Päädyin kuluneen viikon kunniaksi keskiviikkona Sumulaan, täällä asiat ovat aivan toisin, kuin muualla. Alku täällä Sumulassa oli melko rauhallista, totuttelin vain siihen ettei täällä ole tapana syödä paljoa, täällä vain juodaan ja juomakin on pääsääntöisesti vettä tai jotakin missä on mustaherukkaa.
Eksyimme perjantaina ruoka kauppaan ja kysyin mieheltä että johan on kumma kun näen kaiken kahtena. Mies sitten ystävällisesti selitti että toki toki, nehän on kaikki kaksosia! Tänään kun on tämä kaksosten yhteinen shoppailu päivä! Koko asia laittoi mietityttämään niin paljon että pienin välimatkoin piti oikein istua asiaa miettimään.
Täällä on myös tapana että nukutaan paljon, täällä ei tehdä oikein mitään, useimmiten hytistään peiton alla tai revitään kilpaa vaatteita pois päältä, mikä on aika kummallista mutta tuntuu melko luontevalta aina kolmen neljän tunnin välein, itsekkin kun sitä muutaman kerran pääsin kokeilemaan.
Mielenkiintoisinta täällä on muoti. Jos muualla seurataan Pariisin tai Milanon uusia tuulia, täällä tuulet ovat aivan omat. Kuka olisi uskonut että suurinta muotia voi olla laittaa pitkävartiset sukat housujen päälle ja todella, mitä pidempi vartiset sitä muodikkaamat!
Kampaus muoti on myös hieman yllättänyt, joku voisi kuvailla kampauksia sanoin petolinnun perä-kampaukseksi tai millä nimellä kukakin tahtoo kutsua. Useimmiten parasta on vielä se että päänahkaa näkyy oikein kunnolla ja ne hiukset todella nousevat suorina ylös!
Pääsääntöisesti illat täällä menevät niin että hytistään peiton alla, kun joku on selvästi unohtanut laittaa lämmityksen päälle! Ja hetken päästä kun se lämmitys on viimein päällä vaatteita otetaan todellakin kilpaa pois ja lopulta keskellä yötä joku on kastellut koko sängyn miltei märäksi, tai ainakin niin että sängyssä on melko epämiellyttävä nukkua!
Päivisin täällä vain tuijotetaan suoraan eteenpäin näkemättä mitään ja usein kuulemattakin mitään, vaikka joku puhuisi jotakin ihan siinä vieressä. Perheen lapsista tämä ei ole kovin hauska juttu, tai ainakin siltä tuntuu kun kuulin että joku kysyi että; ootko sä kuuro vai?
Onneksi tämä matka Sumulaan alkaa olla jo takana päin omalta osaltani, lapseni tosin ovat vielä matkalla, mutta uskon heidänkin palautuvan piahkoin.
*
Keskiviikkosta lähtien olen siis sairastanut melko rajua kuumetta, olo on ollut ulkopuolinen ja olen ollut aivan "sumussa". Koska Maman on pitänyt olla lasten kanssa kipeydestä huolimatta on sumussa kulkeminen ollut melko rasittavaa. Onneksi tilanne on kuitenkin paranemaan päin ja ainakin Mama jo kykenee kommunikoimaan ja hieman maistelemaan jo ruokaakin, toisin kuin Polskija joka ei nauti mitään muuta kuin rintamaitoa. J ja Pikku J taas ovat jo niin hyvässä kunnossa että muistavat hieman tapellakkin, ainakin 10 min välein.
Normaali elämä on siis pian taas meilläkin!
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
perjantai 18. helmikuuta 2011
ihmeitäkö?
Muistatteko kun jokin aika sitten kirjoittelin lapsista jotka muka osasivat sanoa jotakin hyvin nuorena? Taisin olla melko sarkastinen ja erittäin epäileväinen asian suhteen. Ei, en vieläkään usko että puolivuotias lapsi osaa tarkoituksella sanoa jotakin, eli siis tarkoittaen sitä, mutta uskon että lapsi pystyy sanomaan jotakin järkevää!
Polskija on jutellut nyt muutaman viikon, juttua tulee usein pitkään ja hartaasti ja tarinaa on kerrottavana kovastikkin, kertojakin oikein rauhoittuu oman juttelunsa aikana juttelemaan lisää. Mama ja Polskijan isähän, saati kukaan muu ei ymmärrä yhtään mitään niistä tarinoista, mutta kovasti Polskija katsoo silmiin ja pölöttää menemään.
Lähinnä siis taa taa, tä tä, ättä ättä ja ooo "sanoja".
Kerranpa Polskija sitten heilui sylissä kocasti tarinoiden ja mummunsa kysyi että mitä se sanoi? Mummukin ihan jäi kuuntelemana polskijan juttuja ja sanoikin että luuli kuulleensa jotakin.
Kohta Polskija jatkoi omaa jutteluaan ja mummu terästäytyi jälleen. Sanoiko se oikeasti että äi-tti? Juu kyllä se ihan tosiaan sanoi että äi-tti.
Olen kuunnellut tuota "sanaa" jo useamman kerran, poika ainakin tietää että se on hyvä sana kun siitä on nyt kaikki innostuneet, hyvä ettei naapuritkin käy pojalle hokemaan että sano äi-tti. Polskijan kasvot kun nousevat hymyyn kun sanaa hälle hokee.
Ja kulkaa vaan, kyllä se osaa sanoa niin ihan oikeasti, siitä en sitten tiedä tietääkö se mitä se tarkoittaa, mutta kovin kiva sana se silti tuntuu olevan.
Eipä mennyt kuin pieni hetki niin poika hoki sanaa oje, sängyltä kuului että oje, lattialta kuului oje, turvaistuimesta kuului tätätätä juttelujen seasta myös ooo ja oje.
Niin siis kyseessä on siis oikeasti sana, vaikkakaan ei suomen kielessä vaan espanjassa Oye, kuule. Vähän kuin meillä sanotaan että "kuule, mites se juttu menikään", espanjassa "Oye, como es?"
Polskija on nyt sitten saanut puhe opetusta, vaarin mielestä ensimmäinen sana saisi olla sitrushedelmäpuserrin, oikein helppo eikö. Kyseiseen laitteeseenkin on jo tutustuttu jotta se nyt sitten osattaisiin sanoa. Tutustuminen tapahtui käsi ja suu tuntumaa ottamalla tätsyn lelu puristimella. Isänsä tietenkin yrittää saada sanaa Papá tai edes isi.
Myönnän etten ole soittamassa vauvalehtiin tai uutisiin että on tapahtunut ihme, alle 6kk ikäinen lapsi puhuu! En vieläkään usko että lapsi puolen vuoden iässä on kykenevä kontroloimaan ilmaisuaan, kun käden koordinaatiokin on vielä hakusessa ja se kääntyminenkin on vain silloin tällöin tapahtuvaa, miten muka lapsen kehitys pystyisi hyppäämään niin paljon että se osaisi sanoa oikeita sanoja tarkoittaen niitä?
Polskija on oman puheensa seassa saanut aikaiseksi meille tuttuja sanoja ja meidän hymyilevien kasvojen ja innostuneen äänen innoittamana etsii sitä sanaa mikä meidät sai sillä tavalla reagoimaan.
Äi-tti sana on jokaisella äidille se tärkein, kun sen aika on tulla ja varsinkin silloin kun lapsi selkeästi osoittaa mitä se tarkoittaa. Jokainen odottaa sitä ja lopulta joskus jopa kyynel silmin se kohdataan. Minä jään vielä odottelemaan sitä aitoa oikeaa Äi-ttiä ja nautin Polskijan jutustelusta omalla kielellään meille.
Polskija on jutellut nyt muutaman viikon, juttua tulee usein pitkään ja hartaasti ja tarinaa on kerrottavana kovastikkin, kertojakin oikein rauhoittuu oman juttelunsa aikana juttelemaan lisää. Mama ja Polskijan isähän, saati kukaan muu ei ymmärrä yhtään mitään niistä tarinoista, mutta kovasti Polskija katsoo silmiin ja pölöttää menemään.
Lähinnä siis taa taa, tä tä, ättä ättä ja ooo "sanoja".
Kerranpa Polskija sitten heilui sylissä kocasti tarinoiden ja mummunsa kysyi että mitä se sanoi? Mummukin ihan jäi kuuntelemana polskijan juttuja ja sanoikin että luuli kuulleensa jotakin.
Kohta Polskija jatkoi omaa jutteluaan ja mummu terästäytyi jälleen. Sanoiko se oikeasti että äi-tti? Juu kyllä se ihan tosiaan sanoi että äi-tti.
Olen kuunnellut tuota "sanaa" jo useamman kerran, poika ainakin tietää että se on hyvä sana kun siitä on nyt kaikki innostuneet, hyvä ettei naapuritkin käy pojalle hokemaan että sano äi-tti. Polskijan kasvot kun nousevat hymyyn kun sanaa hälle hokee.
Ja kulkaa vaan, kyllä se osaa sanoa niin ihan oikeasti, siitä en sitten tiedä tietääkö se mitä se tarkoittaa, mutta kovin kiva sana se silti tuntuu olevan.
Eipä mennyt kuin pieni hetki niin poika hoki sanaa oje, sängyltä kuului että oje, lattialta kuului oje, turvaistuimesta kuului tätätätä juttelujen seasta myös ooo ja oje.
Niin siis kyseessä on siis oikeasti sana, vaikkakaan ei suomen kielessä vaan espanjassa Oye, kuule. Vähän kuin meillä sanotaan että "kuule, mites se juttu menikään", espanjassa "Oye, como es?"
Polskija on nyt sitten saanut puhe opetusta, vaarin mielestä ensimmäinen sana saisi olla sitrushedelmäpuserrin, oikein helppo eikö. Kyseiseen laitteeseenkin on jo tutustuttu jotta se nyt sitten osattaisiin sanoa. Tutustuminen tapahtui käsi ja suu tuntumaa ottamalla tätsyn lelu puristimella. Isänsä tietenkin yrittää saada sanaa Papá tai edes isi.
Myönnän etten ole soittamassa vauvalehtiin tai uutisiin että on tapahtunut ihme, alle 6kk ikäinen lapsi puhuu! En vieläkään usko että lapsi puolen vuoden iässä on kykenevä kontroloimaan ilmaisuaan, kun käden koordinaatiokin on vielä hakusessa ja se kääntyminenkin on vain silloin tällöin tapahtuvaa, miten muka lapsen kehitys pystyisi hyppäämään niin paljon että se osaisi sanoa oikeita sanoja tarkoittaen niitä?
Polskija on oman puheensa seassa saanut aikaiseksi meille tuttuja sanoja ja meidän hymyilevien kasvojen ja innostuneen äänen innoittamana etsii sitä sanaa mikä meidät sai sillä tavalla reagoimaan.
Äi-tti sana on jokaisella äidille se tärkein, kun sen aika on tulla ja varsinkin silloin kun lapsi selkeästi osoittaa mitä se tarkoittaa. Jokainen odottaa sitä ja lopulta joskus jopa kyynel silmin se kohdataan. Minä jään vielä odottelemaan sitä aitoa oikeaa Äi-ttiä ja nautin Polskijan jutustelusta omalla kielellään meille.
lauantai 12. helmikuuta 2011
Eron hetkiä
Tajusin vasta hetki sitten että olen elänyt jonkinlaisessa symbioosissa jo 5kk ilman yli tunnin kestävää katkosta yhdessä ololle. En oikeastaan koskaan ole edes ajatellut koska tai miten jätän Polskijan hoitoon jonnekkin hetkeksi, J:n ja Pikku J:n kanssa on menty sen mukaan miltä tilanne näytti. J taisi olla lähemmäksi 9kk kun mieheni kanssa kävimme elokuvissa ja syömässä ihan ilman poikaa. Pikku J taas ei ollut kai viikkoa-kahta vanha kun taas kävimme elokuvissa, koska enhän voinut jättää Harry Potteria odottamaan sitä että se tuli DVD:lle joten joku muu hoiti poikaa.
En oikeastaan ole kaivannutkaan katkosta symbioosistamme kun en sitä ole tietoisesti edes ajatellut. Viime viikonloppuna tuli kuitenkin sellainen tilanne vastaan mihin en kerta kaikkiaan pystynyt sanomaan ei. Olin siis lauantaina ja sunnuntaina edustamassa erästä yritystä eräillä messuilla. Luonnollisesti en koko päivää voinut siellä olla, koska Polskija elelee pääasiassa edelleen rintamaidolla, joten symbioosimme tuli katkos, jopa ihan 5-6 tunnin katkos. Itse nautin noista tunneista paljon, oli ihanaa huomata olevansa vielä kykenevä aikuisten elämään ja toisaalta siihen että pystyi jättämään Polskijan toisen huomaan, tosin tällä kertaa isänsä.
Ero oli Polskijalle tressaava, yöt muuttuivat katkonaisemmiksi siitäkin mitenkä katkonaisia ne jo nyt ovat, toisaalta Polskija oli osoittanut hienoja taitoja joita ei muuten olisi tullut esille. Nokkamukista veden juominen oli yksi näistä, Polskija osasi juoda siitä ilman apua ja Polskija söi myös ennätyksellisen määrän soseita Maman poissa ollessa.
Sunnuntaina Polskija pääsi Mummun hoitoon, eikä ollut asiasta kai edes moksiskaan, mutta kun Mama tuli takaisin, oli tissitakiainen hihkumassa ja hytkymässä jo että ota nyt, ota nyt! Ja Mamahan otti syliin!
Mamalle fyysisesti erossa olo oli ihan siedettävää, vasta kotimatkalla maitoa valui yli äyräiden joten onni onnettomuudessa, vaatteet pysyivät maidottomina edustuksen ajan. Kotiin tultaessa tilanne sitten olikin aivan toinen.
Tämä viikko onkin ollut sitten rytmin takaisin ottamista, mikä on tehnyt sellaisen tilanteen että istun tässäkin silmät ristissä ja haaveilen päiväunista joihin ei ole mahdollisuutta vaikka Polskija nukkuisikin. Viikonlopun rytmien muutokset ovat tehneet sen että Polskijalta on jäänyt päiväunia välistä ja Polskija on ollut luonnollisesti kiukkuinen ja nukahtanut liian aikaisin yö unille ja heräillyt jopa tunnin välein, mikä taas on tosiaan tehnyt Maman päivästä sekavan. Siksi olo onkin sellainen että tuntuu elämän olevan kamalan rikkinäistä ja sekavaa. Kaipaankin jo rauhaa ja mahdollisuutta tehdä asioita rauhassa. Tiedän että joskus sekin päivä koittaa ja osaan iloita siitä kun niin käy!
Olen kuitenkin yllättynyt siitä ettei erossa olomme vaikuttanut minuun pahemmin kuin pienen piston rinnassa. Ehkä asiaa auttoi se että Polskija oli kotona oman isänsä kanssa suurimman osan aikaa, kuin se että joku ulkopuolinen olisi ollut Polskijan kanssa. Nyt sitten seuraavaa erossa oloa tuskin on tulossa, ainakaan lähi aikoina.
En oikeastaan ole kaivannutkaan katkosta symbioosistamme kun en sitä ole tietoisesti edes ajatellut. Viime viikonloppuna tuli kuitenkin sellainen tilanne vastaan mihin en kerta kaikkiaan pystynyt sanomaan ei. Olin siis lauantaina ja sunnuntaina edustamassa erästä yritystä eräillä messuilla. Luonnollisesti en koko päivää voinut siellä olla, koska Polskija elelee pääasiassa edelleen rintamaidolla, joten symbioosimme tuli katkos, jopa ihan 5-6 tunnin katkos. Itse nautin noista tunneista paljon, oli ihanaa huomata olevansa vielä kykenevä aikuisten elämään ja toisaalta siihen että pystyi jättämään Polskijan toisen huomaan, tosin tällä kertaa isänsä.
Ero oli Polskijalle tressaava, yöt muuttuivat katkonaisemmiksi siitäkin mitenkä katkonaisia ne jo nyt ovat, toisaalta Polskija oli osoittanut hienoja taitoja joita ei muuten olisi tullut esille. Nokkamukista veden juominen oli yksi näistä, Polskija osasi juoda siitä ilman apua ja Polskija söi myös ennätyksellisen määrän soseita Maman poissa ollessa.
Sunnuntaina Polskija pääsi Mummun hoitoon, eikä ollut asiasta kai edes moksiskaan, mutta kun Mama tuli takaisin, oli tissitakiainen hihkumassa ja hytkymässä jo että ota nyt, ota nyt! Ja Mamahan otti syliin!
Mamalle fyysisesti erossa olo oli ihan siedettävää, vasta kotimatkalla maitoa valui yli äyräiden joten onni onnettomuudessa, vaatteet pysyivät maidottomina edustuksen ajan. Kotiin tultaessa tilanne sitten olikin aivan toinen.
Tämä viikko onkin ollut sitten rytmin takaisin ottamista, mikä on tehnyt sellaisen tilanteen että istun tässäkin silmät ristissä ja haaveilen päiväunista joihin ei ole mahdollisuutta vaikka Polskija nukkuisikin. Viikonlopun rytmien muutokset ovat tehneet sen että Polskijalta on jäänyt päiväunia välistä ja Polskija on ollut luonnollisesti kiukkuinen ja nukahtanut liian aikaisin yö unille ja heräillyt jopa tunnin välein, mikä taas on tosiaan tehnyt Maman päivästä sekavan. Siksi olo onkin sellainen että tuntuu elämän olevan kamalan rikkinäistä ja sekavaa. Kaipaankin jo rauhaa ja mahdollisuutta tehdä asioita rauhassa. Tiedän että joskus sekin päivä koittaa ja osaan iloita siitä kun niin käy!
Olen kuitenkin yllättynyt siitä ettei erossa olomme vaikuttanut minuun pahemmin kuin pienen piston rinnassa. Ehkä asiaa auttoi se että Polskija oli kotona oman isänsä kanssa suurimman osan aikaa, kuin se että joku ulkopuolinen olisi ollut Polskijan kanssa. Nyt sitten seuraavaa erossa oloa tuskin on tulossa, ainakaan lähi aikoina.
torstai 3. helmikuuta 2011
5 kuukautta
Tiedättekö mitä? Nyt tunnustan jotakin. Olen ehkä joskus väittänyt, tai ehkä kirjoituksistani saa sellaisen kuvan että en välitä piirun vertaa muiden mielipiteistä tai normeista mitenkä pitäisi mennä. Totuus on että jossain minäkin takaraivoni pienessä millimetrissä välitän. Seuraan neuvolan piirroksia ja kehittymis karttoja siellä millimetrissäni ihan yhtä tarkkaan kuin kuka tahansa. Joskus jopa huolestun asioista, vaikka oikeastaan muka en.
Onko meidät vain saatu uskomaan asioihin niin paljon että pitää täristä hysteerisenä jos ei nyt ihan mennäkkään niin kuin teksti sanoo?
Polskijanhan ei ole kääntynyt, ei vaikka olen hieman reenaillut hänen kanssaan kääntymisen jaloa taitoa ja se menee oikein hienosti jos hieman autan. Olen leikittänyt leluilla ja yrittänyt saada Polskijaa kiinnostumaan jostakin niin että hups vain se kääntyisi, mutta hups vain, Polskijaa ei kiinnosta!
Olen hieman loukkaantunutkin kommenteista liittyen asiaan, tai siitä kuinka Polskijaa on verrattu nuorempiin ja kehuttu kun sekin NonnaLiisa ja NiiloJuhani on jo monta viikkoa kääntynyt. Olen huolissani miettinyt mikä on vikana kun luen nuorempien kääntymisistä ja muista edistys askelista, jotka meillä ovat vain haaveena. Kuluneena viikonloppuna tuskailin jo hieman asiaa vanhemmilleni ääneen. Itse söin pöydän ääressä ja Polskija tarkkaili tilannetta masullaan sängyltä. Ja hups vain, Polskija kääntyi! Mama nosti kädet ilmaan ja tuuletti! Ei kuin Polskija takaisin mahalleen ja testaten oliko tämä nyt jokin onnen kantamoinen ja silkka sattuma, vai ihan oikea taito! Uusinta jäi kyllä näkemättä, myönnetään.
Seuraavana päivänä se uusinta sitten tapahtui, ja monta kertaa, wiiiuh! Innoissani päivittelin statuksiani ja näpyttelin viestejä asiasta, se osaa se osaaaaaaa!
Neuvolassa sitten ylpeänä sain vastata kyselyyn kääntyykö Polskija, kainosti vastasin että joo. Myönnän senkin että kuumeisesti mietin että mitäs se Polskija osaa mitä muut eivät, noh ainakin kääntää kielensä vinoon! Tärkeää eikö?
Meidän 5 kuinen nuorimies kyllä osaa tälläisen taidon;
Ja sieltä mukista juodaan ihan oikeasti, toki sitä valuu suupielistä paidallekkin mutta ai mitkä maiskutukset vesi saa aikaan ja hymyn!
5 kk ikä on tuonut mukanaan taitojen lisäksi myös muuta, neuvolan tripla rokotuksen joka meillä valitettavasti heti vauvarokosta parantumisen ja palautumisen jälkeen nostatti uuden lämmön. Polskija ei sietänyt mitään käsittelyä, ei voinut nostaa sängystä ilman itkua kun se tuntui pahalta, ei voinut vaihtaa asentoa sylissä kun sekin sai myös itkun. Onneksi kolmen rokotuksen sarja on nyt takana päin ja seuraavat kaksi vasta kuukausien päässä!
Nyt sitten vain kohti uusia haasteita ja uusien taitojen odottelua!
Onko meidät vain saatu uskomaan asioihin niin paljon että pitää täristä hysteerisenä jos ei nyt ihan mennäkkään niin kuin teksti sanoo?
Polskijanhan ei ole kääntynyt, ei vaikka olen hieman reenaillut hänen kanssaan kääntymisen jaloa taitoa ja se menee oikein hienosti jos hieman autan. Olen leikittänyt leluilla ja yrittänyt saada Polskijaa kiinnostumaan jostakin niin että hups vain se kääntyisi, mutta hups vain, Polskijaa ei kiinnosta!
Olen hieman loukkaantunutkin kommenteista liittyen asiaan, tai siitä kuinka Polskijaa on verrattu nuorempiin ja kehuttu kun sekin NonnaLiisa ja NiiloJuhani on jo monta viikkoa kääntynyt. Olen huolissani miettinyt mikä on vikana kun luen nuorempien kääntymisistä ja muista edistys askelista, jotka meillä ovat vain haaveena. Kuluneena viikonloppuna tuskailin jo hieman asiaa vanhemmilleni ääneen. Itse söin pöydän ääressä ja Polskija tarkkaili tilannetta masullaan sängyltä. Ja hups vain, Polskija kääntyi! Mama nosti kädet ilmaan ja tuuletti! Ei kuin Polskija takaisin mahalleen ja testaten oliko tämä nyt jokin onnen kantamoinen ja silkka sattuma, vai ihan oikea taito! Uusinta jäi kyllä näkemättä, myönnetään.
Seuraavana päivänä se uusinta sitten tapahtui, ja monta kertaa, wiiiuh! Innoissani päivittelin statuksiani ja näpyttelin viestejä asiasta, se osaa se osaaaaaaa!
Neuvolassa sitten ylpeänä sain vastata kyselyyn kääntyykö Polskija, kainosti vastasin että joo. Myönnän senkin että kuumeisesti mietin että mitäs se Polskija osaa mitä muut eivät, noh ainakin kääntää kielensä vinoon! Tärkeää eikö?
Meidän 5 kuinen nuorimies kyllä osaa tälläisen taidon;
Ja sieltä mukista juodaan ihan oikeasti, toki sitä valuu suupielistä paidallekkin mutta ai mitkä maiskutukset vesi saa aikaan ja hymyn!
5 kk ikä on tuonut mukanaan taitojen lisäksi myös muuta, neuvolan tripla rokotuksen joka meillä valitettavasti heti vauvarokosta parantumisen ja palautumisen jälkeen nostatti uuden lämmön. Polskija ei sietänyt mitään käsittelyä, ei voinut nostaa sängystä ilman itkua kun se tuntui pahalta, ei voinut vaihtaa asentoa sylissä kun sekin sai myös itkun. Onneksi kolmen rokotuksen sarja on nyt takana päin ja seuraavat kaksi vasta kuukausien päässä!
Nyt sitten vain kohti uusia haasteita ja uusien taitojen odottelua!
lauantai 29. tammikuuta 2011
Mökkihöperön päiväkirja
Olen ollut kotona, neljän seinän sisällä, ihan liian kauan. Kökkiminen kotona saa aikaan mielenkiintoisia vivahteita elämään. Olen katsellut tv-shoppia hölmönä tunteja ja huomannut miettiväni että joo, tuohan olisikin hyvä juttu. Olen huomannut olevani jo tuotteen nettisivuilla ja miettineeni edelleen et joo, hyvä juttu, tilaukseen vain! Kunnes katson hintaa ja totean että joo, ehkei kuitenkaan ja puistelen päätäni selvittääkseni sen takaisin normaali aivotuksiin.
Olen ollut kotona koska Polskija sai maanantaina korkean kuumeen. Ihmettelin kun poika nukkui asioilla käymisen jälkeen vielä ainakin tunnin turvakaukalossa, josta en raaskinut toista siirtä pois, kun kuitenkin heräisi siihen. Kävin jo välillä kokeilemassa pojan poskea ja tuijottamassa rintaa että nouseeko se? Onko Polskija vielä elossa? Olin ihan varma että se on lopettanut hengittämisen, vaikka näen että kasvot punertavat ja silmätkin hieman liikkuvat, en voi silti uskoa siihen, minun on koskettava Polskijaa varmistuakseni!
Herätessään kuume oli jo korkealla yli 38 asteen ja Polskija vain pötkötteli sylissä, eikä jaksanut edes hymyillä. Yö toi tullessaan kovemman kuumeen ja valittelevan vauvan. Koska todella pelkään että löydän lapseni kuolleena sängystä kun he ovat kipeänä, otin Polskijan viereeni ja silittelin ja taputtelin koko yön. Mies tosin ei asiasta ollut innoissaan ja siirtyi sohvalle nukkumaan. Tämä kun taas pelkää että unissaan menee Polskijan päälle. Ensimmäistä kertaa yhdessä olomme aikana mies nukkui kotona ollessamme muualla kuin sängyssämme, joten kaikkea sitä tapahtuu!
Tiistai meni samalla tahdilla, kuumetta ja kuumelääkettä. Kuume alas pariksi tunniksi ja taas kuumetta. Polskija vain pötkötti ja valitteli. Kuumelääke laski kuumetta ihan liian vähän, ei edes normaali lämpöön kertaakaan. Ja yö mentiin suoraan jo niin että mies nukkui sohvalla minä Polskijaa silitellen ja maitoa tyrkyttäen, huolissani että poika kuivuu kun ei suostu syömään yhtään.
Keskiviikkona ei asiaan tullut helpotusta ja kuumekkin nousi jo 39,5 asteeseen. Sain lopulta onneksi ajan lääkärille, joka tutki Polskijan hyvin. Joksenkin näin outona kun alle 5kk kurkku tutkitaan lastalla, onneksi hyvin se meni eikä siitä sitten ongelmaa tullut, niinkuin korvien tutkimisesta. Diagnoosia ei edes saatu, se nyt vaan on kuumeessa. Kotiin mentiin siis vain sen tiedon kanssa et anna vaikka buranaa, kun sitä voi antaa useammin.
Kuume ei laskenut taaskaan.
Torstaina yö oli taas samaa rataa, mies tosin oli hetken omassa sängyssä koska Polskija nukahti omaansa muutamaksi tunniksi, mutta lopulta ei suostunut nukahtamaan ilman taputtelua tai silittelyä, enkä taas minä suostunut siihen että istuisin sängyn laidalla nuokkuen ja taputellen Polskijaa omassa sängyssään tuntematta omaa kättäni, koska veri ei kierrä kädessä. Yö onneksi oli jo rauhallisempi ja tasaisempi. Suppo kerran yössä ja maidon tarjoamista parin-kolmen tunnin välein, vaikka se tuskin kelpaa vain kerran tai kaksi yössä.
Loppu päivä meni sitten niin että sain tarpeekseni kotona nyhjäämisestä ja varsinkin kun Pikku J:kin oli edellisenä päivänä sairastunut ja saanut lämpöä ja kovan nuhan, päätin lähteä hoitamaan muutaman asian etten ihan höperöidy.
Polskijan kuume tosin veteli vieläkin yli 39 asteen, mutta totesin että pakko senkin on saada puhdasta ja raitista ilmaa!
Soittelin jo neuvolaankin että mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä, lääkäri käski tulla perjantaina uudestaan JOS kuume ei ole laskenut. Itse olin vain niiiin huolissani kun Polskijan sydän löi lujaa, poika ei jaksa kuin valitella sylissä ja kuolata joka paikkaan ja ehkä torkahtaa johonkin. Neuvola oli yhtä tyhjän kanssa, käski mennä päivystykseen josta käsketään odottaa seuraavaa päivää ja aikaa omalääkärille, eli emme tehneet mitään.
Illemmalla annoin 39,4 asteen kuumeeseen sitä buranaa nesteenä ja toivoin parasta. Poika rauhottui ja näytti miltei itseltään. Yövaatteita vaihtaessani katselin pojan ihoa ja totesin että taisi se sitä vauvarokkoa olla, mitä moni minulle sanoi, mutta en uskonut kun kuume oli kestänyt kauemmin ja muut oireet eivät oikein täsmänneet. Polskija kun ei kestänyt yhtään siirtelyä tai puheessa korkeampaa ääntä, nämä saivat kovan itkun aikaiseksi.
Vauvarokkoa
Perjantaina yö oli mennyt kohtalaisesti, Polskija oli muutaman kerran vieressä tai rinnan päällä taputeltavana, mutta pääsääntöisesti omassa sängyssään. Iho oli kirjavampi aamulla kuin edellisenä päivänä, olin siis varma omasta diagnoosistani. Olin aikaisemminkin katsellut Polskijan ihoa joka oli hieman kirjava, mutta mietin että syypäänä pitäisi olla marjasose jota olin antanut viikonloppuna, koska se nosti iholle jänniä läiskiä.
Tänään Polskija on jo miltei oma itsensä, hieman kärttyinen ja tyytymätön asioihin. Olen koittanut saada normaalin arjen takaisin uomiinsa, ilman tulosta. Soseet eivät maistu ja veljet pitävät liikaa meteliä, joka selkeästi ärsyttää Polskijaa.
Ja Mama, Mama on ihan loppu, väsynyt ja poikki ja itse ärtynyt. Kiukkuinen ja nipottaa kaikesta. Ärsyttää ihan kaikki, roskapussit oven pielessä, lasten lelut jo neljättä päivää samassa paikassa, vessanpönttö jota joku ei ikinä muista vetää kun vasta kymmenen pyytämisen jälkeen.
Tärkeintä koko viiksossa on se että lopulta sai tiedon miksi niin pieni ihminen oli niin kipeä, monet kerran olin kyyneleet silmissä kun kuuntelin toisen valittelua ja huonoa oloa. Onneksi se on nyt takanapäin. Ihmettelen vain että kaikki netti sivut sanovat että Vauvarokko tulee yli puolivuotiaille ja kestää sen 3 päivää. Tiedän ettei se mikään sairaus oikeasti osaa mitata sitä onko lapsi 7kk vai 4kk, mutta silti. Polskija kun on juuri ja juuri 5kk ja on nyt jo saanut tuon taudin. Ehkä sitä kuitenkin pitäisi oppia olematta tuijottamatta tekstiä jostakin tyhmänä ja katsoa asioita edessäni!
Olen ollut kotona koska Polskija sai maanantaina korkean kuumeen. Ihmettelin kun poika nukkui asioilla käymisen jälkeen vielä ainakin tunnin turvakaukalossa, josta en raaskinut toista siirtä pois, kun kuitenkin heräisi siihen. Kävin jo välillä kokeilemassa pojan poskea ja tuijottamassa rintaa että nouseeko se? Onko Polskija vielä elossa? Olin ihan varma että se on lopettanut hengittämisen, vaikka näen että kasvot punertavat ja silmätkin hieman liikkuvat, en voi silti uskoa siihen, minun on koskettava Polskijaa varmistuakseni!
Herätessään kuume oli jo korkealla yli 38 asteen ja Polskija vain pötkötteli sylissä, eikä jaksanut edes hymyillä. Yö toi tullessaan kovemman kuumeen ja valittelevan vauvan. Koska todella pelkään että löydän lapseni kuolleena sängystä kun he ovat kipeänä, otin Polskijan viereeni ja silittelin ja taputtelin koko yön. Mies tosin ei asiasta ollut innoissaan ja siirtyi sohvalle nukkumaan. Tämä kun taas pelkää että unissaan menee Polskijan päälle. Ensimmäistä kertaa yhdessä olomme aikana mies nukkui kotona ollessamme muualla kuin sängyssämme, joten kaikkea sitä tapahtuu!
Tiistai meni samalla tahdilla, kuumetta ja kuumelääkettä. Kuume alas pariksi tunniksi ja taas kuumetta. Polskija vain pötkötti ja valitteli. Kuumelääke laski kuumetta ihan liian vähän, ei edes normaali lämpöön kertaakaan. Ja yö mentiin suoraan jo niin että mies nukkui sohvalla minä Polskijaa silitellen ja maitoa tyrkyttäen, huolissani että poika kuivuu kun ei suostu syömään yhtään.
Keskiviikkona ei asiaan tullut helpotusta ja kuumekkin nousi jo 39,5 asteeseen. Sain lopulta onneksi ajan lääkärille, joka tutki Polskijan hyvin. Joksenkin näin outona kun alle 5kk kurkku tutkitaan lastalla, onneksi hyvin se meni eikä siitä sitten ongelmaa tullut, niinkuin korvien tutkimisesta. Diagnoosia ei edes saatu, se nyt vaan on kuumeessa. Kotiin mentiin siis vain sen tiedon kanssa et anna vaikka buranaa, kun sitä voi antaa useammin.
Kuume ei laskenut taaskaan.
Torstaina yö oli taas samaa rataa, mies tosin oli hetken omassa sängyssä koska Polskija nukahti omaansa muutamaksi tunniksi, mutta lopulta ei suostunut nukahtamaan ilman taputtelua tai silittelyä, enkä taas minä suostunut siihen että istuisin sängyn laidalla nuokkuen ja taputellen Polskijaa omassa sängyssään tuntematta omaa kättäni, koska veri ei kierrä kädessä. Yö onneksi oli jo rauhallisempi ja tasaisempi. Suppo kerran yössä ja maidon tarjoamista parin-kolmen tunnin välein, vaikka se tuskin kelpaa vain kerran tai kaksi yössä.
Loppu päivä meni sitten niin että sain tarpeekseni kotona nyhjäämisestä ja varsinkin kun Pikku J:kin oli edellisenä päivänä sairastunut ja saanut lämpöä ja kovan nuhan, päätin lähteä hoitamaan muutaman asian etten ihan höperöidy.
Polskijan kuume tosin veteli vieläkin yli 39 asteen, mutta totesin että pakko senkin on saada puhdasta ja raitista ilmaa!
Soittelin jo neuvolaankin että mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä, lääkäri käski tulla perjantaina uudestaan JOS kuume ei ole laskenut. Itse olin vain niiiin huolissani kun Polskijan sydän löi lujaa, poika ei jaksa kuin valitella sylissä ja kuolata joka paikkaan ja ehkä torkahtaa johonkin. Neuvola oli yhtä tyhjän kanssa, käski mennä päivystykseen josta käsketään odottaa seuraavaa päivää ja aikaa omalääkärille, eli emme tehneet mitään.
Illemmalla annoin 39,4 asteen kuumeeseen sitä buranaa nesteenä ja toivoin parasta. Poika rauhottui ja näytti miltei itseltään. Yövaatteita vaihtaessani katselin pojan ihoa ja totesin että taisi se sitä vauvarokkoa olla, mitä moni minulle sanoi, mutta en uskonut kun kuume oli kestänyt kauemmin ja muut oireet eivät oikein täsmänneet. Polskija kun ei kestänyt yhtään siirtelyä tai puheessa korkeampaa ääntä, nämä saivat kovan itkun aikaiseksi.
Vauvarokkoa
Perjantaina yö oli mennyt kohtalaisesti, Polskija oli muutaman kerran vieressä tai rinnan päällä taputeltavana, mutta pääsääntöisesti omassa sängyssään. Iho oli kirjavampi aamulla kuin edellisenä päivänä, olin siis varma omasta diagnoosistani. Olin aikaisemminkin katsellut Polskijan ihoa joka oli hieman kirjava, mutta mietin että syypäänä pitäisi olla marjasose jota olin antanut viikonloppuna, koska se nosti iholle jänniä läiskiä.
Tänään Polskija on jo miltei oma itsensä, hieman kärttyinen ja tyytymätön asioihin. Olen koittanut saada normaalin arjen takaisin uomiinsa, ilman tulosta. Soseet eivät maistu ja veljet pitävät liikaa meteliä, joka selkeästi ärsyttää Polskijaa.
Ja Mama, Mama on ihan loppu, väsynyt ja poikki ja itse ärtynyt. Kiukkuinen ja nipottaa kaikesta. Ärsyttää ihan kaikki, roskapussit oven pielessä, lasten lelut jo neljättä päivää samassa paikassa, vessanpönttö jota joku ei ikinä muista vetää kun vasta kymmenen pyytämisen jälkeen.
Tärkeintä koko viiksossa on se että lopulta sai tiedon miksi niin pieni ihminen oli niin kipeä, monet kerran olin kyyneleet silmissä kun kuuntelin toisen valittelua ja huonoa oloa. Onneksi se on nyt takanapäin. Ihmettelen vain että kaikki netti sivut sanovat että Vauvarokko tulee yli puolivuotiaille ja kestää sen 3 päivää. Tiedän ettei se mikään sairaus oikeasti osaa mitata sitä onko lapsi 7kk vai 4kk, mutta silti. Polskija kun on juuri ja juuri 5kk ja on nyt jo saanut tuon taudin. Ehkä sitä kuitenkin pitäisi oppia olematta tuijottamatta tekstiä jostakin tyhmänä ja katsoa asioita edessäni!
perjantai 21. tammikuuta 2011
Pakahtumisia
Minulla on poika jonka elämän keskipiste olen, mutta minulla on myös poika joka joskus kyllä kyllästyy minuunkin. Tiedän sen siitä kun isänsä tulee kotiin alkaa hytkyminen ja isän perään katsominen ja isän sylissä kaikki on taas niin ihanaa. Mutta samainen poika rupeaa jo tunnin jälkeen etsimään minua ja kun katson poikaa silmiin, nousee pojalle suuri hymy ja tähdet syttyvät pojan silmiin. Samanlaiset tähdet kuin isällään oli tavatessamme.
Mikään ei ole sykähdyttävämpää kuin se valloittava hymy ja pieni kujeileva ääni jonka Polskija päästää minut nähdessään.
Olen viime aikoina heräillyt horroksestani minkä Polskijan yöheräilyt aiheuttivat, varsinkin nyt kun heräily on hieman tasoittunut ja saan unta itsekkin. Horroksen häviäminen on tuonut sen että huomaan ne pienet hetket jotka saavat sydämen tuntemaan siltä kuin sitä puristettaisiin lujaa ja minulla se aiheuttaa myös hienoista kiiltämistä silmiini ja ehkä kyyneleen.
Tänään päivällä vieressäni nukkui pieni poika, joka unta hakiessaan itkeskelee ja heiluu edes takaisin, taputtelen ja silittelen poikaa, tiedän jo koska poika on juuri sillä hilkulla kun uni tulee. Tällä kertaa Polskija sai jotenkin ihmeen kaupalla itsensä ihan minuun kiinni ja nukahti siihen. En tohtinut nousta enää itse, totesin että tässä on niin hyvä olla etten tahdo pois. Haistelin nukkuvaa Polskijaa ja varovasti silitin poskea ja lopulta nukahdin siihen itsekkin. Herätessäni mietin että nukahtiko Polskija minun turvaani vai minä Polskijan turvaan?
Samaisten unien jälkeen Polskija kiemurteli kovasti saadessaan itseään hereille, pieni kuiskuttelu sai hymyn unisille kasvoille ja kun hetken päästä poika jaksoi jo pidellä itseään enemmän pystyssä oli pojalla suussa sideharso, ja kohta kun käänsin pojan selälleen oli taas suussa sideharso ja silmissä tähdet. Voi höpsöä Polskijaa ja Polskijan hupsuja tapoja.
Tänään vielä illemmalla Polskija oli jo niin väsynyt että vain nojasi sylissä olkapäähäni ja piti päätään leukani alla ja kuunteli ilmeisesti sydämen lyöntejä. Näin kuinka silmät painuivat kiinni ja aukesivat taas, ja lopulta painuivat taas kiinni, mutta suu maiskutti ja käsi etsi takkini nauhaa. Kun nauha oli pojan kädessä Polskija nukahti yö unilleen. Tuo Maman pieni ihme, syy miksi joka päivä löytää elämästä jotakin sydäntä puristavaa ja kaunista.
Mikään ei ole sykähdyttävämpää kuin se valloittava hymy ja pieni kujeileva ääni jonka Polskija päästää minut nähdessään.
Olen viime aikoina heräillyt horroksestani minkä Polskijan yöheräilyt aiheuttivat, varsinkin nyt kun heräily on hieman tasoittunut ja saan unta itsekkin. Horroksen häviäminen on tuonut sen että huomaan ne pienet hetket jotka saavat sydämen tuntemaan siltä kuin sitä puristettaisiin lujaa ja minulla se aiheuttaa myös hienoista kiiltämistä silmiini ja ehkä kyyneleen.
Tänään päivällä vieressäni nukkui pieni poika, joka unta hakiessaan itkeskelee ja heiluu edes takaisin, taputtelen ja silittelen poikaa, tiedän jo koska poika on juuri sillä hilkulla kun uni tulee. Tällä kertaa Polskija sai jotenkin ihmeen kaupalla itsensä ihan minuun kiinni ja nukahti siihen. En tohtinut nousta enää itse, totesin että tässä on niin hyvä olla etten tahdo pois. Haistelin nukkuvaa Polskijaa ja varovasti silitin poskea ja lopulta nukahdin siihen itsekkin. Herätessäni mietin että nukahtiko Polskija minun turvaani vai minä Polskijan turvaan?
Samaisten unien jälkeen Polskija kiemurteli kovasti saadessaan itseään hereille, pieni kuiskuttelu sai hymyn unisille kasvoille ja kun hetken päästä poika jaksoi jo pidellä itseään enemmän pystyssä oli pojalla suussa sideharso, ja kohta kun käänsin pojan selälleen oli taas suussa sideharso ja silmissä tähdet. Voi höpsöä Polskijaa ja Polskijan hupsuja tapoja.
Tänään vielä illemmalla Polskija oli jo niin väsynyt että vain nojasi sylissä olkapäähäni ja piti päätään leukani alla ja kuunteli ilmeisesti sydämen lyöntejä. Näin kuinka silmät painuivat kiinni ja aukesivat taas, ja lopulta painuivat taas kiinni, mutta suu maiskutti ja käsi etsi takkini nauhaa. Kun nauha oli pojan kädessä Polskija nukahti yö unilleen. Tuo Maman pieni ihme, syy miksi joka päivä löytää elämästä jotakin sydäntä puristavaa ja kaunista.
perjantai 14. tammikuuta 2011
Sisulla eteenpäin!
Kerroin joskus raskaus aikana väsymyksestä ja siitä kuinka lannistavaa se voi olla. Muistan sanoneeni myös että toinen asia on väsymys kun lapsi on syntynyt. Siitä en silloin enempää kirjoitellut, mutta nyt, todellakin nyt kirjoitan!
Mama on tullut tiensä päähän ja todennut että unta on saatava, edes suomalaisella sisulla eteenpäin meno ei enää riitä., nyt tarvitaan jo espanjalaista jääräpäisyyttä. Polskija on osoittanut sitten tuon espanjalaisen puolensa, nyt kun virallisesti on suomen valtionkin mukaan espanjalainen. Polskija kun jääräpäisesti herää useita kertoja yössä. Usealla kerralla tarkoitan lähemmäs kymmentä kertaa, jollei jopa enemmänkin.
Tälläiseltä näytti eräs yö kuluneella viikolla kun Polskija oli nukahtanut klo 21 unilleen; heräilyt siis menivät näin klo 21.15, 22.00, 22.40, 23.50, 00.38, 1.00, 2.09, 4.08, 4.49, 6.32 ja 7.55.
Ja uskokaa tai älkää olin tuon yön jälkeen klo 10 jo vaunujen kanssa liikkeellä ja taapersin kaksi tuntia tuolla suomen ihanassa lumisuossa! Olisin niin mielelläni tahtonut että Polskija olisi nukkunut sängyllä päiväunet ja sitä kovasti yritinkin, mutta en sitten ilmeisen tarpeeksi kovin, koska Polskija voitti ja poika nukkui vaunuissa 30 min sänky taistelun erävoittona ja Mama kiitti omaa kotikuntaansa sen kävelyteiden huollosta. Taisipa pari muutakin ihmistä voivotella asian tilaa sieltä autonsa istuimelta kun näki Maman puskevan risteyksien lumisuossa minkä pystyi ja silti ei eteenpäin päästy!
Koska Polskija on öisin heräillyt nyt useamman viikon tuollaisilla pienehköillä väleillä, olen lopettanut itse ilmeisesti nukkumisen. Kun saan Polskijan jo mukavasti ennen klo 22 unille ja isot pojatkin jo ovat hiljentyneet, en saa kuitenkaan itseäni nukkumaan. Odottelen puolille öin Polskijan heräämisiä ja kun totean että nyt voisi mennä sänkyyn, makaankin siellä vielä tunnin tai kaksi odotellen sitä ihan kohta tulevaa herätystä. Ja jos käy niin mukavasti että nukahdankin pian sänkyyn menon jälkeen, herään keskellä yötä tajuamaan jotakin erittäin oleellista siinä vaiheessa. Esim. tajuan etten ole tehnyt mitään niiden yhtien juhlien menun eteen ja siinä meneekin sitten loppu yö. Joskus käy vielä niin että kun en saa päätöksiä juhlien tarjottavien tekemisistä rupeankin miettimään että mitäs sitä tarjotaan sitten meidän keskimmäisen syntymäpäivillä -> 6 kuukauden päästä!
Polskijan kanssa heräilyt ovat vieneet minut siihen tilaan etten enää saa nukutuksi, edes päivällä. Ja valitettavasti se näkyykin sitten päälle päin ja kuuluukin pitkälle. Olen kiukkuinen, täysin huumorintajuton ja erittäin ärtynyt.
Olen kokeillut kaikkea mitä mieleen tulee, joka auttaisi. Allergia testit näyttivät nollaa, olemme syöneet puuroa illalla, yritetty tankata maitoa kovasti, mikä sekään ei ole onnistunut. Polskija ei osaa kääntyä joten yön heräilyt eivät johdu siitä että uutta taitoa pitää harjoitella yölläkin. Polskija vain kitisee ja rauhoittuu vain maidolla. Hampaita ei näy, vaikka poika kuolaa ja puree minkä kerkiää ja suussa on aina jotakin.
Kaikki on siis mennyt pieleen tai mikään ei ole tuonnut haluttua tulosta, olen siis päättänyt yrittää sillä suomalaisella sisulla! 3-4 viikkoa jatkunut unettomuus kun ei enää kohta ole kovin hauskaa! Neuvolassa yritetään että antaisin tuttia, mutta kun en jääräpäisesti anna kun en näe sille mitään syytä. Kyllä poika imee rintaa mutta mielestäni hän kyllä syö suurimman osan ajasta, vaikka ei se painon kehityksessä ole näkynyt.
Nyt jottei tilanne vaikuttaisi ihan kaaottiselta ja järkyttävältä on pakko todetta että ehkä aurinko on paistamassa meidänkin peruna pellolle, sillä viimeiset kaksi yötä olen saanut unta! Polskija on nukkunut alku yön useita tunteja putkeen! Viime yönä taisin herätä maksimissaan 4 kertaa, ja se jos jokin on juhlan paikka! Mielessäni pamahtelee kuohuviini pullot ja torvet soittavat fanfaareja! Ehkä, siis ehkä joku päivä Mama on kuin kuka tahansa aikuinen!
Mama on tullut tiensä päähän ja todennut että unta on saatava, edes suomalaisella sisulla eteenpäin meno ei enää riitä., nyt tarvitaan jo espanjalaista jääräpäisyyttä. Polskija on osoittanut sitten tuon espanjalaisen puolensa, nyt kun virallisesti on suomen valtionkin mukaan espanjalainen. Polskija kun jääräpäisesti herää useita kertoja yössä. Usealla kerralla tarkoitan lähemmäs kymmentä kertaa, jollei jopa enemmänkin.
Tälläiseltä näytti eräs yö kuluneella viikolla kun Polskija oli nukahtanut klo 21 unilleen; heräilyt siis menivät näin klo 21.15, 22.00, 22.40, 23.50, 00.38, 1.00, 2.09, 4.08, 4.49, 6.32 ja 7.55.
Ja uskokaa tai älkää olin tuon yön jälkeen klo 10 jo vaunujen kanssa liikkeellä ja taapersin kaksi tuntia tuolla suomen ihanassa lumisuossa! Olisin niin mielelläni tahtonut että Polskija olisi nukkunut sängyllä päiväunet ja sitä kovasti yritinkin, mutta en sitten ilmeisen tarpeeksi kovin, koska Polskija voitti ja poika nukkui vaunuissa 30 min sänky taistelun erävoittona ja Mama kiitti omaa kotikuntaansa sen kävelyteiden huollosta. Taisipa pari muutakin ihmistä voivotella asian tilaa sieltä autonsa istuimelta kun näki Maman puskevan risteyksien lumisuossa minkä pystyi ja silti ei eteenpäin päästy!
Koska Polskija on öisin heräillyt nyt useamman viikon tuollaisilla pienehköillä väleillä, olen lopettanut itse ilmeisesti nukkumisen. Kun saan Polskijan jo mukavasti ennen klo 22 unille ja isot pojatkin jo ovat hiljentyneet, en saa kuitenkaan itseäni nukkumaan. Odottelen puolille öin Polskijan heräämisiä ja kun totean että nyt voisi mennä sänkyyn, makaankin siellä vielä tunnin tai kaksi odotellen sitä ihan kohta tulevaa herätystä. Ja jos käy niin mukavasti että nukahdankin pian sänkyyn menon jälkeen, herään keskellä yötä tajuamaan jotakin erittäin oleellista siinä vaiheessa. Esim. tajuan etten ole tehnyt mitään niiden yhtien juhlien menun eteen ja siinä meneekin sitten loppu yö. Joskus käy vielä niin että kun en saa päätöksiä juhlien tarjottavien tekemisistä rupeankin miettimään että mitäs sitä tarjotaan sitten meidän keskimmäisen syntymäpäivillä -> 6 kuukauden päästä!
Polskijan kanssa heräilyt ovat vieneet minut siihen tilaan etten enää saa nukutuksi, edes päivällä. Ja valitettavasti se näkyykin sitten päälle päin ja kuuluukin pitkälle. Olen kiukkuinen, täysin huumorintajuton ja erittäin ärtynyt.
Olen kokeillut kaikkea mitä mieleen tulee, joka auttaisi. Allergia testit näyttivät nollaa, olemme syöneet puuroa illalla, yritetty tankata maitoa kovasti, mikä sekään ei ole onnistunut. Polskija ei osaa kääntyä joten yön heräilyt eivät johdu siitä että uutta taitoa pitää harjoitella yölläkin. Polskija vain kitisee ja rauhoittuu vain maidolla. Hampaita ei näy, vaikka poika kuolaa ja puree minkä kerkiää ja suussa on aina jotakin.
Kaikki on siis mennyt pieleen tai mikään ei ole tuonnut haluttua tulosta, olen siis päättänyt yrittää sillä suomalaisella sisulla! 3-4 viikkoa jatkunut unettomuus kun ei enää kohta ole kovin hauskaa! Neuvolassa yritetään että antaisin tuttia, mutta kun en jääräpäisesti anna kun en näe sille mitään syytä. Kyllä poika imee rintaa mutta mielestäni hän kyllä syö suurimman osan ajasta, vaikka ei se painon kehityksessä ole näkynyt.
Nyt jottei tilanne vaikuttaisi ihan kaaottiselta ja järkyttävältä on pakko todetta että ehkä aurinko on paistamassa meidänkin peruna pellolle, sillä viimeiset kaksi yötä olen saanut unta! Polskija on nukkunut alku yön useita tunteja putkeen! Viime yönä taisin herätä maksimissaan 4 kertaa, ja se jos jokin on juhlan paikka! Mielessäni pamahtelee kuohuviini pullot ja torvet soittavat fanfaareja! Ehkä, siis ehkä joku päivä Mama on kuin kuka tahansa aikuinen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)