lauantai 2. huhtikuuta 2011

7 kuukautta vanha Mauno Mato!

Niinpä niin meille on muuttanut Mauno Mato! Koko asuntomme on Mauno Madon vallassa ja hallussa, mikään nurkka ei ole jäänyt huomaamatta ja sieltä löydetään vaikka mitä kivaa, vaikka Mama tai isä ovat koittaneet etsiä jo etukäteen ne kaikki pikku jutut.
Polskija on viimeisen viikon aikana saanut vauhtia matomaiseen olemukseensa, viikko sitten kun tämä puski itseään jalkojen avulla eteenpäin ja eteni ehkä peiton laidalta toiselle. Nyt edetään käsillä vetämällä ja mennään sinne missä näyttää hauskalta! Ihan muutamassa minuutissa on 74 neliöinen kolmiomme menty päästä päähän ja joskus jopa vierailtu joka huoneessa! Ja hauskin huone on kyllä kylpyhuone. Onpa sen kiinni ollutta ovea
käyty muutamaan otteeseen rapsuttelemassa, jos se vaikka avautuisi!
On ollut mielenkiintoista seurata Polskijan kiinnostusta löytämiinsä asioihin. J tai Pikku J kun eivät olleet samalla tavalla kiinnostuneita ja tutkineet tässä vaiheessa asioita ja paikkoja. Lisäksi tietysti se että tarkistan kodin lattiat ainakin kymmeneen kertaan päivässä ja kuuntelen koko ajan JOS jotakin käy. Pienestäkin yskäisystä hyppään katsomaan että mitä siellä suussa nyt on, useimmiten se on vain yskää, mutta silti.

Nyt 7 kuukauden iässä olen miettinyt yösyöttöjen lopetta
mista ja ehkä jonkinlaista unikoulua, mutta tiedättekö, en jaksa! Haluan yöllä nukkua enkä istua sängyn laidalla 30 minuuttia taputtelemassa ja hyssyttelemässä Polskijaa, useita kertoja yössä. Nyt hereillä olo kestää maksimissaan 5 min ja kun laitan pään tyynyyn olen jo unesssa. Yöllä herätään pääsääntöisesti 2 kertaa, mutta kyllä niitä öitäkin mukaan mahtuu kun mennään 6 heräämiseen.
Oikeastaan olen ajatellut että kyllä ne yöheräämiset ja syömiset loppuvat kun sen aika on. Mutta katsotaan ajatus voi muuttua kun työt 2 kuukauden
kuluttua alkaa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti