lauantai 29. toukokuuta 2010

Rv 26

Viikko on taas kohta ohi ja suunnataan kohti uutta, mihin ihmeeseen se aika häviää?

Tällä viikolla oli neuvola-lääkäri.
Jep, et sellaista. Kaikki varmasti tietävät mitä siellä tapahtuu. Asiaan pitää siis asennoitua.
Miettiä mitenkä siellä tutkimuspöydällä oikein maataan, ja laittaakohan se lääkäri tällä kertaa ne sälekaihtimet kiinni vai näkeekö viereisen tonti asukkaat kaiken? Näinkin kun on käynyt minulle.

Koko käynti oli aika häsäystä, Pikku J:llä oli 3v. neuvola juuri samaan aikaan ja minä sitten törkeästi kiilasin ohi toisen äidin jonka piti olla minua ennen. Oma th kun päätti että mee nyt äkkiä sinne, että kerkiät sinne pojankin neuvolaan edes hetkeksi.

Tällä kertaa se lääkäri muisti laittaa ne sälekaihtimet kiinni joten sain vain keskittyä siihen ettei joka paikkaan satu ja etten vingu kuin pieni eläin. Selälleen olo on ihan mukavaa vielä, mutta jalat niissä tuissa ei ole kivaa, kun lantio ei sitä kestä.
Vauvan sykkeet kuului hienosti ja oli 150 luokaa, niitä aika pitkään kuunneltiin.
Olen aina miettinyt että oletetaanko siinä vaiheessa että äidin naama loistaa kuin naantalin aurinko siitä ihanuudesta että kuulee lapsensa sydämen? Itse kun en ensimmäisen kerran jälkeen asiasta herkisty. On kiva tietää että elämä jatkuu tuolla pienessä sisävesialtaassa ja polskijalla on asiat kunnossa.

Minua kiinnostaa ainakin tietää mitenkä se vauva siellä oikein on, kuten aikaisemmin olen sanonut olen ihan pihalla koko asiasta. Minulla ei ole mitään tietoa mitenkä se vauva siellä voisi olla. Toiset kun osaavat kertoa missä mikäkin on, minä osaan sanoa vain että joo on se siellä!
Vatsan päältä tunnustelemalla lääkäri ei keksinyt että missä se pää on. Ajattelin että jee, joku muukin joka ei tiedä! Sitten mietin että, mikäs lääkäri se tuollainen sitten on?

Epämiellyttävä osuus tuosta käynnistä kertoi tuloksen jota osasin jo odottaa, kaikki ihan ok, paitsi että neuvolakorttiin tuli merkintä että sormelle auki. Tämä nyt ei ollut mikään yllätys, uudelleen synnyttäjille tämä on tavallista. Tämä tutkimus valotti kyllä sitä mitenkä se vauva on. Pää on löytänyt tiensä jo alas. Päättelin siitä sitten myöhemmin, että peppu on sitten tuolla oikeassa kyljessä, sen verran mukavasti siellä jokin painaa. Haa, kerrankin tiedän jotakin!

Onneksi käynti oli nopeasti ohi. Seuravaa kertaa siis odotellessa, ja sehän tulee vielä!

Muuta kivaa..

Torstaina tajusin että se pikku J on saanut parvorokon. Viikonloppuna poskiin nousi kova puna, samoin niskaan ja kämmenselkiin. Ajattelin että auringosta johtuvaa ja asia unohdettiin. Sitten kun poika sai kuumeen, tajusin asian. Ja kiireellä soittelemaan terveyskeskukseen, josta ei tietenkään vastattu. Onneksi oma th sitten vastasi.
Parvorokkohan ei raskaana olevalle ole mikään leikin asia. Omalta osaltani olen onneksi ohittanut riskiajan, eli 24 viikkoa. Parvo voi aiheuttaa keskenmenoa ja mm. sikiön anemiaa.
Sain kuitenkin lähetteen verikokeeseen jotta voidaan todeta olenko itse parvon joskus sairastanut, äitini kun ei ihan täysin varma asiasta ollut. Suurin osahan sen on sairastanut tietämättään.

Minä sitten reippaana Mamana istuin tunnin odottelemassa sitä että joku saapi lykätä neulan käteen. Inhoan neuloja, tai sitä hetkeä kun se tungetaan tuonne ihoon, muuten voin sitä siinä tuijotella. Onneksi en odotellut puoltatoista tuntia niin kuin moni kertoi tehneensä. Koko homma oli ohi 2 minuutissa ja tuloksia saa odotella ainakin ensi viikon puoleen väliin.
Joku voisi ottaa tästä kovasti huolta, mutta itse olen ihan positiivisella asenteella. Parvolla on vain 13 viikon itämisaika, mikä huoli tässä? Taidan ottaa asian melko rennosti?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti