Terveisiä Sumulasta!

Päädyin kuluneen viikon kunniaksi keskiviikkona Sumulaan, täällä asiat ovat aivan toisin, kuin muualla. Alku täällä Sumulassa oli melko rauhallista, totuttelin vain siihen ettei täällä ole tapana syödä paljoa, täällä vain juodaan ja juomakin on pääsääntöisesti vettä tai jotakin missä on mustaherukkaa.

Eksyimme perjantaina ruoka kauppaan ja kysyin mieheltä että johan on kumma kun näen kaiken kahtena. Mies sitten ystävällisesti selitti että toki toki, nehän on kaikki kaksosia! Tänään kun on tämä kaksosten yhteinen shoppailu päivä! Koko asia laittoi mietityttämään niin paljon että pienin välimatkoin piti oikein istua asiaa miettimään.

Täällä on myös tapana että nukutaan paljon, täällä ei tehdä oikein mitään, useimmiten hytistään peiton alla tai revitään kilpaa vaatteita pois päältä, mikä on aika kummallista mutta tuntuu melko luontevalta aina kolmen neljän tunnin välein, itsekkin kun sitä muutaman kerran pääsin kokeilemaan.

Mielenkiintoisinta täällä on muoti. Jos muualla seurataan Pariisin tai Milanon uusia tuulia, täällä tuulet ovat aivan omat. Kuka olisi uskonut että suurinta muotia voi olla laittaa pitkävartiset sukat housujen päälle ja todella, mitä pidempi vartiset sitä muodikkaamat!
Kampaus muoti on myös hieman yllättänyt, joku voisi kuvailla kampauksia sanoin petolinnun perä-kampaukseksi tai millä nimellä kukakin tahtoo kutsua. Useimmiten parasta on vielä se että päänahkaa näkyy oikein kunnolla ja ne hiukset todella nousevat suorina ylös!

Pääsääntöisesti illat täällä menevät niin että hytistään peiton alla, kun joku on selvästi unohtanut laittaa lämmityksen päälle! Ja hetken päästä kun se lämmitys on viimein päällä vaatteita otetaan todellakin kilpaa pois ja lopulta keskellä yötä joku on kastellut koko sängyn miltei märäksi, tai ainakin niin että sängyssä on melko epämiellyttävä nukkua!

Päivisin täällä vain tuijotetaan suoraan eteenpäin näkemättä mitään ja usein kuulemattakin mitään, vaikka joku puhuisi jotakin ihan siinä vieressä. Perheen lapsista tämä ei ole kovin hauska juttu, tai ainakin siltä tuntuu kun kuulin että joku kysyi että; ootko sä kuuro vai?

Onneksi tämä matka Sumulaan alkaa olla jo takana päin omalta osaltani, lapseni tosin ovat vielä matkalla, mutta uskon heidänkin palautuvan piahkoin.

*
Keskiviikkosta lähtien olen siis sairastanut melko rajua kuumetta, olo on ollut ulkopuolinen ja olen ollut aivan "sumussa". Koska Maman on pitänyt olla lasten kanssa kipeydestä huolimatta on sumussa kulkeminen ollut melko rasittavaa. Onneksi tilanne on kuitenkin paranemaan päin ja ainakin Mama jo kykenee kommunikoimaan ja hieman maistelemaan jo ruokaakin, toisin kuin Polskija joka ei nauti mitään muuta kuin rintamaitoa. J ja Pikku J taas ovat jo niin hyvässä kunnossa että muistavat hieman tapellakkin, ainakin 10 min välein.
Normaali elämä on siis pian taas meilläkin!

ihmeitäkö?

Muistatteko kun jokin aika sitten kirjoittelin lapsista jotka muka osasivat sanoa jotakin hyvin nuorena? Taisin olla melko sarkastinen ja erittäin epäileväinen asian suhteen. Ei, en vieläkään usko että puolivuotias lapsi osaa tarkoituksella sanoa jotakin, eli siis tarkoittaen sitä, mutta uskon että lapsi pystyy sanomaan jotakin järkevää!

Polskija on jutellut nyt muutaman viikon, juttua tulee usein pitkään ja hartaasti ja tarinaa on kerrottavana kovastikkin, kertojakin oikein rauhoittuu oman juttelunsa aikana juttelemaan lisää. Mama ja Polskijan isähän, saati kukaan muu ei ymmärrä yhtään mitään niistä tarinoista, mutta kovasti Polskija katsoo silmiin ja pölöttää menemään.
Lähinnä siis taa taa, tä tä, ättä ättä ja ooo "sanoja".
Kerranpa Polskija sitten heilui sylissä kocasti tarinoiden ja mummunsa kysyi että mitä se sanoi? Mummukin ihan jäi kuuntelemana polskijan juttuja ja sanoikin että luuli kuulleensa jotakin.
Kohta Polskija jatkoi omaa jutteluaan ja mummu terästäytyi jälleen. Sanoiko se oikeasti että äi-tti? Juu kyllä se ihan tosiaan sanoi että äi-tti.

Olen kuunnellut tuota "sanaa" jo useamman kerran, poika ainakin tietää että se on hyvä sana kun siitä on nyt kaikki innostuneet, hyvä ettei naapuritkin käy pojalle hokemaan että sano äi-tti. Polskijan kasvot kun nousevat hymyyn kun sanaa hälle hokee.
Ja kulkaa vaan, kyllä se osaa sanoa niin ihan oikeasti, siitä en sitten tiedä tietääkö se mitä se tarkoittaa, mutta kovin kiva sana se silti tuntuu olevan.

Eipä mennyt kuin pieni hetki niin poika hoki sanaa oje, sängyltä kuului että oje, lattialta kuului oje, turvaistuimesta kuului tätätätä juttelujen seasta myös ooo ja oje.
Niin siis kyseessä on siis oikeasti sana, vaikkakaan ei suomen kielessä vaan espanjassa Oye, kuule. Vähän kuin meillä sanotaan että "kuule, mites se juttu menikään", espanjassa "Oye, como es?"

Polskija on nyt sitten saanut puhe opetusta, vaarin mielestä ensimmäinen sana saisi olla sitrushedelmäpuserrin, oikein helppo eikö. Kyseiseen laitteeseenkin on jo tutustuttu jotta se nyt sitten osattaisiin sanoa. Tutustuminen tapahtui käsi ja suu tuntumaa ottamalla tätsyn lelu puristimella. Isänsä tietenkin yrittää saada sanaa Papá tai edes isi.

Myönnän etten ole soittamassa vauvalehtiin tai uutisiin että on tapahtunut ihme, alle 6kk ikäinen lapsi puhuu! En vieläkään usko että lapsi puolen vuoden iässä on kykenevä kontroloimaan ilmaisuaan, kun käden koordinaatiokin on vielä hakusessa ja se kääntyminenkin on vain silloin tällöin tapahtuvaa, miten muka lapsen kehitys pystyisi hyppäämään niin paljon että se osaisi sanoa oikeita sanoja tarkoittaen niitä?
Polskija on oman puheensa seassa saanut aikaiseksi meille tuttuja sanoja ja meidän hymyilevien kasvojen ja innostuneen äänen innoittamana etsii sitä sanaa mikä meidät sai sillä tavalla reagoimaan.

Äi-tti sana on jokaisella äidille se tärkein, kun sen aika on tulla ja varsinkin silloin kun lapsi selkeästi osoittaa mitä se tarkoittaa. Jokainen odottaa sitä ja lopulta joskus jopa kyynel silmin se kohdataan. Minä jään vielä odottelemaan sitä aitoa oikeaa Äi-ttiä ja nautin Polskijan jutustelusta omalla kielellään meille.

Eron hetkiä

Tajusin vasta hetki sitten että olen elänyt jonkinlaisessa symbioosissa jo 5kk ilman yli tunnin kestävää katkosta yhdessä ololle. En oikeastaan koskaan ole edes ajatellut koska tai miten jätän Polskijan hoitoon jonnekkin hetkeksi, J:n ja Pikku J:n kanssa on menty sen mukaan miltä tilanne näytti. J taisi olla lähemmäksi 9kk kun mieheni kanssa kävimme elokuvissa ja syömässä ihan ilman poikaa. Pikku J taas ei ollut kai viikkoa-kahta vanha kun taas kävimme elokuvissa, koska enhän voinut jättää Harry Potteria odottamaan sitä että se tuli DVD:lle joten joku muu hoiti poikaa.

En oikeastaan ole kaivannutkaan katkosta symbioosistamme kun en sitä ole tietoisesti edes ajatellut. Viime viikonloppuna tuli kuitenkin sellainen tilanne vastaan mihin en kerta kaikkiaan pystynyt sanomaan ei. Olin siis lauantaina ja sunnuntaina edustamassa erästä yritystä eräillä messuilla. Luonnollisesti en koko päivää voinut siellä olla, koska Polskija elelee pääasiassa edelleen rintamaidolla, joten symbioosimme tuli katkos, jopa ihan 5-6 tunnin katkos. Itse nautin noista tunneista paljon, oli ihanaa huomata olevansa vielä kykenevä aikuisten elämään ja toisaalta siihen että pystyi jättämään Polskijan toisen huomaan, tosin tällä kertaa isänsä.

Ero oli Polskijalle tressaava, yöt muuttuivat katkonaisemmiksi siitäkin mitenkä katkonaisia ne jo nyt ovat, toisaalta Polskija oli osoittanut hienoja taitoja joita ei muuten olisi tullut esille. Nokkamukista veden juominen oli yksi näistä, Polskija osasi juoda siitä ilman apua ja Polskija söi myös ennätyksellisen määrän soseita Maman poissa ollessa.
Sunnuntaina Polskija pääsi Mummun hoitoon, eikä ollut asiasta kai edes moksiskaan, mutta kun Mama tuli takaisin, oli tissitakiainen hihkumassa ja hytkymässä jo että ota nyt, ota nyt! Ja Mamahan otti syliin!
Mamalle fyysisesti erossa olo oli ihan siedettävää, vasta kotimatkalla maitoa valui yli äyräiden joten onni onnettomuudessa, vaatteet pysyivät maidottomina edustuksen ajan. Kotiin tultaessa tilanne sitten olikin aivan toinen.

Tämä viikko onkin ollut sitten rytmin takaisin ottamista, mikä on tehnyt sellaisen tilanteen että istun tässäkin silmät ristissä ja haaveilen päiväunista joihin ei ole mahdollisuutta vaikka Polskija nukkuisikin. Viikonlopun rytmien muutokset ovat tehneet sen että Polskijalta on jäänyt päiväunia välistä ja Polskija on ollut luonnollisesti kiukkuinen ja nukahtanut liian aikaisin yö unille ja heräillyt jopa tunnin välein, mikä taas on tosiaan tehnyt Maman päivästä sekavan. Siksi olo onkin sellainen että tuntuu elämän olevan kamalan rikkinäistä ja sekavaa. Kaipaankin jo rauhaa ja mahdollisuutta tehdä asioita rauhassa. Tiedän että joskus sekin päivä koittaa ja osaan iloita siitä kun niin käy!

Olen kuitenkin yllättynyt siitä ettei erossa olomme vaikuttanut minuun pahemmin kuin pienen piston rinnassa. Ehkä asiaa auttoi se että Polskija oli kotona oman isänsä kanssa suurimman osan aikaa, kuin se että joku ulkopuolinen olisi ollut Polskijan kanssa. Nyt sitten seuraavaa erossa oloa tuskin on tulossa, ainakaan lähi aikoina.

5 kuukautta

Tiedättekö mitä? Nyt tunnustan jotakin. Olen ehkä joskus väittänyt, tai ehkä kirjoituksistani saa sellaisen kuvan että en välitä piirun vertaa muiden mielipiteistä tai normeista mitenkä pitäisi mennä. Totuus on että jossain minäkin takaraivoni pienessä millimetrissä välitän. Seuraan neuvolan piirroksia ja kehittymis karttoja siellä millimetrissäni ihan yhtä tarkkaan kuin kuka tahansa. Joskus jopa huolestun asioista, vaikka oikeastaan muka en.
Onko meidät vain saatu uskomaan asioihin niin paljon että pitää täristä hysteerisenä jos ei nyt ihan mennäkkään niin kuin teksti sanoo?

Polskijanhan ei ole kääntynyt, ei vaikka olen hieman reenaillut hänen kanssaan kääntymisen jaloa taitoa ja se menee oikein hienosti jos hieman autan. Olen leikittänyt leluilla ja yrittänyt saada Polskijaa kiinnostumaan jostakin niin että hups vain se kääntyisi, mutta hups vain, Polskijaa ei kiinnosta!
Olen hieman loukkaantunutkin kommenteista liittyen asiaan, tai siitä kuinka Polskijaa on verrattu nuorempiin ja kehuttu kun sekin NonnaLiisa ja NiiloJuhani on jo monta viikkoa kääntynyt. Olen huolissani miettinyt mikä on vikana kun luen nuorempien kääntymisistä ja muista edistys askelista, jotka meillä ovat vain haaveena. Kuluneena viikonloppuna tuskailin jo hieman asiaa vanhemmilleni ääneen. Itse söin pöydän ääressä ja Polskija tarkkaili tilannetta masullaan sängyltä. Ja hups vain, Polskija kääntyi! Mama nosti kädet ilmaan ja tuuletti! Ei kuin Polskija takaisin mahalleen ja testaten oliko tämä nyt jokin onnen kantamoinen ja silkka sattuma, vai ihan oikea taito! Uusinta jäi kyllä näkemättä, myönnetään.
Seuraavana päivänä se uusinta sitten tapahtui, ja monta kertaa, wiiiuh! Innoissani päivittelin statuksiani ja näpyttelin viestejä asiasta, se osaa se osaaaaaaa!
Neuvolassa sitten ylpeänä sain vastata kyselyyn kääntyykö Polskija, kainosti vastasin että joo. Myönnän senkin että kuumeisesti mietin että mitäs se Polskija osaa mitä muut eivät, noh ainakin kääntää kielensä vinoon! Tärkeää eikö?
Meidän 5 kuinen nuorimies kyllä osaa tälläisen taidon;
Ja sieltä mukista juodaan ihan oikeasti, toki sitä valuu suupielistä paidallekkin mutta ai mitkä maiskutukset vesi saa aikaan ja hymyn!

5 kk ikä on tuonut mukanaan taitojen lisäksi myös muuta, neuvolan tripla rokotuksen joka meillä valitettavasti heti vauvarokosta parantumisen ja palautumisen jälkeen nostatti uuden lämmön. Polskija ei sietänyt mitään käsittelyä, ei voinut nostaa sängystä ilman itkua kun se tuntui pahalta, ei voinut vaihtaa asentoa sylissä kun sekin sai myös itkun. Onneksi kolmen rokotuksen sarja on nyt takana päin ja seuraavat kaksi vasta kuukausien päässä!

Nyt sitten vain kohti uusia haasteita ja uusien taitojen odottelua!