todeta tämän toisen synnytyksen jälkeen että kyseisen Malagalaisen sairaalan synnytys osasto oli hyvin paljon modernimpi ja hienopi kuin Tays, missä nuorin syntyi. Muuten en mitään eroa huomannut missään.
Mutta sielä neuvolassa, eihän siellä yritetty edes kuunnella vauva sydän ääniä ja niitä niin kovasti olisin tahtonut kuulla. Olisin halunnut tiedon että tähän mun kuvottavaan ja väsyneeseen oloon on oikeasti olemassa elossa oleva selitys!
Mutta ei, pissattiin taas sinne kippoon ja saatiin paperit labraan.
Minä kun halusin sikiöseulonnan tehtävän kunnolla, halusin siis alkuraskauden ultraan, vai onko se oikeammin varhaisraskauden ultra, joka pitää tehdä enne rv 12?
Joka tapauksessa olin täysin unohtanut sen että ensimmäinen neuvola on puuta heinää.
Harmi odotin sitä kovasti.
Tilausta matkaan
Olen hieman myöhässä vauva blogin perustamisen suhteen, kun tuo alku on jo ollutta ja mennyttä, mutta yritän kuroa tuonkin kiinni. Jos siinä onnistun.
Tausta tietoa
Olen vielä 26 vuotias (kesän jälkeen jo ikäloppu 27v) ja kahden lapsen äiti. Vanhin on nyt lähempänä 5v. kuin 4v. Hän on herkkä, ja todella energinen ja niin halukas kasvamaan jo koululaiseksi.
Nuorimmainen on piahkoin 3v, tasaisen rauhallinen ja oikeastaan kaikkeen tyytyväinen perheen vauva, vielä. Molemmat poikia, jotka aiheuttavat aivan varmasti harmaita hiuksia niin isälleen kuin äidilleenkin, ja ehkä hieman naapureilleenkin.
Menoa ja vaarallisia tilanteita ei puutu yhtenäkään päivänä.
Poikien isä, minun avopuolisoni on ulkosuomalainen 34 vuotias iso tähtisilmäinen mies. Turvallinen ja vakaa, omalla espanjalisella tavallaan.
Meillä puhutaan montaa kieltä, onneksi useimmiten kuitenkin yhdestä suusta vain yhtä kerrallaan, toistaiseksi ainakin. Pojat ovat päättäneet ilmeisesti olla perussuomalaisia eivätkä vielä puhu isälleen espanjaa, ja minä kiellän miestäni puhumasta sanaakaan suomea. Kamalinta olisi jos lapset oppisivat puhumaan span-finishiä, ymmärtäisikö silloin kukaan mitään?
Kolmas lapsi on ollut takaraivossa ajatuksena jo vuoden verran ihan oikeana ajatuksena, ei vain hupsuna ajatuksena, ehkä-jos-linjalla. Päätös on ollut kuitenkin se että ei vielä. Meillä on vielä tuo avoliitto kesken, ei olla päästy lisäämään i:tä tuonne sanan sekaan (avIoliitto) ja tarkoitus oli päästä tämäkin asia tekemään kun pojat saa vielä niiiiin helposti hoitoon ja juhlat järjestettyä miltei helposti.
Oma pieni käärö on kuitenkin ollut välillä jopa epätoivoisen haluttu.
Olen istunut apteekissa odottamassa vuoroani useita kertoja, kuukausi kuukauden perään ja tahtonut juosta karkuun, EI EI lääkkeitä enää, ei mitään mikä estää raskauden. Olen kuvitellut jo kuinka hyllyiltä tavarat lentelevät juostessani takki hulmuten ulos. Noh, lopulta olen aina kuitenkin hakenut sen pienen rasiani sieltä farmaseutilta.
Raskaustesti
Olen aina ollut huono siinä että raskaus tulisi yllättäen. Kaksi ekaa kertaa olen tiennyt jo kauan ennen testin tulosta että mitä tuleman pitää, joskus sitä toivoisi että pääsisi kokemaan sen tunteen kun asia tulee ihan puun takaa.
Tällä kertaa uskoin jo mahdollisen tilauksen lähetys hetken jälkeen että nyt tais käydä jotenkin.
Ehkäisy oli jäänyt jo pois, kaksi kuukautta sitten, vahingossa, tai niinhän voi itselleen uskotella..
Lopulta jouluviikolla (oikeasti tästä on NIIIIN kauan) vakkari kampaajallani ollessani tuli outo olo. Heikotti ja teki huonoa. Asiaan en silloin ihme kyllä kiinittänyt huomiota.
Jouluna teki mieli ruuan kanssa juoda viiniä tai edes siideriä, sitä lasissa olikin, mutta jostakin syystä se maistui pahalta. Illalle varatut juustot ja viinit, maistui yhtä pahalle.
Tapanina alkoi naisten ihanin vaiva, semmoinen iloisen yllättävä polte ja kutina, joten matka vei apteekkiin.
Farmaseutti siinä sitten reippaana tätinä kysyi että oletkos raskaana, kun niitä paketteja ihmeteltiin. Totesin vain että voihan se niinkin olla. Matkaan lähti sitten paketti tätä kutinan poistoon tarkoitettua ihme salvaa (canesten) ja rasia jossa oli mitä upein nykyajan luomus, digitaalinen raskaustesti.
Kotona varasin vessan kokonaan itselleni ja tälle keksintöjen ihmeelle, jonka pitäisi kertoa millä viikolla se mahdollinen raskaus olisi meneillään.
Eikun peppu pöntölle ja tikku jalkojen väliin ja odottelemaan sitä tärkeintä. Lopputulos taisi mennä pieleen, tässä ihmeellisen upeassa "kerron-sinulle-raskausviikkosi"-testissä luki että epäonnistunut. Siis MITÄ? Miten tälläisen testin voi tehdä niin että se epännistuu?
Murisin miehelle tovin, taisi jopa kiukusta mököttääkkin hetken.
Lopulta hain kipon keittiöstä ja kiitin mielessäni farmaseuttia joka sai minut ostamaan paketin joka sisälsi kaksi testiä. Tämä toinen testi ei kyllä ollut yhtä hieno kuin ensimmäinen, mutta tässä tilanteessa olisi ollut onnellinen ihan mistä tahansa muustakin testistä, joka vain näyttäisi ne punaiset viivat tai pallurat.
Uusi yritys, tästä tämä kippoon pissailu saattaa alkaa! Tällä kertaa testi toimi! Siihen ilmestyi teksti, olet raskaana. Katsoin testiä hetken ja sanoin itselleni että juu, olen raskaana.
Menin miehen luo ja sanoin että se sanoo että olen raskaana. Tuijotin testiä loppu päivän ja seuraavankin, niin pitkään kunnes testi ei enää näyttänyt mitään. Mitä? Miksi se ei näytä mitään? Mikä testi se tälläinen on? Kaivoin esiin aikaisemmat testit, niissä on edelleen viivat tallella! Mä tarvin testin josta mä näen vielä viikonkin päästä että siinä on jotakin! Cittari toimi onnellisena testin myyjänä, ja uudelleen kippoon pissailu, ja positiivinen testi. Nyt se sentään näkyy, vilkuilin testiä usean viikon ajan.
Ekana testi päivänä taisin miehen sylissä tirauttaa itkunkin, meille tulee vauva-pöhnässäni. Mies virnuili jo tuttua vauva-virnuiluaan, ei sitä muuksi voi kuvata. Silmissä loisti tähdet ja suu oli pepsodent hymyssä korviin asti. Taisi sieltä tulla "ay, Princess"-lausekkin.
Meille tulee vauva!
Tausta tietoa
Olen vielä 26 vuotias (kesän jälkeen jo ikäloppu 27v) ja kahden lapsen äiti. Vanhin on nyt lähempänä 5v. kuin 4v. Hän on herkkä, ja todella energinen ja niin halukas kasvamaan jo koululaiseksi.
Nuorimmainen on piahkoin 3v, tasaisen rauhallinen ja oikeastaan kaikkeen tyytyväinen perheen vauva, vielä. Molemmat poikia, jotka aiheuttavat aivan varmasti harmaita hiuksia niin isälleen kuin äidilleenkin, ja ehkä hieman naapureilleenkin.
Menoa ja vaarallisia tilanteita ei puutu yhtenäkään päivänä.
Poikien isä, minun avopuolisoni on ulkosuomalainen 34 vuotias iso tähtisilmäinen mies. Turvallinen ja vakaa, omalla espanjalisella tavallaan.
Meillä puhutaan montaa kieltä, onneksi useimmiten kuitenkin yhdestä suusta vain yhtä kerrallaan, toistaiseksi ainakin. Pojat ovat päättäneet ilmeisesti olla perussuomalaisia eivätkä vielä puhu isälleen espanjaa, ja minä kiellän miestäni puhumasta sanaakaan suomea. Kamalinta olisi jos lapset oppisivat puhumaan span-finishiä, ymmärtäisikö silloin kukaan mitään?
Kolmas lapsi on ollut takaraivossa ajatuksena jo vuoden verran ihan oikeana ajatuksena, ei vain hupsuna ajatuksena, ehkä-jos-linjalla. Päätös on ollut kuitenkin se että ei vielä. Meillä on vielä tuo avoliitto kesken, ei olla päästy lisäämään i:tä tuonne sanan sekaan (avIoliitto) ja tarkoitus oli päästä tämäkin asia tekemään kun pojat saa vielä niiiiin helposti hoitoon ja juhlat järjestettyä miltei helposti.
Oma pieni käärö on kuitenkin ollut välillä jopa epätoivoisen haluttu.
Olen istunut apteekissa odottamassa vuoroani useita kertoja, kuukausi kuukauden perään ja tahtonut juosta karkuun, EI EI lääkkeitä enää, ei mitään mikä estää raskauden. Olen kuvitellut jo kuinka hyllyiltä tavarat lentelevät juostessani takki hulmuten ulos. Noh, lopulta olen aina kuitenkin hakenut sen pienen rasiani sieltä farmaseutilta.
Raskaustesti
Olen aina ollut huono siinä että raskaus tulisi yllättäen. Kaksi ekaa kertaa olen tiennyt jo kauan ennen testin tulosta että mitä tuleman pitää, joskus sitä toivoisi että pääsisi kokemaan sen tunteen kun asia tulee ihan puun takaa.
Tällä kertaa uskoin jo mahdollisen tilauksen lähetys hetken jälkeen että nyt tais käydä jotenkin.
Ehkäisy oli jäänyt jo pois, kaksi kuukautta sitten, vahingossa, tai niinhän voi itselleen uskotella..
Lopulta jouluviikolla (oikeasti tästä on NIIIIN kauan) vakkari kampaajallani ollessani tuli outo olo. Heikotti ja teki huonoa. Asiaan en silloin ihme kyllä kiinittänyt huomiota.
Jouluna teki mieli ruuan kanssa juoda viiniä tai edes siideriä, sitä lasissa olikin, mutta jostakin syystä se maistui pahalta. Illalle varatut juustot ja viinit, maistui yhtä pahalle.
Tapanina alkoi naisten ihanin vaiva, semmoinen iloisen yllättävä polte ja kutina, joten matka vei apteekkiin.
Farmaseutti siinä sitten reippaana tätinä kysyi että oletkos raskaana, kun niitä paketteja ihmeteltiin. Totesin vain että voihan se niinkin olla. Matkaan lähti sitten paketti tätä kutinan poistoon tarkoitettua ihme salvaa (canesten) ja rasia jossa oli mitä upein nykyajan luomus, digitaalinen raskaustesti.
Kotona varasin vessan kokonaan itselleni ja tälle keksintöjen ihmeelle, jonka pitäisi kertoa millä viikolla se mahdollinen raskaus olisi meneillään.
Eikun peppu pöntölle ja tikku jalkojen väliin ja odottelemaan sitä tärkeintä. Lopputulos taisi mennä pieleen, tässä ihmeellisen upeassa "kerron-sinulle-raskausviikkosi"-testissä luki että epäonnistunut. Siis MITÄ? Miten tälläisen testin voi tehdä niin että se epännistuu?
Murisin miehelle tovin, taisi jopa kiukusta mököttääkkin hetken.
Lopulta hain kipon keittiöstä ja kiitin mielessäni farmaseuttia joka sai minut ostamaan paketin joka sisälsi kaksi testiä. Tämä toinen testi ei kyllä ollut yhtä hieno kuin ensimmäinen, mutta tässä tilanteessa olisi ollut onnellinen ihan mistä tahansa muustakin testistä, joka vain näyttäisi ne punaiset viivat tai pallurat.
Uusi yritys, tästä tämä kippoon pissailu saattaa alkaa! Tällä kertaa testi toimi! Siihen ilmestyi teksti, olet raskaana. Katsoin testiä hetken ja sanoin itselleni että juu, olen raskaana.
Menin miehen luo ja sanoin että se sanoo että olen raskaana. Tuijotin testiä loppu päivän ja seuraavankin, niin pitkään kunnes testi ei enää näyttänyt mitään. Mitä? Miksi se ei näytä mitään? Mikä testi se tälläinen on? Kaivoin esiin aikaisemmat testit, niissä on edelleen viivat tallella! Mä tarvin testin josta mä näen vielä viikonkin päästä että siinä on jotakin! Cittari toimi onnellisena testin myyjänä, ja uudelleen kippoon pissailu, ja positiivinen testi. Nyt se sentään näkyy, vilkuilin testiä usean viikon ajan.
Ekana testi päivänä taisin miehen sylissä tirauttaa itkunkin, meille tulee vauva-pöhnässäni. Mies virnuili jo tuttua vauva-virnuiluaan, ei sitä muuksi voi kuvata. Silmissä loisti tähdet ja suu oli pepsodent hymyssä korviin asti. Taisi sieltä tulla "ay, Princess"-lausekkin.
Meille tulee vauva!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)