Tunteet vie..

Meillä on taas löydetty montaa uutta asiaa, niin hyvässä kuin ei niin hyvässä.
Koska kaikki pitää aina aloittaa sillä pahalla niin taidan tehdä nytkin.

Sunnuntaina lähti pois mieheni äiti. Hänen kehonsa ei enää jaksanut elämää ja lopulta se antoi periksi. Asia on herättänyt tunteita eri suuntiin. Sitä on miettinyt että minkälaisen elämän kukin elää ja sitä kuinka tärkeää ne pienetkin hetket ovat. Opin arvostamaan sitä kymmentä minuuttia mitä voin istua poikieni kanssa ja lukea jotakin heille tärkeää ja nähdä kuinka he ovat kasvaneet koko ajan isommiksi pojiksi ja omiksi persoonikseen.

Esille on noussut myös kiukkua siitä että miksi joku ihminen on päättänyt elää niin kuin eli. Samalla ihmettelee, miksi emme antaneet poikien tutustua abuelaansa (=mummu), vaikka takaraivossa jokin pieni ääni kertoo että kyllähän sinä sen tiedät. Ja kyllähän minä sen tiedän. Kuolema vaan tuo esiin sen todellisuuden. Voin myöntää etten pitänyt hänestä, että näin hänet liian pelottavana esitellä lapsillemme. Hän näytti pelottavalta punaisine hiuksineen ja luurankomaisuutensa takia hieman jopa noidalta, se musta hattu ja luuta vain puuttui. Eli tiedän syvällä sisimmässäni miksi mitäkin valintoja olemme tehneet.
Kuka vain voi miettiä että olitpa tyhmä, mutta ei en ollut. Suojelin lapsiani joltakin sellaiselta jonka vaikutuksen alaiseksi en heitä tahtonut.

Olen oppinut siis arvostamaan pieniä hetkiä, rauhallista ja meidän laista elämää meidän tavoilla. Sekä sitä että muistaa kertoa aina kun voi että välittää.

Nyt kun ne huonot asiat on käsitelty, päästään hyvään! Polskijaan siis!

Polskija on löytänyt pippelin! Se on ihan ihmeellinen juttu, jota pitää ihmetellä aina kun siihen tulee tilaisuus. Eli silloin kun pääsee touhuamaan ilman vaippaa tai kun on ammeessa. Ihan kuin Polskija miettisi että onko tämä osa minua? Mikä ihme tämä on?

Lisäksi Polskija on oppinut hölmöilemään. Eilen pojat olivat syömässä kun J ja Pikku J nauroivat vatsat kippurassa kun Polskija väänteli naamaansa, eli mutristi suutaan nenään asti ja tuhisi samalla. Välillä otetaan myös nyrkit käyttöön, onneksi kuitenkin ihan vain niin että ne nostetaan pystyyn ja puristetaan lujaa ja samalla rutistetaan naamaa ja sanotaa hmmmmrrr!
Polskijassa on selkeästi pientä pellen vikaa, koska tätä tehdän aina kun nähdään ihmisiä. Suloinenhan tuo on kuin mikä!

Tänään Polskija yritti saada kontaktia eräseen naiseen, eikä oikein ymmärtänyt miksi se ei onnistunut. Polskija älähteli ja päästeli öh-ääniä ja täti ei käännä päätään millään. Eipä tietenkään kyseinen nainen on heikko kuuloinen ja lisäksi sokea. Mutta eihän sitä vielä niin pieni voi tietää.
Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä!