ihmeitäkö?

Muistatteko kun jokin aika sitten kirjoittelin lapsista jotka muka osasivat sanoa jotakin hyvin nuorena? Taisin olla melko sarkastinen ja erittäin epäileväinen asian suhteen. Ei, en vieläkään usko että puolivuotias lapsi osaa tarkoituksella sanoa jotakin, eli siis tarkoittaen sitä, mutta uskon että lapsi pystyy sanomaan jotakin järkevää!

Polskija on jutellut nyt muutaman viikon, juttua tulee usein pitkään ja hartaasti ja tarinaa on kerrottavana kovastikkin, kertojakin oikein rauhoittuu oman juttelunsa aikana juttelemaan lisää. Mama ja Polskijan isähän, saati kukaan muu ei ymmärrä yhtään mitään niistä tarinoista, mutta kovasti Polskija katsoo silmiin ja pölöttää menemään.
Lähinnä siis taa taa, tä tä, ättä ättä ja ooo "sanoja".
Kerranpa Polskija sitten heilui sylissä kocasti tarinoiden ja mummunsa kysyi että mitä se sanoi? Mummukin ihan jäi kuuntelemana polskijan juttuja ja sanoikin että luuli kuulleensa jotakin.
Kohta Polskija jatkoi omaa jutteluaan ja mummu terästäytyi jälleen. Sanoiko se oikeasti että äi-tti? Juu kyllä se ihan tosiaan sanoi että äi-tti.

Olen kuunnellut tuota "sanaa" jo useamman kerran, poika ainakin tietää että se on hyvä sana kun siitä on nyt kaikki innostuneet, hyvä ettei naapuritkin käy pojalle hokemaan että sano äi-tti. Polskijan kasvot kun nousevat hymyyn kun sanaa hälle hokee.
Ja kulkaa vaan, kyllä se osaa sanoa niin ihan oikeasti, siitä en sitten tiedä tietääkö se mitä se tarkoittaa, mutta kovin kiva sana se silti tuntuu olevan.

Eipä mennyt kuin pieni hetki niin poika hoki sanaa oje, sängyltä kuului että oje, lattialta kuului oje, turvaistuimesta kuului tätätätä juttelujen seasta myös ooo ja oje.
Niin siis kyseessä on siis oikeasti sana, vaikkakaan ei suomen kielessä vaan espanjassa Oye, kuule. Vähän kuin meillä sanotaan että "kuule, mites se juttu menikään", espanjassa "Oye, como es?"

Polskija on nyt sitten saanut puhe opetusta, vaarin mielestä ensimmäinen sana saisi olla sitrushedelmäpuserrin, oikein helppo eikö. Kyseiseen laitteeseenkin on jo tutustuttu jotta se nyt sitten osattaisiin sanoa. Tutustuminen tapahtui käsi ja suu tuntumaa ottamalla tätsyn lelu puristimella. Isänsä tietenkin yrittää saada sanaa Papá tai edes isi.

Myönnän etten ole soittamassa vauvalehtiin tai uutisiin että on tapahtunut ihme, alle 6kk ikäinen lapsi puhuu! En vieläkään usko että lapsi puolen vuoden iässä on kykenevä kontroloimaan ilmaisuaan, kun käden koordinaatiokin on vielä hakusessa ja se kääntyminenkin on vain silloin tällöin tapahtuvaa, miten muka lapsen kehitys pystyisi hyppäämään niin paljon että se osaisi sanoa oikeita sanoja tarkoittaen niitä?
Polskija on oman puheensa seassa saanut aikaiseksi meille tuttuja sanoja ja meidän hymyilevien kasvojen ja innostuneen äänen innoittamana etsii sitä sanaa mikä meidät sai sillä tavalla reagoimaan.

Äi-tti sana on jokaisella äidille se tärkein, kun sen aika on tulla ja varsinkin silloin kun lapsi selkeästi osoittaa mitä se tarkoittaa. Jokainen odottaa sitä ja lopulta joskus jopa kyynel silmin se kohdataan. Minä jään vielä odottelemaan sitä aitoa oikeaa Äi-ttiä ja nautin Polskijan jutustelusta omalla kielellään meille.