Säikähdys

Tällä kertaa en voi edes omaan sarkastiseen tapaani yrittää olla vitsailevan sarkastinen. Asia on sen verran vakava ja mietteitä nostattava, oikeastaan säikähdin kunnolla.

Muutama päivä sitten torkuin "J":n sängyllä. Olin sellaisessa tiedostavassa tiedottomassa tilassa. Isot pojat katselivat lasten ohjelmaa ja Polskija touhusi omiaan lattialla, josta olin katsonut että mitään pientä lelua ei ollut lähellä.
"Pikku J" kuitenkin jossain vaiheessa nappasin Polskijan suusta villalankaa. Totesin että tilanne ok, Polskija ihan normaali ja jatkaa leikkiään. Heti perään kuitenkin Polskija alkoi yskiä, en asiaa sen paremmin huomioinut koska Polskija on viime aikoina yskinyt muutenkin. Yskintä jatkui ja juuri koutiutuva Isi, sitten nappasi pojan syliinsä ja hätääntyi että siellä on nyt jotkain suussa. Polskijakin selvästi jo kakoi ja kakoi. Itse seurasin miestä keittiöön jossa taputeltiin selkää ja mies laittoi sormet kurkkuun, ei auttanut. Polskija kakoi lisää ja itki. Oma ajatus jo juoksi jossain muualla, seurasin kuitenkin että poika oli vielä punainen ja hengitti vaikka jotakin oli pahasti vinossa, todella pahasti. En tiedä mitä Polskija oli saanut suuhunsa, mutta sitä ei saatu ulos, vaikka kuinka yritettiin. Polskija hätääntyi ja Polskijan isä hätääntyi. Itse jo ehdotin että käännä poika pääalaspäin, mutta Isi koitti vielä saada kurkusta pois sen mikä ikinä sinne menikään. Polskija ei enää niin taistellut vastaan, ja itselle tuli hätä. Nyt tule sieltä pois!
Lopulta Polskija lopetti itkemisen ja hengitti normaalisti ja halusi Maman syliin. Oli pakko kääntää miehelle selkä, ettei näe kostuvia silmiä. Polskija nojaili hetken sylissä ja pian halusikin jo isälleen, jonka luo Polskija nukahti lopulta.
Taisi olla suuri taistelu, väsyttävä ja raskas. Uni tuli tarpeeseen. Unen aikana Polskija vielä yski, Isi kävi joka kerta tarkistamassa että kaikki oli hyvin, oli siellä.
Kurkusta ei tullut mitään ulos, mieheni sanoi että kun ei saanut mitään pois työnsi sen mitä siellä olikin alas kurkusta.

Rupesin miettimään sitä mitä olisi käynyt JOS olisin ollut yksin kotona. Luulisin että perheen kokomme ei olisi viisi. En olisi tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. En todellakaan. En osaa minkäänlaista ensiapua. Onneksi mieheni on toiminut Espanjassa palokunnassa ja on tietoinen elvytyksestä, tällä kertaa se pelasti.

Mietin että miksi ei järjestetä jotakin pakollista ensiapu kurssia tuleville äideille, vai onko sellainen olemassa? Vaikka synnytysvalmennuksen yhteydessä? Minä kun en ole koskaan sellaista käynyt. Jos ei ole niin sellainen pitäisi ehdottomasti olla!
Joskus yläasteella ollessani on kyllä ollut jonkinlaista alkeellista opetusta palokunnan toimesta, mutta ketä se on sinä aikana kiinnostanut? Silloin on mietitty että on kamalan noloa kun pitää silmät sidottuna kuunnella toisen ihmisen ohjeita ja haakuilla jumppasalissa leikkien että siellä on palo, tai elvyttää nukkea. Ei kukaan tainnut silloin miettiä että niitä taitoja tarvitaan joku kaunis päivä, että ne voivat pelastaa oman lapsen hengen.

En ole nyt rynnännyt ensiapu kurssille, mutta en ole laittanut imuria kaappiin, koska nyt aloitan päivän imuroimalla ja illalla lopetan päivän nostelemalla tavaroita lattioilta ylös. Keräilen murusia lattioilta ja mietin missä Polskija voisi olla turvallisesti leikkimässä.
En muuttunut yli suojelevaksi, vaan totesin että näin pääsen helpommalla. Opetan taas ja taas ja taas isoille pojillekkin sen ettei tavaroita heitellä lattialle, he ovat onneksi ymmärtäneet miksi. Tosin nyt kuulen koko ajan että jos Polskija syö tuota lelua se voi kuolla, vaikka lelu olisi isoin traktori mitä meiltä löytyy.

Tuli taas opittua että ihmisen henki on pienestä kiinni ja oikeastaan hävettää ja pelottaa se että en todellakaan voi sulkea silmiäni hetkeksi vaikka kuulisin mitä ympärillä tapahtuu. Pelottaa oma väsymys joka valtaa alaa minusta. Jos joskus oikeasti nukahdan ja jotakin tapahtuu? Pakko saada tarpeeksi unta!

Mistä vauvat pitää?

Polskijalla, kuten kenellä tahansa pikku tyypillä on omat juttunsa mistä pitää, usein ne ovat sellaisia mistä toiset eivät pidä sitten millään.
Polskija pitää kynsien leikkaamisesta. Poika oikein tärisee ja hihku innosta kun näkee kynsileikkurit.
Kun kynsiä ruvetaan leikkaamaan Polskija rauhoittuu ja kurkkii mistä pystyy, että näkee kuinka homma hoituu, naps ääni saa aikaan naurun!
En tiedä ketään muuta joka on antanut alusta lähtien leikata kynnet näin hienosti.

Koska Polskija on harjoitellut jo mukista juomista ja nokkamukia ei tämä pitäminen ole ihan uusi juttu, mutta Polskija himoitsee jokaista mukia josta näkee jonkun juovan. On ihan turha kuvitella että Polskijan seurassa voi olla juomatta mitään ilman etteikö poika sitä huomaisia. Ja jos et satu huomaamaan niin Polskija kyllä antaa kuulua itsestään. Öh-ö-ö-öh vain kuuluu, ihan kuin Polskija kertoisi että "heeeeiiii mäkin olen täällä, tajuuks!" Ja voi sitä riemua kun suuhun saa edes pienen tipan ihan mitä vain juomaa! Parasta on kuitenkin isin kahvi tai ihan vain vesi. Vedestä hihkutaan ja iloitaan. Kädet huitovat ilmaa ja Polskijan kasvot lositavat kuin kirkkain aurinko, usein sekaan sekoittuu myös maailman kaunein onnen naurahdus.

Kerta muiden juomiset kiinnostaa, niin tottakai myös muiden syömiset kiinnostaa. Tällä hetkellä lempi herkku on ihan vain leipä. Sitä mutustellaan ja maistellaan oikein tunteella. Jos muu ruoka ei mene alas, niin leipä menee. Usein jopa ihan kokonainen paahtoleipä.
Toiseksi parasta onkin sitten banaani, sitä maistellaan kulmat kurtussa ja öhistään että saa lisää.
Pääsääntöisesti jokaisen ruuan kohdalla kuuluu tuttu öh-äännähdys, jos et ole tajunnut hieman Polskijallekkin antaa. Ja voi kuulkaa kuinka sitä ollaan tyytyväisiä se pieni murunen suussa!

Tänään Polskija innostui oikein kunnolla kääntyilystä. Pelkkä vaippa päällä Maman ja isin sängyllä kääntyily oli niin huippua että kierittiin sängyn päädystä päätyyn ja joka suuntaan. Joka kierähdyksellä piti vielä nauraa kihertää menemään. Jopa isoveljet nauroivat Polskijan touhulle vatsat kippurassa.

Kaikkein eniten meidän vauva pitää varpaistaan ilman sukkia! Pienet varpaat heiluvat joka suuntaan ja päätyvät suuhun tai pienten sormien hypisteltäviksi. Jos olo on tuntunut kurjalta ja saa sukat pois, onkin Polskija yhtä hymyä.

Näistä asioista meidän vauva pitää.

Missä se vauva on?

Katson Polskijaa joka touhuaa olohuoneen lattialla peiton päällä ja ihmettelen että missä se meidän pieni ja avuton vauva on? Missä se pikku ihminen joka ei osannut tehdä itse mitään ja tarvitsi kaikkeen apua? Siellä se peitolla potkii masullaan ja katselee telkkarin värejä ja välillä maistelee käyttämätöntä vaippaa joka odottelee paikalleen laittoa. Välillä katsotaan vähän lelua ja maistetaan sitäkin. Sitten kun ei enää jaksa tai ei nyt oikein kiinnosta tulee kiukku ja melu taso nousee!

Viime viikon tiistaina tämä entinen pikku vauva sai ensimmäisen hampaansa, siihen loppui minusta täysin pikku vauva kausi. Nyt voi purra ja kolisutella hammasta lusikkaan tai lasin reunaan. Polskija kun rakastaa lasista juomista ja isin kahvi on yleensä se mikä maistuu parhaimmalta! Hammas tuli melko kivuttomasti, ei kuumetta ja kauheita kiukkuja, syöminen vain oli niukkaa kun ei vain maistunut ja tavaroiden suuhun laitto oli lempi juttu, kuten myös isän tai Maman leuan pureminen, sitä tosin tehdään vieläkin ja uskokaa tai älkää, jos ennen Maman leukaperät olivat mustelmilla, mitä ne nyt ovat sen pikku hampaan ansiosta?

Vasta kun hammas oli puhjennut huomasin että Polskijanahan ryömii! Se liikkuu eteenpäin ja pyörii napansa ympäri ja matkaa sinne missä mielenkiintoisimmat asiat ovat, tai äiti, useimmiten kuitenkin blue-ray soittimen punainen valo jota tavoitellaan hartaasti ja pitkään, siihen yltämättä, vielä.
Koska en muista J:n tai Pikku J:n ryömimistä, tämä on niin hauskaa! Polskija nostaa peppua ylös ja työntää jaloilla itseään eteenpäin, kädet tavoittelevat kiinnostuksen kohdetta.
Ja kun ryömiminen aloitettiin viime torstaina on Polskija jo aloittanut konttaus asennon harjoittelun. Kovin se on vielä huteraa ja voimat käsistä varsinkin ovat kadoksissa, mutta takapään asento on jo melko hyvässä hallussa, eli kohta mennään ja lujaa!

Silloin kun tuntuu että kehityksen askeleet eivät tavoita meidän lasta, sitä tapahtuukin yhdellä rysäyksellä! Olen jo kuukauden verran katsellut muita lapsia, hieman vanhempia miettien sitä hetkeä kun Polskijan tie vie hoitoon ja miettinyt että onko se tuollainen sitten? Eiöä 9kk ikäinen jo ole aktiivinen eikä pieni syli mussukka? Tuntuu pahalta laittaa Polskija hoitoon kun ei se osaa vielä liikkua, nyt asia jotenkin taas muuttui. Osaahan se ja 9 kuukauden ikään on vielä jokunen tovi aikaa ja nythän se suurin kehitys vasta alkaa, tai ainakin se minkä me selkeästi näemme!

Meillä ei siis enää ole avutonta vauvaa, meillä on iso vauva joka komentaa ja määrää ja joka ei ole tyytyväinen pelkästään silloin kun saa sylin vaan vaatii jo enemmän! Meidän vauvasta on tulossa iso!

6 kuukautta

Matka Sumulaan on viimein päättynyt. Kuumeet perheessämme on nyt käyty läpi. Polskija tosin kahteen otteeseen. Parina kuluneena yönä on lämpö noussut ylös ja Polskija parka ollut aivan nuutunut. Eipähän 6 kuukauden juhlimista voida tehdä jos ei hieman ensin olla sairaana!

Ensimmäinen päivä tuli siis Polskijan elämän ensimmäiset 6 kuukautta täyteen. Viimeisen kuukauden aikana ei oikeastaan ole tapahtunut kummoista kehittymistä. Pituutta Polskijalla on nyt 68cm ja paino on muutaman kymmennen gramman päässä 7 kg. Kovin on siis kevyt poika, joka jo neuvolassakin aiheuttaa hieman mietintää. Painoa on onneksi toki tullut lisää mutta kun tuijotetaan niitä käyriä niin -13% toki tuntuu aika hurjalta, ainakin neuvolan tädistä. Itse katson vain et joo-o, kevyt on poika. En nyt kovaa paniikkia siitä ota, kun J oli tuossa vaiheessa jo -20% tai -22% käyrillä. Pitäisikö siis Polskijan painosta muka olla huolissaan? Painoa tulee joka kerta kuitenkin lisää ja Polskija on ihan ok. Hieman kiukkuinen, mutta kuka sitä tietää mistä se johtuu? Ruoka ei ole maistunut, siis luskoitava ruoka. Sumulassa vierailu aiheutti jonkin verran kurkun kipeyttä, joten ehkä siksi nyt ei ruoka maita, tai tuleeko ne hampaat jo?
Joka tapauksessa en vielä halua lietsoa omaa paniikkiani asian suhteen, vaikka kai sitä olen tavallaan jo alitajuntaisesti tehnyt. Hankin nimittäin kaupan puuroa pojalle, toivoen että se maistuisi ja painokin rupeaisi nousemaan. Tiedän että yritän turhaan, J:n tai Pikku J:n kohdallakaan se ei ole onnistunut. Meidän pojat nyt vain kasvavat ulkona suomen kasvukäyristä.

No mutta se kuusi kuukautta. Polskija on ruvennut viihtymään lattialla peiton päällä ja siellä kierähtelee pääsääntöisesti vatsalta selälleen ja sieltä yrittää kovasti päästä takaisin. Väliin Polskija on ihan U-kirjaimen muodossa kun yritys on niin kova, valitettavasti useimmiten toinen käsistä on niin tiellä että sen yli kääntyminen olisi jo aikamoinen urakka. Välillä tosin onnistutaan ja hymy on sen mukainen! Lisäksi Polskijalla on kova yritys päästä eteenpäin, jaloilla tuupitaan kovasti peittoa ja välillä päästäänkin muutama sentti lähemmäksi lelua. Peppukin nousee välillä ylös, mutta konttaus asennosta ollaan edelleen kaukana, asento on lähinnä niin että peppu on taivaissa ja polvet eivät koske maata, ihan kuin Polskija harjoittelisi jotakin Joogan esiastetta!

6 kk kunniaksi on kuitenkin testattu syöttötuolia, Polskija viihtyy siinä tovin taputellen pöytää ja tiputellen tavaroita lattialle, joka on hurjan mielenkiintoista. Ilmeisesti se että tavara tippuu on kaikkein hauskin kohta, tosin sille ei vielä naureta mutta sitä katsotaan vakavana ja tarkkaan.
Syöminen kun on tosiaan ollut melko huonoa en osaa sanoa onnistuuko syöminen syöttötuolissa. Polskija tosin heiluu kuin heinä seiväs tuulessa, istuskellessaan trip trapissaan joten lusikan suuhun saaminen on aikamoinen urheilusuoritus! Harjoitus tosin tekee tässäkin aivan varmasti mestarin!

Terveisiä Sumulasta!

Päädyin kuluneen viikon kunniaksi keskiviikkona Sumulaan, täällä asiat ovat aivan toisin, kuin muualla. Alku täällä Sumulassa oli melko rauhallista, totuttelin vain siihen ettei täällä ole tapana syödä paljoa, täällä vain juodaan ja juomakin on pääsääntöisesti vettä tai jotakin missä on mustaherukkaa.

Eksyimme perjantaina ruoka kauppaan ja kysyin mieheltä että johan on kumma kun näen kaiken kahtena. Mies sitten ystävällisesti selitti että toki toki, nehän on kaikki kaksosia! Tänään kun on tämä kaksosten yhteinen shoppailu päivä! Koko asia laittoi mietityttämään niin paljon että pienin välimatkoin piti oikein istua asiaa miettimään.

Täällä on myös tapana että nukutaan paljon, täällä ei tehdä oikein mitään, useimmiten hytistään peiton alla tai revitään kilpaa vaatteita pois päältä, mikä on aika kummallista mutta tuntuu melko luontevalta aina kolmen neljän tunnin välein, itsekkin kun sitä muutaman kerran pääsin kokeilemaan.

Mielenkiintoisinta täällä on muoti. Jos muualla seurataan Pariisin tai Milanon uusia tuulia, täällä tuulet ovat aivan omat. Kuka olisi uskonut että suurinta muotia voi olla laittaa pitkävartiset sukat housujen päälle ja todella, mitä pidempi vartiset sitä muodikkaamat!
Kampaus muoti on myös hieman yllättänyt, joku voisi kuvailla kampauksia sanoin petolinnun perä-kampaukseksi tai millä nimellä kukakin tahtoo kutsua. Useimmiten parasta on vielä se että päänahkaa näkyy oikein kunnolla ja ne hiukset todella nousevat suorina ylös!

Pääsääntöisesti illat täällä menevät niin että hytistään peiton alla, kun joku on selvästi unohtanut laittaa lämmityksen päälle! Ja hetken päästä kun se lämmitys on viimein päällä vaatteita otetaan todellakin kilpaa pois ja lopulta keskellä yötä joku on kastellut koko sängyn miltei märäksi, tai ainakin niin että sängyssä on melko epämiellyttävä nukkua!

Päivisin täällä vain tuijotetaan suoraan eteenpäin näkemättä mitään ja usein kuulemattakin mitään, vaikka joku puhuisi jotakin ihan siinä vieressä. Perheen lapsista tämä ei ole kovin hauska juttu, tai ainakin siltä tuntuu kun kuulin että joku kysyi että; ootko sä kuuro vai?

Onneksi tämä matka Sumulaan alkaa olla jo takana päin omalta osaltani, lapseni tosin ovat vielä matkalla, mutta uskon heidänkin palautuvan piahkoin.

*
Keskiviikkosta lähtien olen siis sairastanut melko rajua kuumetta, olo on ollut ulkopuolinen ja olen ollut aivan "sumussa". Koska Maman on pitänyt olla lasten kanssa kipeydestä huolimatta on sumussa kulkeminen ollut melko rasittavaa. Onneksi tilanne on kuitenkin paranemaan päin ja ainakin Mama jo kykenee kommunikoimaan ja hieman maistelemaan jo ruokaakin, toisin kuin Polskija joka ei nauti mitään muuta kuin rintamaitoa. J ja Pikku J taas ovat jo niin hyvässä kunnossa että muistavat hieman tapellakkin, ainakin 10 min välein.
Normaali elämä on siis pian taas meilläkin!

ihmeitäkö?

Muistatteko kun jokin aika sitten kirjoittelin lapsista jotka muka osasivat sanoa jotakin hyvin nuorena? Taisin olla melko sarkastinen ja erittäin epäileväinen asian suhteen. Ei, en vieläkään usko että puolivuotias lapsi osaa tarkoituksella sanoa jotakin, eli siis tarkoittaen sitä, mutta uskon että lapsi pystyy sanomaan jotakin järkevää!

Polskija on jutellut nyt muutaman viikon, juttua tulee usein pitkään ja hartaasti ja tarinaa on kerrottavana kovastikkin, kertojakin oikein rauhoittuu oman juttelunsa aikana juttelemaan lisää. Mama ja Polskijan isähän, saati kukaan muu ei ymmärrä yhtään mitään niistä tarinoista, mutta kovasti Polskija katsoo silmiin ja pölöttää menemään.
Lähinnä siis taa taa, tä tä, ättä ättä ja ooo "sanoja".
Kerranpa Polskija sitten heilui sylissä kocasti tarinoiden ja mummunsa kysyi että mitä se sanoi? Mummukin ihan jäi kuuntelemana polskijan juttuja ja sanoikin että luuli kuulleensa jotakin.
Kohta Polskija jatkoi omaa jutteluaan ja mummu terästäytyi jälleen. Sanoiko se oikeasti että äi-tti? Juu kyllä se ihan tosiaan sanoi että äi-tti.

Olen kuunnellut tuota "sanaa" jo useamman kerran, poika ainakin tietää että se on hyvä sana kun siitä on nyt kaikki innostuneet, hyvä ettei naapuritkin käy pojalle hokemaan että sano äi-tti. Polskijan kasvot kun nousevat hymyyn kun sanaa hälle hokee.
Ja kulkaa vaan, kyllä se osaa sanoa niin ihan oikeasti, siitä en sitten tiedä tietääkö se mitä se tarkoittaa, mutta kovin kiva sana se silti tuntuu olevan.

Eipä mennyt kuin pieni hetki niin poika hoki sanaa oje, sängyltä kuului että oje, lattialta kuului oje, turvaistuimesta kuului tätätätä juttelujen seasta myös ooo ja oje.
Niin siis kyseessä on siis oikeasti sana, vaikkakaan ei suomen kielessä vaan espanjassa Oye, kuule. Vähän kuin meillä sanotaan että "kuule, mites se juttu menikään", espanjassa "Oye, como es?"

Polskija on nyt sitten saanut puhe opetusta, vaarin mielestä ensimmäinen sana saisi olla sitrushedelmäpuserrin, oikein helppo eikö. Kyseiseen laitteeseenkin on jo tutustuttu jotta se nyt sitten osattaisiin sanoa. Tutustuminen tapahtui käsi ja suu tuntumaa ottamalla tätsyn lelu puristimella. Isänsä tietenkin yrittää saada sanaa Papá tai edes isi.

Myönnän etten ole soittamassa vauvalehtiin tai uutisiin että on tapahtunut ihme, alle 6kk ikäinen lapsi puhuu! En vieläkään usko että lapsi puolen vuoden iässä on kykenevä kontroloimaan ilmaisuaan, kun käden koordinaatiokin on vielä hakusessa ja se kääntyminenkin on vain silloin tällöin tapahtuvaa, miten muka lapsen kehitys pystyisi hyppäämään niin paljon että se osaisi sanoa oikeita sanoja tarkoittaen niitä?
Polskija on oman puheensa seassa saanut aikaiseksi meille tuttuja sanoja ja meidän hymyilevien kasvojen ja innostuneen äänen innoittamana etsii sitä sanaa mikä meidät sai sillä tavalla reagoimaan.

Äi-tti sana on jokaisella äidille se tärkein, kun sen aika on tulla ja varsinkin silloin kun lapsi selkeästi osoittaa mitä se tarkoittaa. Jokainen odottaa sitä ja lopulta joskus jopa kyynel silmin se kohdataan. Minä jään vielä odottelemaan sitä aitoa oikeaa Äi-ttiä ja nautin Polskijan jutustelusta omalla kielellään meille.

Eron hetkiä

Tajusin vasta hetki sitten että olen elänyt jonkinlaisessa symbioosissa jo 5kk ilman yli tunnin kestävää katkosta yhdessä ololle. En oikeastaan koskaan ole edes ajatellut koska tai miten jätän Polskijan hoitoon jonnekkin hetkeksi, J:n ja Pikku J:n kanssa on menty sen mukaan miltä tilanne näytti. J taisi olla lähemmäksi 9kk kun mieheni kanssa kävimme elokuvissa ja syömässä ihan ilman poikaa. Pikku J taas ei ollut kai viikkoa-kahta vanha kun taas kävimme elokuvissa, koska enhän voinut jättää Harry Potteria odottamaan sitä että se tuli DVD:lle joten joku muu hoiti poikaa.

En oikeastaan ole kaivannutkaan katkosta symbioosistamme kun en sitä ole tietoisesti edes ajatellut. Viime viikonloppuna tuli kuitenkin sellainen tilanne vastaan mihin en kerta kaikkiaan pystynyt sanomaan ei. Olin siis lauantaina ja sunnuntaina edustamassa erästä yritystä eräillä messuilla. Luonnollisesti en koko päivää voinut siellä olla, koska Polskija elelee pääasiassa edelleen rintamaidolla, joten symbioosimme tuli katkos, jopa ihan 5-6 tunnin katkos. Itse nautin noista tunneista paljon, oli ihanaa huomata olevansa vielä kykenevä aikuisten elämään ja toisaalta siihen että pystyi jättämään Polskijan toisen huomaan, tosin tällä kertaa isänsä.

Ero oli Polskijalle tressaava, yöt muuttuivat katkonaisemmiksi siitäkin mitenkä katkonaisia ne jo nyt ovat, toisaalta Polskija oli osoittanut hienoja taitoja joita ei muuten olisi tullut esille. Nokkamukista veden juominen oli yksi näistä, Polskija osasi juoda siitä ilman apua ja Polskija söi myös ennätyksellisen määrän soseita Maman poissa ollessa.
Sunnuntaina Polskija pääsi Mummun hoitoon, eikä ollut asiasta kai edes moksiskaan, mutta kun Mama tuli takaisin, oli tissitakiainen hihkumassa ja hytkymässä jo että ota nyt, ota nyt! Ja Mamahan otti syliin!
Mamalle fyysisesti erossa olo oli ihan siedettävää, vasta kotimatkalla maitoa valui yli äyräiden joten onni onnettomuudessa, vaatteet pysyivät maidottomina edustuksen ajan. Kotiin tultaessa tilanne sitten olikin aivan toinen.

Tämä viikko onkin ollut sitten rytmin takaisin ottamista, mikä on tehnyt sellaisen tilanteen että istun tässäkin silmät ristissä ja haaveilen päiväunista joihin ei ole mahdollisuutta vaikka Polskija nukkuisikin. Viikonlopun rytmien muutokset ovat tehneet sen että Polskijalta on jäänyt päiväunia välistä ja Polskija on ollut luonnollisesti kiukkuinen ja nukahtanut liian aikaisin yö unille ja heräillyt jopa tunnin välein, mikä taas on tosiaan tehnyt Maman päivästä sekavan. Siksi olo onkin sellainen että tuntuu elämän olevan kamalan rikkinäistä ja sekavaa. Kaipaankin jo rauhaa ja mahdollisuutta tehdä asioita rauhassa. Tiedän että joskus sekin päivä koittaa ja osaan iloita siitä kun niin käy!

Olen kuitenkin yllättynyt siitä ettei erossa olomme vaikuttanut minuun pahemmin kuin pienen piston rinnassa. Ehkä asiaa auttoi se että Polskija oli kotona oman isänsä kanssa suurimman osan aikaa, kuin se että joku ulkopuolinen olisi ollut Polskijan kanssa. Nyt sitten seuraavaa erossa oloa tuskin on tulossa, ainakaan lähi aikoina.