Kipuja ja turvotusta

Toivoin parempaa loppu viikkoa, jeps, toivomus ei ole saamisen tae.
Varpaani ja sormeni ovat turvoksissa niin että niihin sattuu. En saa käsiäni edes nyrkkiin ja sandaalit joita olen käyttänyt koko kesän, joissa on niin minimaaliset remmit, jotta jalkoihin ei tule kuuma, sattuvat jalkoihin, joten olen kävellyt ilman kenkiä.
Jalkani ovat edelleen ihan oman mallisensa, turvotusta ei ole niin paljoa että ne olisivat menettäneet muotonsa, mutta valkoisia "pisteitä" ne ovat aivan täynnä, samoin kädet.

Tajusin myös että, hei minullahan on liitoskipuja. Ahaa elämys ja lampun syttyminen päässäni asiaa kohtaan tapahtui vasta viime yönä. Tähän asti olen vain ajatellut niitä seisomisesta johtuvasta kivusta. Mutta kun se kipu ei lopu mihinkään. Ja se on tasaista epämukavaa tunnetta lantion ja reisien yhtymäkohdassa, lisänä kun on rappusissa tai alamäessä käveltäessä omalaatuista löysyyden tunnetta, joten johan se nyt kipeää tekeekin tehdä tilaa yhdelle vauvalle tulla ulos.

Monesta asiasta saan toki syyttää itseäni. Äitini kysyi eilen, että koskas jäät äitiyslomalle. Se olikin aika hyvä kysymys, sitä voi itsekseen miettiä, koska en todellakaan tiedä. En toki enää ole koko ajan töissä, mutta niitä sunnuntaita joita saa tehdä äitiyslomallakin.
Eli miksi sormeni ovat turvoksissa? Olen keittiössä tai salissa joissa kosteus mittari osoittaa kosteuden olevan 90%, lämpöä on lähemmäs 30 astetta ja unohdan juoda tarpeeksi, eli joka 30min. Taidan juoda vain parin tunnin välein.
Jalkojeni kipu voi johtua ihan vain siitä seisomisesta ilman kenkiä keittiön kovalla lattialla. Ja voihan ne voimakkaat kivut joita ajattelen nyt liitoskipuina johtua myös siitä seisomisesta. Selkäni kestää vielä hienosti, paitsi jos kannan tarjotinta jossa on 10 henkilön kahvi kupit ja tassit, sitten selkäni sanoo että, hei muista minutkin!
Polskija ei ole milläskään, toki välillä pitää työntää kantapäätä kylkeen tai hieman peppua ylemmäs, tai sitten osa niistä on supistuksia joita en vain niinä näe. Vatsa kovettuu vain puoliksi eikä edes satu. On toki niitä ihan supistuksiakin jotka ovat hieman epämiellyttäviä, mutta en ota niitä mitenkään huonona asiana, kai nyt jo näillä viikoilla niitäkin pitää olla!

Jotkin asiakkaan ihmettelevät mitenkä jaksan, olen vain sanonut että hienosti, muuten kuolisin tylsyyteen. Toki haaveilen päivästä jolloin makaan vain sängyllä ja katson leffaa tai luen kirjaa ja nukun kun huvittaa. Parin tunnin jälkeen olin tosin jo tylsyyden partaalla ja mietin että mitäs nyt. En yritä olla mikään super mama ja jaksaa yli rajojeni. Luovutan kyllä kun tuntuu että tätä en pysty tekemään. Esim en enää todellakaan kanna tuoleja ja siirtele pöytiä, ihan niin tylissäni en kuitenkaan ole.

Ensi viikolla otan kyllä rauhallisemmin!

Syntymisiä

Tänään on aivan täysin spesiaali päivä, tämän päivän jälkeen tulen saamaan polskijan 27 vuotiaana. Saman ikäisenä äitini oli 4 lapsen äiti.
Joka tapauksessa 27 vuotta sitten äitini kertoman mukaan hän oli juuri edellis päivänä päässyt 10 päivän sairaala reissulta kotiin ja oli ostanut monta kassillista ruokaa. Kaupasta tullessaan hän oli kompastunut ja kaatunut vatselleen, mutta mitään ihmeellistä ei kuitenkaan ollut tapahtunut joten hän oli aloittanut ruuan valmistuksen (hernekeittoa) kotona kunnes olin ilmoittanut tulevani nyt. Isäni oli ajanut äitini paloasemalle, mistä ambulanssi lähti matkaan, kohti pientä Mäntän aluesairaalaa. Matkaa ei montaa sataa metriä ollut tuolla auto kyydillä mutta esikoisen kanssa taisi varmaan kiirettä pitää, joten kävellen ei lähdetty tai odoteltu ambulansin tuloa.

Klo 13.07 näin kuitenkin ensimmäistä kertaa elämässäni päivän valon. Olen syntynyt hieman etuajassa, tarkkaa tietoa ei siitä kuitenkaan itselläni ole. En kuitenkaan ole ollut keskonen vaikka painoa on ollut 2750g ja pituutta 47cm. Ihmiset olivat ihmetelleet kotiin päästyäni että miksi äitini kantaa nukkea mukanaan, kunnes olivat tajunneet että ihan elävä tapaus siinä sylissä makoili.

Parempaa tietoa en nyt muista syntymästäni tai siitä kuinka kauan se on vienyt, silloin ei kuitenkaan isät ole vielä synnytys saliin päässeet, niin kuin nykyään.

Moni on tänään ollut sitä mieltä että eikö olisi hienoa jos polskija tänään syntyisi, pakkos iihen on sanoa että en ihan heti olisi innoissani asiasta. Ajatelkaapa polskijaa kymmenen vuotiaana kun kaikki vanhempien sanomat ja tekemät asiat ovat NIIIIN noloa, joten kuinka noloa olisikaan viettää syntymäpäivää samaan aikaan kuin äiti? Ehkä se asian nolous kuitenkin häviäisi siihen mennessä kun kymmenkunta vuotta on tullut lisää, tai sitten ei. Lapseni kannalta en tahdo tänään lähteä synnyttämään JOS se edes olisi ajankohtaista.
Päivä päivältä olen sitä mieltä että mennään hienosti yli syyskuun ennen kuin saan pikalaihdutus kuurin.

Toiset jo näillä viikoilla seuraavat supistuksia ja olojaan ja toivovat lapsen syntyvän jo, itse olen aina sitä ihmetellyt että mikä ihmeen kiire tässä on? Miksi pitää jo näin ajoissa aloittaa synnytyksen odottaminen, useat kun sitä kuitenkin kauhulla odottavat. Kyllähän siinä jo aika käy pitkäksi. Olen aina vain ihmeissäni kun joku kertoo 37 viikolla, että niitä supistuksia tuli jo parin tunnin aikana ainakin 6 kappaletta, ja pakkailin jo sairaala kassia. Tottakai joillakin synnytys voi alkaa jo nyt, en sitä yhtään vähättele, usein vain saa sen kuvan että toisilla on niin kova kiire ja niin kovat odotukset. Itse kun en odota yhtään ja tarkoitan sillä nyt sitä että tulee kun tulee, koska kukaan ei tosiaankaan ole vielä sinne jäänyt!

Tähän mennessä vatsani on edelleen korkealla ja supistuksia toki on mutta enemmänkin harkkareita kuin edes hieman kipeitä tapauksia, toki ne ovat epämiellyttäviä vatsan kovettumisia ja niiden jälkeen pissattaa ihan julmetusti, mutta missään ei jomota tai tunnu painon tunnetta.
Liikkuminen on ihan yhtä hyvää kuin ennenkin, äitini jopa nauroi kun pääsin erään narun ylitse joka kuitenkin on lantioni korkeudella, molemmat jalat heilahtivat ylitse ihan yhtä hienosti kuin ilman mahaakin. Toki ylös nouseminen tuolilta saa aikaan hieman ähinää, kipu tuolla lantion ja reisien yhtymäkohdassa on ilkeää, parin askeleen jälkeen se kuitenkin loppuu.
Painetta ei vielä tuolla häpyluun tietämillä tunnu, joten pääkään ei polskijalla ole ihan lähtö kuopissa. Eli odotelkaamme vielä.

Alku viikko on kuitenkin tuonut tullessaan voimakasta väsymystä ja ilman päiväunia en todellakaan jaksa koko päivää. Väsymys on niin voimakasta että nukkuessani jopa kuolaan joka paikkaan, inhaa touhua, yök.
Lisänä on todella kiukkuinen olo. Syynä ihan mikä vain, haastan riitää siis mitättömistäkin asioista. Ihan yhtälailla kärsivällisyys lapsia kohtaan on ollut hukassa, onneksi kuitenkin tämä viikko on heidänkin osaltaan ollut jo helpohko, ei ole tarvinnut turhan usein kieltää ja komentaa. Koska tunnen siitä valtavaa huonoa oloa kun niin joudun tekemään, usein niin paljon että itkeskelen nukkumaan mennessäni ja heille uni silittelyjä tehdessäni ennen omaa sänkyyn kapuamistani. Tapa jota en osaa lopettaa, joka on alkunsa saanut pelosta että lapsi on kuollut sänkyynsä, eli kätkyt kuolemasta. Ravasin poikien vauva aikana jopa 20kertaa yössä sängyn vieressä katsomassa että lapsi hengittää ja sitä teen iltaisin edelleenkin. Silittelyni yksi syistä on toivottaa hyvää yötä ja toinen on tarkistaa että he ovat vielä hengissä.
Uskon että näin teen polskijallekkin kun hän on päättänyt ulkoistua.

Toivottavasti viikko kuitenkin päättyy hyvissä tunnelmissa ja jaksan vielä tehdä yhdet juhlat viikonloppuna!