Nyt kun olen kerinnyt rauhassa ajatella synnytystä olen valmis siitä tänne teillekkin kertomaan. Hetken aikaa vei ennen kuin sain sisäistettyä koko tapahtuman.
40+1 naureskelin päivällä terveydenhoitajalle neuvolassa supistuksien olemattomuudesta ja siitä että ei tässä mihinkään mennä, virhe. Elä ikinä sano, mitään mistä et voi tietää.
Mies haki meille elokuvan illaksi ja joitakin herkkuja syötäväksi. Elokuvaa katsoin, mitään en syönyt, ei tehnyt enää yhtään mieli.
Aikaisemmin oli ollut kova nälkä ja teki mieli vaikka mitä, kävimme jopa mäkkärissä, jossa lopulta en syönyt oikein mitään. Siellä mies naureskeli todella halulleni saada vauva syyskuussa, nyt kun mentiin sitä elokuun viimeisintä päivää. Klo oli n. 19.30 kun mies sanoi että se vauva voi syntyä vielä tänään, ja naureskeli että syntymä aika tulee kuitenkin olemaan 23.45, juuri sillä tuurilla ettei mennä syyskuun puolelle. Taisipa asiaa hieman itseänikin naurattaa, vaikka toisaalta otin asioita illalla hieman vakavammin kuin yleensä.
Klo 22.00 huomasin että keskityin enemmän satunnaisesti tuleviin supistuksiin kuin elokuvaan. Huomaamattani rupesin myös seurailemaan supistusten väliä, joka tässä vaiheessa oli 15-20min. Ajattelin kuitenkin että, pöh, ei näistä mitään tule, hommaa loppuu parin tunnin päästä. Olihan viimeiset pari yötä ollut jotakin epämääräistä, enkä todellakaan uskonut että nyt yhtäkkiä yllättäin ilmaantuneet supistukset saisivat aikaan mitään muuta kuin hetkellisen toiveen.
Klo 23.00 Matka vei sänkyyn nukkumaan ja miehelle totesin että ei tästä mihinkään tänä yönä lähdetä. Mies nukahti heti ja kuuntelin hänen kuorsaamistaan, mitä on viime aikoina tapahtunut paljon. Supistuksia tuli edelleen, mutta harvakseltaan. Ajattelin vain että lopeta se kuorsaaminen että tässä saa muutkin nukkua.
klo 24.00 Rupesin ravaamaan vessassa joka supistuksen jälkeen, supistus kun aiheutti kamalan pissahädän ja sai vatsan sekaisin. Kävin vessassa todella usein. Välillä nojailin jo sänkyyn ollessani polvillaan lattialla. Lopulta mies heräsi puhinaani ja kysyi että mikäs sulla on? No oiskohan nää pirun supistukset, jotka tulee 10min välein!
Tunnissa supistusten väli oli muuttunut 15 minuutista 10 minuuttiin ja tästä vielä tunti supistuksia tuli noin 5 minuutin välein, eli noin klo 01.00.
Mieskin tässä vaiheessa sitten heräsi ja laitteli viestiä töihin että ei taida tänään päästä tulemaan. Minä haahuilin kotona tyynyni sylissäni ympäriinsä ilman mitään järkevää päässäni tai mitään järkevää suuntaa. Sängylle pitkäkseen, sängyn reunalle nojailemaan, vessaan pissalle tai sohvan reunaa vasten hengittelemään.
Mies puki jo vaatetta päälleen ja lähti hakemaan autoa etuovelle, itse koitin soittaa kaverille, joskos ottaisi meidän vielä nuorimmaisen yöksi sinne, mutta puhelimeen ei vastattu, onneksi koska en olisi pystynyt edes puhumaan supistuksien tihentyessä. Mies oli kuitenkin soittanut isälleni, joka oli luvannut tulla hakemaan pojan.
Nuori mies reippaasti heräili ja puki vaatetta päälleen ja ihmetteli että sattuuko äitiä sinne jalkaan? Koitin rauhallisesti ottaa vastaan supistuksia, jotka vain kohosivat ja kohosivat korkeammalle, enää ei pelkkä puhina tuntunut riittävään ja jo hieman valittelin kipua.
Mies lähti viemään poikaa vaarille ja pyysin pukiessani että ole kiltti sammuttele niitä lamppuja ennen kuin menet, minä en kerta kaikkiaan kykenen. Noh, arvata voitte kuka ne laput lopulta sammutteli ympäri asuntoa.
Autossa heitin istuimen selkänojan heti hieman takakenoon ja totesin miehelle että, nyt saat ajaa niin lujaa kuin tahdot, kunhan keritään sairaalaan. Laskeskelin kuinka monta supistusta sitä pitää ottaa vastaan ajon aikana, taisin päätyä jotakuinkin lukuun 5, todellisuudessa niitä tuli paljon enemmän. Supistusten väli muuttui 2-3min tuon ajon aikana.
Taysissa tuskastelin jälleen sitä käytävän pituutta. Miksi ihmeessä siinä on sitä mittaa niin paljon? Mies kysyi jo että tahdotko että otetaan pyörätuoli, taisin pyöräytellä silmiäni että joskos nyt ei kuitenkaan ihan siihen asti mennä. Käveltiin hiljakseen vastaanotto tiskille jossa totesin saavani seistä koko sisäänkirjauksen ajan. Nojailin tiskiin ja koitin jutella hoitajalle. Allekirjoitinkin jonkin paperin, vaikka oletin etten siihen kykene. Lopulta päästiin kätilöden luokse, jossa sama seisominen jatkui.
Kätilö kysäisi että miksikäs sitä on tänne tultu? Totesin että eikös tänne tulla synnyttämään, että ihan vain siksi. Siinä sitten tutkittiin neuvola korttia ja otettiin topseilla näytteitä nielusta ja nenästä, ihan sama supistiko vai ei. Nojailin sitten vielä johonkin pöytään ennen kuin homma saatiin niinkin pitkälle että mentiin tutkimaan tilannetta.
Otettiin verenpaineet, jotka edelleen heitteli siellä matalalla, tutkittiin kohdun suun tilanne joka oli 4cm. Oletin että jos nyt ehkä 2 cm on. Sitten käyrille ja makoilemaan supistusten lomassa. Mies odotteli käytävällä. Ihmettelin itsekseni että kuinkas kauan tässä oikein makoillaan? Supistukset muuttuivat entistä terävemmiksi ja tarrasin sängyn reunaan, lopulta rupesin valittamaan kipua ja kätilö huuteli että pärjäätkö? Vastasin että joo, mutta sattuu pirusti.
Kätilö tuli sitten tuomaan vaatteet ja kyseli että mitenkäs olen ajatellut tuon kivunlievityksen. Sanoin että tällä hetkellä ottaisin kaiken ilon irti jos nyt saisin, en kuitenkaan ollut saamassa yhtään mitään siellä synnytysvastaanotolla.
Vaatteiden vaihto oli aika epätoivoista toimintaa, mutta onnistui lopulta. Miehelle sain tulkata ohejita mihin laittaa tavarat ja mitä tehdä.
Vielä hieman nojailin johonkin sänkyyn supistusten tullessa ja kätilö kyseli että pystytkö kävelemään vai otetaanko kyyti. Lupasin pystyä, eihän matkaa nyt ihan niin paljoa ollut.
Synnytysvastaanotossa aikaa meni 30min. Yläkerrassa sitten istuskeltiin tuoleille, tai ainakin mies istui, itse olin polvillani maassa nojailemassa siihen tuoliin. Päästiin kuitenkin parin supistuksen jälkeen saliin numero 12, kello oli 03.07.
En oikein tiennyt että mitä tässä pitäisi tehdä, istuin tuolilla ja valittelin kuumuutta, kätilö käski avata ikkunan joka hieman asiaa helpotti ja sain itseni siihen sängylle pitkäkseen. Mies kävi hakemassa kameran jonka oli unohtanut alakertaan kaappiin. Mikä ihme sen mielessä oikein on ollut?
Kätilö laittoi vauvan sykemonitoorin ja kyseli samalla oliko jotakin suunitelmaa kivunlievityksen kanssa. Sanoin että tekisi mieli ottaa kaikki, mutta kiitos vain pärjäilen tässä kyllä.
Tarrasin jälleen sängyn reunaan supistusten tullessa, koitin ottaa kiinni miehen kädestäkin mutta hänen kätensä olivat niin kuumat etten pystynyt pitämään niistä kiinni.
Supistuksia tuli jo alta 2 min välein ja ääneni nousi supistusten tullen. Yleensä kun olen ollut aika hiljainen synnyttäjä. Kipu oli todella korkealle nousevaa ja kätilö laittoikin vielä yhden käyrän, eli supistukset näkyviin.
Rupesin tärisemään todella lujaa ennen supistuksia, tärisin jo jonkin verran kotoa lähdettäessä. Nyt tärinä oli niin voimakasta etten pystynyt itse enää sitä edes hallitsemaan, kyse ei ollut kuitenkaan siitä että olisi ollut kylmä. Supistuksen tullessa tärinä kuitenkin loppui heti. Aah, ja Ooh ja au, ääniä tuli aika lujaa kun supistus oli pahimmillaan. Itsekseni jo ajattelin että kai toi kätilö kohta antaa jonkun tainnutuksen tai käskee olemaan hiljaa. Tämä kuitenkin istuskeli rauhallisesti ja hiljaa tuolillaan.
Jossakin vaiheessa rupesin sitten kyselemään että mitkäs ne kivunlievityksen vaihtoehdot oikein ovat. Vaihtoehtoina oli spinaali, kohdunkaulan puudutus tai ilokaasu, johon tälläkin kertaa totesin että ei todellakaan sitä. Hetken mietittyäni totesin että kohdunkaulan puudutusta voitaisiin kokeilla, kivut olivat sen verran korkealla että toivoin pääseväni niistä pian eroon, vaikka niiden kanssa ihan varmasti olisin pärjännyt. Koko salissa olo ajan toivoin että kätilö katsoisi kohdunsuun tilanteet että tietäisin missä mennään. Nyt sitten kätilö sen teki, ennen kuin kutsuu lääkärin paikalle.
8cm auki, eli 4cm enemmän noin tunnissa. Sanoin että unohdetaan koko juttu, muutama hassu supistus enää ja ollaan jo ponnistamassa. Ja totesin että suurin osa kivuista johtui varmasti vain kalvoista jotka eivät vieläkään olleet puhjenneet, kipu kun oli pääsääntöisesti kohdunsuulla.
Muutama hassu supistus tosiaan meni ja kalvot puhkesivat klo 03.46, olin itse vain ainut joka sen huomasi, ja sitä vettä tuli oikein kunnon ryöppäyksenä. Miehelle sanoin että vedet tuli ja se vain katsoi että ai tuli vai. Kätilökään ei tuntunut huomaavan mitään, kunnes sanoin että tuntuipa se lämpöiseltä. Sen jälkeen kyseltiin ponnistamisen tarvetta ja totesin ettei ole, kahden supistuksen jälkeen totesin että nyt olisi pienehkö tarve ja seuraavalla supistuksella kysyin jo että saanko ponnistaa kun tuntuu aika kovasti siltä, enkä enää pystynyt olemaan ponnistamatta kun keho teki jo itse sitä. Käskettiin hieman varoa kun hieman oli vielä reunaa jäljellä ja sen yhden ponnistuksen sain ponnistettua varovasti ja sen jälkeen ei enää kyennyt. Ensimmäiset pari ponnistusta yritettiin kyljeltään, mutta en pystynyt liitoskipujen takia pitämään jalkaa edes tuettuna oikeassa asennossa joten käännyin selälleen. Siitäkin asennosta tuntui huonolta, koska en saanut jalkojani tarpeeksi etäälle, ja kätilö joutui painamaan jalkoja jotta vauvalla oli tilaa syntyä. En osaa sanoa montako kertaa sitä tuli ponnistettua koska tuntui että kaikki meni yhdellä häsällä. Pää kun oli syntynyt käskettiin odottaa hetki, en tiennyt syytä, enkä kyllä pystynyt odottamaan kuin hyvin pienen hetken, kun keho sen kuin jatkoi ponnistamista ja minä sen mukana. Ääntä lähti enemmän kuin olisin edes uskonut, ääni tuli syvältä kurkusta ja taisinkin enemmän murista. Hetken päästä koko vauva oli syntynyt. Ja kivut poissa. Istukkakin tuli kivuttomasti ja nopeasti pois.
Kätilöt hääräsivät ympäriinsä ja itse tärisin minkä kerkesin, tärinä onneksi pikku hiljaa helpotti. Kätilö näytti vauvaa ja todettiin että poikahan se siinä, jälleen kuten pitikin. Todella nopeasti vauva tuotiin rinnan päälle ja siinä tehtiin tarvittavat toimenpiteet, ja voi kuinka pieni se olikaan! Taaskaan ei kysytty haluaako isä leikata napanuoran, mutta uskon että asia ei miestä haitannut ollenkaan. Kaikki sormet laskettiin ja varpaat samoin. Pisteitä poika sai 8/9, kun napanuora oli kaksi kertaa kaulan ympärillä ja tästä johtuen pyydettiin ponnistaessa hieman odottamaan, että sitä napanuoraa saatiin löysättyä.
Poika oli rinnän päällä melko pitkään lämmittelemässä, mielestäni jopa noin 30 min, ennen kuin kätilö tuli pesemään ja katsomaan mitat. Itse pääsin pesulle ja sen jälkeen imeteltiin reipas puolituntia keinutuolissa, en millään olisi pystynyt enää menemään sängylle pitkäkseen. Keinustuolissa oli kiva keinutella ja ottaa vastaan niitä ihania jälkisupistuksia jotka alkoivat heti.
Aamupalan saaminen kesti melkoisen tovin ja lopulta en pystynyt sitä edes syömään, kun teki huonoa, vaikka sieltä löytyi lempi kaakaotani jota olen juonut pitkin raskautta ja aloittanut sillä jokaisen työvuoroni. Alas ei silti mennyt oikein mitään.
Pieni mies oli mielestäni niin kovin pieni, vertasin keskimmäiseen ja totesin että ei se voi olla isompi, niin, no ei kyllä kauaksi menty.
Lyhyesti siis synnytys tässä;
Kokonais aika 4 h, laskettu kun supistukset olleet tasaisesti 10min välein, eli alkoi klo 24.00
Lapsiveden meno klo 03.46
Syntymäaika 03.51
Jälkeiset 04.00
Ponnistus aikaa ei ole kirjattu ylös, mutta uskon sen olleen muutaman minuutin, koska on kirjattu että lapsi on syntynyt 5min vesien menon jälkeen ja siinä parit supistukset odoteltiin ennen ponnistus tarvetta. Ponnistuksetkin aivan varmasti alle kymmenessä kerrassa.
Pojan paino 3775g ja pituus 52cm, pää 35cm. Hiuksia oli paljon, ja ne olivat miltei mustat! Tästä syystä nimesin pojan Juan Amoreksi, vaikka mies ei kovin innostunut, eli polskija vaan sitten.
Synnytyksestä jäi oikein positiivinen kuva, nopea ja hieman kipeämpi kuin muut, mutta uudelleen voimme tämän tehdä, ja varmasti teemmekin!
Paljon onnea koko perheelle yhden taipaleen päättymisestä ja toisen alkamisesta! Suloinen pikkupoju. <3
VastaaPoistaKiitos kovasti!
VastaaPoista